Vuonna 1976 lukioikäinen kaustislainen näki Kotimaa-lehdessä pienen ilmoituksen arjen vaihtamisesta. Tästä hetkestä alkoi Outi Pesolan taival Maailmavaihdon parissa. Outi lähetti itsestään lyhyen esittelytekstin, jossa toivoi pääsevänsä vaihto-oppilaaksi saksankieliseen maahan. Kutkutus välivuoden viettämiseen ylioppilaskirjoitusten jälkeen kutsui maailmalle. Haastattelu järjestettiin Jyväskylässä, noin parin sadan kilometrin päässä Outin kotoa, joten hänen isänsä ajoi hänet.
Hieman myöhemmin Outi sai tiedon – hänet oli valittu ICYE:n vaihto-ohjelmaan silloiseen Länsi-Saksaan. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän vietti kesän istuttaen metsää ja hoitaen naapurin lapsia, jotta vaihtovuoden kustannukset – noin 4500 markkaa – tuli kerättyä.
”Upeaa oman vaihtovuoden aikana oli yhteiskunnallisen tietoisuuden herääminen hyvin kriittisten teemojen avulla aluekokoontumisissamme. Kaikki huipentui itä/länsi -seminaariin Berliinissä, joka silloin oli vielä jaettu kaupunki. Meillä oli sovittuja tapaamisia itäberliiniläisen nuortenryhmän kanssa. Siinä oli jotain jännittävää, sillä DDR oli tuolloin vielä niin suljettu ja salaperäinen maa”, Outi muistelee.
”Ehkä yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on ollut juuri isäntäperheeni Saksassa. Koin sen heti omakseni. Perheeseen kuuluivat isä, äiti, 12- ja 10- vuotiaat lapset sekä 16-vuotias tytär, joka oli vaihdossa USA:ssa minun ollessani hänen perheessään. Perhe oli minulle erittäin tärkeä, sillä asuin 500 asukkaan pienessä kylässä Bayerissa. Soittelen ja tapaan toista ’äitiäni’yhä säännöllisesti. Hän on jo 83-vuotias, kuten omakin äitini. Kun juttelemme keskenämme, ei iällä ja ajalla ole mitään merkitystä. Hänen seurassaan viihdyn erittäin hyvin ja meistä on tullut hyvät ystävät toisillemme.”
Paluu Suomeen – Maailmanvaihto tutuksi
Vaihtovuoden jälkeen Outi palasi Suomeen opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Järjestötoiminta oli vienyt sydämen mennessään, joten hän liittyi mukaan Maailmanvaihdon paikallisryhmään. Toimintaa oli paljon – ryhmä kokoontui usein Gummeruksenkadun opiskelija-asunnoissa ja suunnitteli erilaista yhteistä tekemistä. Myös Suomessa olevat vaihto-oppilaat pistäytyivät usein syömässä tai muuten vaan juttelemassa. Toisinaan keskusteluihin nousivat myös vaikeammat aiheet, mutta koti-ikävään ja perheongelmiin löytyi onneksi aina tukea.
”Hyvät ja mielenkiintoiset kokemukset omana vaihtovuonna innostivat jatkamaan toiminnassa omassa maassa. Halusin olla järjestämässä muiden maiden nuorille yhtä hyviä kokemuksia kuin mitä minulla oli ollut. Halusin ehkä myös itse päästä yhä uudelleen ja uudelleen osaksi keskusteluja, kokemuksia, mielipiteitä, elämää, joka vaihtovuonna on jotenkin intensiivisempää kuin muutoin.”
‘‘Meillä oli tapaamisia itäberliinilästen nuorten kanssa. Siinä oli jotain jännittävää, sillä DDR oli tuolloin vielä niin suljettu ja salaperäinen maa.’’
Syksyisin nuoret osallistuivat valtakunnallisille kielileireille ja Suomessa oleville vaihtareille järjestettiin säännöllisesti aluetapaamisia. Isäntäperheitä kartoitettiin – myös pahan päivän varalle! Muutaman kerran Outi lähti apuohjaajana vaihtareiden mukaan matkalle Moskovaan. Matka oli Maailmanvaihdon vuotuisen ohjelman kohokohta. Ryhmä pääsi tutustumaan kiertomatkalla mm. kouluihin ja museoihin.
