Ilon hetkiä Etelä-Koreassa

Kun lähdin vapaaehtoistyöhön ulkomaille elämäntilanteeni oli sekava. Minun oli ollut tarkoitus valmistua lukiosta ja saada lakki käteen keväällä, ja olin suunnitellut pitäväni välivuoden, jonka aikana etsisin suuntaa, johon lähteä lukion jälkeen. Tämä suunnitelma kuitenkin kariutui, kun lakki jäi saamatta. Päätin kuitenkin lähteä matkaan. Lakin hankkisin kotiinpaluun jälkeen ja jatko-opintoihin hakisin, kun suunnitelmani olisivat hieman selkeämmät. Ajattelin, että jos en nyt lähtisi, en luultavasti tulisi lähtemään koskaan.

Tiesin haluavani lähteä jonnekin päin Aasiaa ja halusin viipyä maailmalla mahdollisimman kauan. Mietin Japania pitkään, mutta Maailmanvaihto tarjosi sinne vain kuuden kuukauden jaksoa, kun taas halusin vapaaehtoistyöhön ulkomaille pidemmäksi aikaa: koin, että uudessa kulttuurissa eläminen ja sen arkipäivään tutustuminen olisi prosessi, jota puolen vuoden aikana ei tulisi ymmärtämään kunnolla. Näin päädyin hakemaan Japania lähinnä olevaan kohteeseen – Etelä-Koreaan.

Mukana hyvinvointikeskuksen arjessa

Työpaikkani oli Bangwha 11 Welface Centre, hyvinvointikeskus Soulin laitamilla. Siellä työpäiväni koostuivat hyvin erinäisistä tehtävistä. Heti alkuun minulle oli laadittu eräänlainen lukujärjestys, jota noudatin ne kymmenen kuukautta, jotka Koreassa vietin. Jokainen työpäivä alkoi kello kymmenen ja päättyi viiden tai puoli kuuden aikaan. Alkuun minulla ei ollut tietoa, missä mikäkin “tunti” sijaitsi ja mitä tunnit pitivät sisällään, mutta ajan mittaan kaikki alkoi tuntua rutiininomaiselta. Rutiineista huolimatta jokainen päivä oli erilainen, ja työtehtävien vaihtuessa into työhön pysyi. Vaikka osa päivistä oli tylsiä eikä tekemistä aina tuntunut olevan, oli silti päivissä hetkiä, jotka pitivät mielenkiinnon yllä.

Maanantaisin vietin aamun lastentarhassa ja iltapäivän nuorten kehitysvammaisten parissa. Tiistait alkoivat aina kokoushuoneen siivoamisella, jota seurasi englannin oppitunti avustajan tehtävissä. Tämän jälkeen työskentelin pari tuntia kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten parissa, ja loppupäivän vietin tehtävissä kirjastossa. Keskiviikot alkoivat lastentarhassa ja jatkuivat kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten parissa sekä iltapäiväkerhossa ala-asteikäisten englanninopettajana. Torstain aamut olivat samanlaisia kuin tiistain, mutta iltapäivän vietin lastentarhassa aina päiväunille asti, minkä jälkeen siirryin kirjastoon, jossa pidin lapsille eräänlaista kirjakerhoa englanniksi. Perjantait kuluivat vanhusten lounaspalvelun ja kehitysvammaisten nuorten iltapäiväkerhon parissa.

Majoituin alkuun muiden vapaaehtoisten kanssa YMCAn hotellissa, koska emme olleet vielä tuolloin saaneet isäntäperheitä. Pari viikkoa myöhemmin minulle löytyi perhe, jossa kuitenkin asuin vain vajaan kuukauden ajan, sillä kemiamme eivät kohdanneet. Palasin muiden vapaaehtoisten luokse hotellille siksi aikaa, kunnes vapaaehtoistyöntekijöitä ja YMCAn työntekijöitä varten remontoitavat asunnot saatiin asumiskuntoon ja pääsimme muuttamaan ihan kunnolliseen kotiin, jossa meillä oli keittiö ja omat tai jaetut huoneet. Loppuajan asuin siis kimppakämppätyylillä.

Uusi tie

Aikani Koreassa muutti minua, käsitystäni Suomesta sekä ajatuksiani Koreasta. Opin arvostamaan Suomen rauhaa. Kun on jatkuvasti miljoonakaupungin metelin ympäröimänä, oppii rakastamaan metsän hiljaisuutta. Tiesin jo ennen Koreaan lähtöä, että paikkani ei ole Suomessa, ja olen edelleen sitä mieltä. Unelmoin, että pääsen muuttamaan täältä jossain vaiheessa pois. Minulla on ollut jatkuva kaukokaipuu jo vuoden 2011 Japanin-reissuistani lähtien, eikä tuo kaipuu helpottanut vapaaehtoisjaksoni jälkeen. Olen sittemmin vierailut Etelä-Koreassa kolme kertaa ja taas kesällä lähden käymään Japanissa ja Koreassa.

Kehitysvammaisten iltapäiväkerho päätti kevätretkensä Yangpyeong Dumulmeori nimiseen kohteeseen, jossa kaksi joet Bukhangang ja Namhangang kohtaavat.

 

Ennen vapaaehtoistyöjaksoani olin todella ujo enkä viihtynyt vieraissa ympäristöissä tai uusissa tilanteissa. Jokainen päivä oli eräänlainen henkinen este , koska pelkäsin, millaisiin tilanteisiin voisin joutua. Etenkin uuden kohtaaminen jännitti. Luonteeni johdosta mietin, kuinka ihmeessä tulen selviämään vuodesta, ja niin mietti moni ystävänikin. Kaikesta huolimatta selvisin haasteista ja opin matkan aikana paljon itsestäni sekä rohkaistuin. Selviydyn nykyisin haasteista, jotka tuntuivat ennen ylitsepääsemättömiltä ja suhtaudun uusiin tilanteisiin aiempaa paljon positiivisemmin. Olen kuullut monilta ystäviltäni, että vapaaehtoisjaksoni Koreassa kasvatti minua paljon ihmisenä. Nämä kommentit tuntuvat rohkaisevilta, sillä myös itse koin kasvaneeni. Opin Koreassa myös arvostamaan ystäviä ja tukiverkostoa, jonka he luovat.

