Ullamaija Luokkala epäröi aluksi ryhtyä isäntäperheeksi. Nyt hän iloitsee nuoren ulkomaalaisen vapaaehtoistyöntekijän majoittamisesta.
”Täytyy myöntää: ajatus siitä, että kotiimme tulisi vieras ihminen, ei ensin houkuttanut”, sanoo Ullamaija Luokkala, joka perheineen majoittaa Helsingissä bolivialaista vapaaehtoistyöntekijää, Carlos Villaroelia. Carlos, 22, tuli Suomeen viime elokuussa. Hän saapui vuodeksi vapaaehtoistyöhön espanjankieliseen päiväkotiin.
Isäntäperheeksi ryhtymistä ehdotti Ullamaijalle ja hänen miehelleen heidän tyttärensä Viola Luokkala, ensimmäisen kerran puolisentoista vuotta sitten. Viola oli tuolloin itse lähdössä Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön Boliviaan. Tilaa viiden huoneen ja keittiön kodissa olisi ollut, mutta Ullamaija vieroksui ajatusta. ”Kai kaikki uusi tuntuu ensin vaikealta.”
Kun Viola jatkoi suostuttelua, vanhempien mieli alkoi muuttua. Violan Suomeen paluun aikoihin Maailmanvaihto etsi Helsingistä isäntäperhettä bolivialaiselle nuorelle joka oli tulossa vapaaehtoistyöhön Suomeen seuraavana syksynä. Yhteistuumin perhe päätti ryhtyä isäntäperheeksi.
Kesällä Maailmanvaihdon järjestösihteeri kävi tutustumassa perheeseen ja sopimassa käytännön asioista. Tuolloin kolmikon into vastaanottaa vapaaehtoinen oli jo kova. Ullamaija muistelee huvittuneena, että puhe vapaaehtoisesta kajahteli kuin neuvolatyöntekijän sanat odottavalle: ”Poika on tulossa.” Tuntui vähän kuin perheen kolme tytärtä, joista kaksi on jo muuttanut pois kotoa, olisivat olleet saamassa veljen.
Helppoa yhteiseloa
Elokuussa vapaaehtoinen sitten saapui. Bolivialainen nuori mies solahti Ullamaijan mielestä helposti mukaan Luokkalan perheen elämään. ”Eipä siinä sen kummempia ollut. Lähinnä yritimme tukea Carlosta paikallisiin ihmisiin tutustumisessa. Viola esimerkiksi esitteli hänelle kavereitaan. Viola on myös opettanut Carlosille suomea.”
”Bolivialainen nuori mies solahti Ullamaijan mielestä helposti mukaan Luokkalan perheen elämään.”
Luokkalat ovat puuhanneet uuden perheenjäsenensä kanssa monenlaista. Perheen isä ja Carlos ovat esimerkiksi käyneet yhdessä sienimetsällä ja jääkiekko-ottelussa ja koko porukka keilaamassa. ”Pääjuonena” yhteiselossa Ullamaija kuitenkin pitää sitä, että perhe on antanut Carlosin tutustua paikallisiin oloihin ja ihmisiin omaa tahtiaan.
Nuoren ulkomaalaisen majoittaminen on Ullamaijan mukaan lähentänyt perheenjäseniä toisiinsa. ”Tämä on meidän yhteinen projektimme.” Projektissa Violan roolina on toisinaan ollut toimia kääntäjänä: Viola taitaa Carlosin äidinkieltä espanjaa, ja vaikka Luokkalat ja Carlos osaavat englantia, joskus kommunikoidaan myös siten, että Viola on kääntää vanhemmilleen Carlosin puhetta espanjasta suomeksi ja päinvastoin.
Yhteiselossa Ullamaijaa on yllättänyt lähinnä se, miten helppoa nuorta ulkomaalaista on ollut majoittaa. Carlosin kanssa kaikki on loksahtanut helposti paikoilleen – mikä ei välttämättä olisi tapahtunut jonkun toisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa, Ullamaija pohtii. Jakson alussa Ullamaija kävi orientoitumassa isäntäperhe-elämään Maailmanvaihdon isäntäperheille järestetyssä koulutusillassa. ”Oli mukavaa, että asioita piti pysähtyä miettimään.”
Eri vinkkeleitä nuoren vapaaehtoisen majoittamiseen
Aiemmin Ullamaija on tutustunut isäntäperhetoimintaan toisesta näkökulmasta: Viola majoittui vapaaehtoistyöjaksollaan Boliviassa paikallisessa isäntäperheessä, ja kun Ullamaija jakson aikana viesti Violan kanssa, äiti ja tytär pohtivat toisinaan yhdessä myös isäntäperhe-elämän kiemuroita.
Omasta jaksostaan isäntäperheenä Ullamaija kokee saaneensa etenkin ihmistuntemusta. Hän sanoo seuraavansa Carlosin elämää samalla innolla, jolla hän seuraa tytärtensä kuvioita.
Niitä, jotka harkitsevat isäntäperheeksi ryhtymistä Ullamaija kannustaa mukaan toimintaan. ”Ei kannata pelätä ottaa nuorta vapaaehtoista luokseen asumaan vaan tulla mukaan toimintaan, jos vain on tarjota vapaaehtoiselle oma tila. Lisäksi täytyy olla varautunut auttamaan vapaaehtoista aina tarvittaessa.”
Tärkeänä huomioida jo etukäteen Ullamaija pitää myös tätä: vapaaehtoiseen kiintyy. Ullamaija ennakoi, että Carlosin paluu Boliviaan tulee surettamaan, mutta tätä ennen on onneksi edessä vielä puoli vuotta yhteiseloa, ja ajatuksissa siintää jo vierailu vapaaehtoisen kotimaahan.
Teksti: Minna Räisänen, kuvat: Luokkalan perheen albumi
Juttu on ilmestunyt MaailmaVaihtoa 1/2015-lehdessä.
Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Isäntäperheet tarjoavat nuorille vapaaehtoisille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua elämään paikallisessa kodissa. Kotiovensa vapaaehtoiselle avaavat perheet saavat uuden ystävän ja mahdollisuuden nähdä oman asuinympäristönsä uusin silmin. Lue lisää ja hae isäntäperheeksi!