Askel tuntemattomaan ja elämäni parhaat seitsemän kuukautta

Lähtöni taustalla oli suuri kiinnostus muita kulttuureja sekä kansainvälistä vapaaehtoistyötä kohtaan. Keväällä 2018 sain sattumalta tietää Maailmanvaihdon toiminnasta ja tuolloin päätös osallistua tapahtui hetkessä. Sain Maailmanvaihdosta heti hyvin luotettavan kuvan, ja järjestön arvomaailma sekä eettiset periaatteet vastasivat omiani. Tämän jälkeen oli jäljellä vain kohdemaan valinta. Nähtyäni Brasilian yhtenä vaihtoehdoista, ei minun tarvinnut miettiä asiaa sen enempää. Olin vieraillut lyhyesti Brasiliassa vuoden 2014 kesällä ja ihastunut tuolloin maan kulttuuriin toden teolla. Tuon jälkeen olin aina halunnut takaisin. Brasilia on niin pinta-alaltaan kuin väkiluvultaan todella suuri maa ja ihmisiä siellä asuu noin 210 miljoonaa. Brasilialainen kulttuuri on hyvin värikäs ja moninainen ja varsinkin siellä kohtaamani yhteisöllisyys sekä ihmisten lämminhenkisyys ovat asioita, jotka veivät mukanaan.

Kun päätin hakea vapaaehtoistyöhön ulkomaille, opiskelin toista vuotta sosionomin tutkintoa Laurean ammattikorkeakoulussa. Alun perin suunnitelmissani oli suorittaa harjoitteluja ulkomailla, mutta pohdittuani tarkemmin sen hetkistä tilannettani päätin ilmoittautua yhden lukuvuoden ajaksi poissaolevaksi ja lähteä Brasiliaan nimenomaan vapaaehtoistyöhön.

Elokuun 8. päivä 2019 lähdin kohti Brasilian eteläisintä osavaltiota Rio Grande do Sulia ja sen pääkaupunkia Porto Alegrea. Siellä tulisin viettämään ikimuistoisimmat seitsemän kuukautta. Kauniissa satamakaupungissa asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä ja osavaltiossa noin 12 miljoonaa ihmistä, eli Suomen mittakaavassa on kyse melko suuresta paikasta.

Vapaaehtoistyöpaikakseni valikoitui suuri sosiaalikasvatuskeskus nimeltä Centro Social Marista de Porto Alegre eli Cesmar. Cesmarin toiminta-ajatuksena on tarjota ympäröivän alueen lapsille ja nuorille turvallista kasvatusta sekä koulutusta. Päivittäin Cesmarissa on jopa seitsemänsataa lasta ja nuorta.

Roolini vapaaehtoistyöntekijänä muovautui ajan kanssa, pitkälti kielitaitoni kehittymisen myötä. Jakson alussa en vielä puhunut portugalia lähes lainkaan, lukuun ottamatta sanastoa ja peruslausahduksia, joita olin opetellut etukäteen. Tämän takia ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana lähinnä pelasin ja leikin lasten kanssa ja samalla perehdyin Cesmarin toimintaan. Kukaan työkavereistani ei juuri osannut englantia, joten perehdytys oli haastavaa, mutta samalla erittäin hauskaa. Kielimuuri pakotti keksimään erilaisia ratkaisuja kanssakäymisessä, elekielellä pääsi hyvinkin pitkälle! Viikkojen kuluessa alkoi kielitaitoni kehittyä hurjaa tahtia. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka nopeasti uutta kieltä voikaan oppia. Tärkeimpänä syynä tähän näin sen, ettei ollut muuta vaihtoehtoa. Nimittäin lähes kukaan ei osannut englantia, saati sitten suomea, joten voidakseni jutella ihmisten kanssa oli minun pakko oppia heidän kielensä. Luonteeltani olen hyvin sosiaalinen ja olisin tullut hulluksi, jos en olisi voinut jutella kenenkään kanssa.

Kielitaitoni kehittyessä pystyin myös tekemään töissä enemmän. Käytin hyödyksi aiempaa kokemustani ja osaamistani erityisesti urheilun parissa. Ryhdyin suunnittelemaan ja ohjaamaan lapsille erilaisia aktiviteetteja ja lajeja. Lajien monipuolistaminen oli välillä haastavaa, sillä lapset tahtoivat lähinnä pelata jalkapalloa. Onneksi tämä ei ollut itselleni ongelma, koska suuri osa elämästäni on pyörinyt juuri jalkapallon ympärillä. Onnistuinkin välillä yllättämään lapset vanhoilla pelitaidoillani. ”Que é isso? O Finlandes sabe jogar!” ”Mitä tää on? Suomalainenhan osaa pelata!” Suurimmaksi osaksi roolikseni muodostui jonkinlainen liikunnanopettajan rooli. Loppuvaiheilla, kun portugali alkoi jo soljua hyvin, pystyin myös opettamaan lapsille englannin kieltä.