”Monen kymmenen vuoden jälkeen hienolta tuntuu ajatella niitä lukuisia ihania keskusteluja ja yhteistä toimintaa suomalaisten ja eri kansallisuuksia edustaneiden vaihtareiden kanssa. Mieleeni muistuu mustikoiden poimiminen Korpilahdella, italialaisten pizzan leivonta, kielikurssin pitäminen ortodoksisessa leirikeskuksessa, jonne Babitzinin perhe tuli myös saunomaan.”
Myös Outi perhe lähti mukaan Maailmanvaihdon toimintaan. Isäntäperheenä hetoimivat yhteensä kolmelle tytölle – japanilaiselle, amerikkalaiselle ja saksalaiselle. Outin sisko lähti ICYE:n vaihto-oppilaaksi Bostoniin kolme vuotta Outin paluun jälkeen.
Vuosia myöhemmin, monen mutkan kautta Outi päätyi takaisin Kaustiselle asumaan. Vielä tällöinkin hän jaksoi innostua Maailmanvaihdon kansainvälisistä kontakteista. Hän kutsui läheisen kansanopiston vaihtareita luoksensa syömään ja iltateelle.
Vaihtovuodelta elämänkumppani
Vaihtovuosi antoi Outille lopulta paljon enemmän kuin vain rakkaita muistoja ja kokemuksia.
”Nykyinen elämäntoverini on ICYE:n Bayerin ryhmän aktiivi vaihtovuodeltani 76-77 – siis viime vuosituhannen puolelta! Olimme tuolloin jo hyviä ystäviä, mutta emme vielä seurustelleet. Tulimme hyvin toimeen keskenämme, mutta minä tiesin, että opiskeluelämä odottaa minua Suomessa ja hän jatkaa Münchenissä omia opiskelujaan.
‘‘Nykyinen elämäntoverini on ICYE:n Bayerin ryhmän aktiivi vaihtovuodeltani 76-77.’’
Kirjoittelimme sitten vuosia toisillemme. Hän tuli Lahteen ICYE:n tapaamiseen -85, jolloin vihdoin tapasimme taas. Myöhemmin hän vieraili perheessäni jamaikalaisen vaimonsa kanssa, kun lapseni olivat pieniä. Kirjeenvaihtomme jatkui ja vaihtui jossain vaiheessa tekstiviesteiksi ja sähköposteiksi.
Seitsemän vuotta sitten lähdin ennen eläkkeelle jäämistä vuodeksi sapattivapaalle ja matkustelin erinäisten ystävien luona koko vuoden. Yksi matkani kohteista oli Lontoo, jossa ystäväni asui. Kummankin avioliitto oli päättynyt jo vuosia aikaisemmin ja siitä alkoi monien mutkien kautta yhteinen elämäntaival, johon on kuulunut hyvin paljon matkustamista eri puolilla maailmaa. Viime kesänä päätimme ostaa itsellemme Kaustiselta yhteisen kodin, jota nyt remontoimme. Arkea siivittävät lukuisat Skype-puhelut ympäri maailmaa oleville sukulaisille, isäntäperheille ja ystäville.”
Outin terveiset vaihtoon lähtijälle
”Et ehkä arvaa, mutta tuo vuosi muuttaa elämäsi pysyvästi. Ne asiat, mitä koet. Ne ihmiset, joita tapaat. Ne itkut, jotka itket ja naurut, jotka naurat, kuuluvat aina elämääsi. Elämäsi ei koskaan enää ole sitä, mitä ennen vaihtoa luulit sen olevan. Opiskelusuuntasi saattaa muuttua. Olet avarakatseisempi. Olet nähnyt sellaista, mitä et ehkä muuten olisi päässyt näkemään. Käytä tätä kaikkea rikkautta elämässäsi kasvuusi.”
Teksti: Anna Lemström, kuvat: Outi Pesolan albumista
Juttu on julkaistu MaailmanVaihtoa 1/2018 -lehdessä.