Avaava Intia

Lähdimme Intiaan vapaaehtoistyöhön kuudeksi kuukaudeksi opiskeluiden keskeltä: olimme molemmat opiskelleet jo pari vuotta ja halusimme jonkinlaista taukoa ja vaihtelua. Itse päätös lähteä vapaaehtoistyöhön tapahtui hyvin nopeasti, yhdessä illassa. Kun molemmat olivat hyvin myönteisiä ajatukselle lähteä maailmalle ja pitää välivuosi, niin laitoimme jo seuraavana päivänä hakemusta vetämään Maailmanvaihdolle.

Intia valikoitui kohdemaaksemme sen mystiikan takia. Me molemmat olimme kiinnostuneita maasta ja tiesimme, että sen kulttuuriympäristö olisi erilainen kuin Suomessa. Lisäksi toivoimme pääsevämme työskentelemään kyläyhteisöön maaseudun keskelle. Haasteita toi pariskuntana lähtö, sillä useissa maissa on hyvin tiukat kulttuurilliset säännöt koskien kanssakäymistä toisen sukupuolen kanssa. Intiaan oli mahdollisuus lähteä yhdessä.

”Itse päätös lähteä vapaaehtoistyöhön tapahtui hyvin nopeasti, yhdessä illassa. Kun molemmat olivat hyvin myönteisiä ajatukselle lähteä maailmalle ja pitää välivuosi, niin laitoimme jo seuraavana päivänä hakemusta vetämään Maailmanvaihdolle.”

Puolen vuoden suunnittelun ja järjestelyn jälkeen saavuimme Intiaan elokuussa 2014. Vapaaehtoistyöpaikkamme oli musiikkikoulu Kalkeri Sangeet Vidyalaya, joka tarjoaa vähävaraisille lapsille ilmaista opetusta. Koulu sijaitsi syrjässä, noin parintuhannen ihmisen kylän vieressä, ja matkaa lähimpään pieneen kaupunkiin oli kaksikymmentä kilometriä. Muistan, kuinka saavuttuamme vapaaehtoistyöpaikkaamme ajattelimme molemmat, että siellä on hyvin rauhallista. Oltuamme Intiassa viikon olivat jo kuitenkin tulleet tutuiksi myös Intian kaaottisemmat puolet, kuten suomalaisen silmistä katsottuna mahdoton liikenne, saasteet sekä ihmisten paljous ja ruuhkat.

Koulumme ja työpaikkamme sijaitsi kuitenkin keskellä intialaista metsää, eläinten ja maaseudun keskellä. Koululla oli totuttu vapaaehtoistyöntekijöihin ja saimme asuttavaksemme oman pienen talon koulun alueelta. Se oli noin suomalaisen olohuoneen kokoinen asunto, jonka ainoa huonekalu oli vaatekaappi. Talo oli valmistettu perinteiseen intialaiseen tapaan lehmänlannan ja mudan sekoituksesta ja rakenteet olivat vahvaa puuta. Kävellessämme ympäri koulun aluetta olimme todella luonnon keskellä, sillä joka puolella oli apinoita, koiria ja vihreää.

Myös koulun oppilaat ja osa henkilökunnasta asui koulun alueella. Tuijan työkuva oli olla medium girl’s warden eli esiteini-ikäisten tyttöjen hoitaja, kun he eivät olleet koulussa. Minun työkuvani taas oli olla englanninopettaja kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille. Vaikeinta ja haastavinta työkuvissa oli löytää yhteinen kieli lasten ja nuorten kanssa, ja myös maan kulttuuriin ja tapoihin oli haastavaa sopeutua, sillä usein ne olivat aivan erilaiset totutusta. Toisaalta löysimme hyvin nopeasti myös hyvät puolet töistämme: töitä oli riittävästi, työnkuvat olivat selvät ja työskentely lasten kanssa oli hyvin antoisaa.

”Vapaaehtoistyö ennen kaikkea avasi meille uuden maailman ja sen jälkeen tuntuu, että olemme todella paljon kansainvälisempiä ja kiinnostus maailmaa kohtaa on loputon.”

Järjestimme lapsille hyvin paljon erilaisia aktiviteetteja myös, kun he eivät olleet koulussa: tukiopetusta lukemisessa, satujen lukemista sekä kerhoja vanhemmille oppilaille. Tällä tavoin varmistimme, että oppilailla oli hyvä olla ja asua koululla. Huolehdimme myös koirista, jotka asuivat koululla. Teimme niille kirppuhoitoja ja ruokimme niitä työmme ohessa. Työskentelyolosuhteet olivat haastavat, sillä leikkikaluja ei ollut, urheiluvälineitä oli rajoitettu määrä ja työskentelymateriaalit olivat opettajille harvassa. Työn tekeminen oli kuitenkin valtavan antoisaa ja jälkeenpäin tuntui, että saimme aikaiseksi jotain ja muodostimme vahvoja siteitä oppilaisiin.

Koko vapaaehtoisjakso vastasi odotuksiamme mahtavasti ja antoi meille itsevarmuutta. Suurimmat hyödyt itsellemme olivat muistot, joita kertyi valtavasti. Usein esimerkiksi sataessa tai ukkostaessa Suomessa mietimme niitä sadekauden iltoja Intiassa, kun ulkona myrskysi taivaan täydeltä, mutta pieni talomme kesti kaiken sään riepotuksen. Vapaaehtoistyö ennen kaikkea avasi meille uuden maailman ja sen jälkeen tuntuu, että olemme todella paljon kansainvälisempiä ja kiinnostus maailmaa kohtaa on loputon.

Jos mietit lähtemistä, niin ehdottomasti lähde, näe ja koe! Tällaiset kokemukset ovat mittaamattoman arvokkaita. 🙂

Sasu Katajamäki ja Tuija Multamäki

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!