Vapaaehtoisena työskennellessäni haastavinta oli juuri löytää oma rooli. Alun innokkuuden jälkeen tunsin useasti oloni hyödyttömäksi ja turhaksi työpaikalla, koska en vielä kyennyt tekemään paljoa kielimuurin takia. Näistä ajatuksista pääsin yli reflektoimalla. Tajuttuani, ettei minun tarvitsekaan tehdä mitään maailmaa mullistavaa, rupesin nauttimaan kokemuksesta toden teolla. Otin kaiken irti pienistäkin asioista. Lopulta ylivoimaisesti paras asia töissä oli, kun sain lapset hymyilemään ja sain olla mukana tuottamassa iloa heidän arkeensa.
Kansainvälisellä vapaaehtoistyöntekijällä on myös vastuita. Vapaaehtoinen ei voi korvata palkattuja työntekijöitä, eikä hänelle voi asettaa samanlaista vastuuta työpaikalla. Siitä huolimatta on tärkeää suhtautua työhön motivoituneesti ja kunnioittavasti. Varsinkin työskenneltäessä lasten kanssa on työhön sitouduttava tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta turvalliset kiintymyssuhteet voivat syntyä.
Myös kulttuurien välisen oppimisen ja ymmärryksen kannalta oma asenne on mielestäni tärkein asia. Suhtautumalla avoimesti uusiin toimintatapoihin ja käytänteisiin oppii ymmärtämään kulttuuria ja sen taustoja. Sopeutuessa uuteen kulttuuriin huomaa, kuinka asioita tehdään ja tilanteissa toimitaan eri puolilla maailmaa toisinaan kovin eri tavoin. Samalla kuitenkin ymmärtää, että ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa toimia.

Vapaaehtoisjaksoni ajan asuin hostperheessä Porto Alegren viereisessä kaupungissa nimeltä Alvorada. Brasilialaiseen perheeseeni kuuluu isä ja äiti sekä kolme poikaa. Sopeuduin uuteen asuinympäristöön lähes heti ja tunsin alusta saakka olevani kotona. Tästä kuuluu perheelle suuri kiitos. Hostperheeni myötä sain paljon uskomattomia kokemuksia. Koenkin, että minulla on loppuelämäksi toinen perhe ja paljon uusia ystäviä. Perheen luona asuminen myös edisti merkittävästi kielen nopeaa oppimista. Perhe, ystävät ja kaikki ihmiset, joihin sain onnekseni tutustua kokemukseni aikana, ovat suurin syy, miksi rakastuin Brasiliaan.

Kokemus opetti minulle todella paljon. Konkreettisena asiana päällimmäisenä tietenkin uuden kielen oppiminen. Oli uskomatonta huomata, kuinka reilussa puolessa vuodessa ajatukseni ja uneni rupesivat muuttumaan portugalinkielisiksi. Tämän lisäksi itseluottamukseni kasvoi hurjasti. Lähtiessäni matkaan hyppäsin niin sanotusti syvään päähän tietämättä oikeastaan mistään mitään. Matkan aikana oli lukuisia haasteita, joista jokaisesta selvisin tavalla tai toisella. Tämä kasvatti minua ihmisenä hurjasti. Kehitin myös muun muassa vuorovaikutustaitojani sekä ryhmänohjaustaitojani. Vapaaehtoistyökokemukseni jätti elämääni pysyvän jäljen. Sen lisäksi, että kuuntelen edelleen päivittäin lähes pelkästään brasilialaista musiikkia ja pidän kielitaitoani yllä, suunnittelen myös palaavani Brasiliaan mahdollisimman pian, kenties jopa asumaan.

Terveisinä kaikille kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille ja kenelle tahansa muullekin haluan sanoa, että jos on pienikin mahdollisuus lähteä niin tee se! Matkalla tulet oppimaan uutta itsestäsi, muista ja koko maailmasta. Se tuo mukanaan ainutlaatuisia kokemuksia, joita ei unohda koskaan.

Kalle Godenhjelm