”Olen kuullut monilta ystäviltäni, että vapaaehtoisjaksoni Koreassa kasvatti minua paljon ihmisenä. Nämä kommentit tuntuvat rohkaisevilta, sillä myös itse koin kasvaneeni.”

Ennen vapaaehtoisvuotta tulevaisuudensuunnitelmani olivat avoinna, mutta vuoden aikana löysin tien: olen nyt toisen vuoden opiskelija Bachelor of Social Services -tutkinto-ohjelmassa Metropoliassa. Lähdin siis opiskelemaan alaa, jonka parissa vietin kuukauteni Koreassa. Koin, että ne pienet ilot, joita työ minulle tuotti, olivat paljon suurempia heille, joiden kanssa hetkeni vietin. Esimerkkinä voisin sanoa, että kun työskentelin kehitysvammaisten parissa, pienet teot olivat heille suuria. Pienikin ele saattoi saada heidät nauramaan, ja vaikka työ oli henkisesti sekä fyysisesti raskasta, yhteiset ilon hetket saivat vaikeudet unohtumaan.

Monet kysyvät minulta, lähtisinkö reissuun uudestaan, ja vastaan aina kyllä. Vaikka vuoden aikana oli hetkiä, jotka saavat edelleenkin vereni kiehumaan, ajattelen silti, että kokonaisuus oli antoisa kokemus. Sain vuoden aikana elinikäisiä ystäviä, joihin pidän päivittäin yhteyttä. Vain he voivat täysin ymmärtää kaikki tunteeni, kun puhun vapaaehtoisvuodestani. Monet ovat myös minulta kysyneet, suosittelisinko reissua ja tähänkin vastaan aina kyllä. Jos yhtään mietit lähtemistä, niin tutustu toimintaan, hae mukaan ja nauti! En itse ainakaan aio vanhana miettiä elämääni ja todeta, etten tehnyt mitään mielenkiintoista, vaan voin muistella nuoruuttani iloiten ja todeta, ettei minun tarvitse katua mitään.

Vapaaehtoisajan ajatukset kantavat yhä

Haluan vielä loppuun kopioida pienen pätkän vapaaehtoisjaksollani kirjoittamastani blogimerkinnästä, koska edelleenkin sen sanat kuvaavat ajatuksiani hyvin voimakkaasti, vaikka kyseisen merkinnän kirjoittamisesta on jo melkein kolme vuotta aikaa.

Niin sateisina kuin aurinkoisina päivinä Korea onnistui yllättämään, varsinkin kun ydinkeskustan tuntumasta löytyi upeita puistoja.

 

“Todellakin lähdin reissuun itseni takia, mutta matkan varrella opin, että uusia ihmisiä kohdatessa itsekkyys jäi taka-alalle ja halusin oppia muista ihmisistä itseni lisäksi. Korean kielessä pyritään välttämään toistamasta liikaa sanaa ’minä’, koska se kuulostaa kuulijan korvaan todella itsekkäältä. Nykyisin itsekin pyrin välttämään sanaa ja kun kirjoitan suomeksi (tai englanniksi), aina kun sanon ’minä’, se kuulostaa turhan itsekeskeiseltä ja yritän muodostaa lauseita sellaisin tavoin, etten joutuisi joka vaiheeseen liittämään sanaa ’minä’. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole suomen kiellä puhuttaessa niin helppoa, varsinkin kun kirjoitan omista tunteistani.

”Vaikka vuoden aikana oli hetkiä, jotka saavat edelleenkin vereni kiehumaan, ajattelen silti, että kokonaisuus oli antoisa kokemus. Sain vuoden aikana elinikäisiä ystäviä, joihin pidän päivittäin yhteyttä.”

Korea on muuttunut näiden 9 kuukauden aikana paljon minun silmissäni. Lähdin tänne suurella innolla ja odotin ehkä turhankin paljon. Ensimmäisten kuukausien aikana kaikki oli uutta ja hienoa, mutta alun jälkeen kuitenkin alkoi huomaamaan sen, ettei kaikki todellakaan ole kuin ruusuilla tanssimista. Ongelmitta ei ole selvitty, mutta mitä elämä olisi ilman ongelmia ja pieniä kuoppia tai mutkia matkassa, ja kaikesta on selvitty ja opittu, sekä jatkettu matkaa eteenpäin. Yksikään kompastuskivi ei ole ollut niin suuri, etteikö siitä olisi selvinnyt. En sano, ettenkö olisi nauttinut ajastani täällä, sillä olen todellakin nauttinut elämästäni täällä ja tulen ikävöimään Koreaa kun palaan Suomeen. Kun lähden täältä jätän paljon taakseni, mutta minulla on myös paljon edessäni. Tänne tullessani tiesin, että minun on lähdettävä jossain vaiheessa, tämä matka ei olisi ikuinen, mutta nyt kun kotiinpaluu jo kolkuttelee ovella, en ole siihen vielä valmis. Todellisuus on kuitenkin se, että tämä luku on pian ohi ja todellisuus kutsuu minua luomaan jatkoa elämäni kirjaan.”

 

Krista Raitio

Kuvassa yllä: Nauru ja erilaiset eleet olivat suuri apu, kun emme alkuun omistaneet yhteistä kieltä pomoni kanssa.

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!