Maailmanvaihto: 1950- ja 1960-luku

Suomen ICYEn alkutaipaleet

Kaivopuistossa Yhdysvaltain Suomen suurlähetystössä maaliskuun 12. päivänä vuonna 1957, vain muutaman sadan metrin päässä kylmän sodan toisen supervallan Neuvostoliiton lähetystöstä, oli lähetystövirkailija Ray E. White Jr hieman huolissaan. Hän oli lukenut Yhdysvaltojen ulkoasiainministeriön kiertokirjeen. Kirje sai kulttuuriasioista vastaavan Whiten kirjoittamaan kirjeen henkilölle, johon hän ei ollut pitänyt pitkään aikaan yhteyttä. White tiesi, että John H. Eberly järjesteli nuorisovaihtoa Pohjoismaihin ja päätti kysyä, voisiko Eberlyn järjestö, The Brethen Service Commission, ulottaa ohjelmansa myös Suomeen.

Whiten tyytymättömyys johtui silloisesta vaihto-ohjelmasta, joka jätti suurimman osan Suomen maaseudun nuorisosta ohjelman ulkopuolelle. Lähetystövirkailija Whitella oli kuitenkin positiivisia kokemuksia Eberlyn järjestämästä toiminnasta, sillä hän oli vuonna 1952 päässyt tapaamaan perheitä, joissa oli asunut Länsi-Saksasta ja Itävallasta tulleita nuoria. Eberly oli ollut organisoimassa toisen maailmansodan jälkeistä vaihto-ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli saada sodan runtelemasta Euroopasta nuorisoa vaihto-opiskelijoiksi Yhdysvaltoihin.

”Eberly oli ollut organisoimassa toisen maailmansodan jälkeistä vaihto-ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli saada sodan runtelemasta Euroopasta nuorisoa vaihto-opiskelijoiksi Yhdysvaltoihin.”

John H. Eberly organisoi omien kokemustensa pohjalta uuden järjestön nimeltään International Christian Youth Exchange (ICYE) vuonna 1957. Whiten ehdottama mahdollisuus ottaa Suomi mukaan vaihto-ohjelmaan otettiin ilolla vastaan. Saatuaan kirjeen Suomesta Eberly kirjoittikin jo samana päivänä vastauksen Whitelle ja ilmoitti, että 10–15 suomalaista 16–18-vuotiasta nuorta voitaisiin ottaa järjestön vaihto-ohjelmaan jo saman vuoden heinäkuussa. Lisäksi ICYEn puolesta toivottiin mahdollisuutta, että Suomesta löytyisi useita perheitä, jotka voisivat puolestaan vastaanottaa yhdysvaltalaisia vaihto-opiskelijoita. Vuonna 1957 ei kuitenkaan lähtenyt yhtään suomalaista vaihto-opiskelijaa ICYEn organisoimana matkaan. Eberlyn esittämä aikataulu oli liian optimistinen, sillä ohjelmasta ilmoittamiseen ja hakuprosessiin tarvittiin aikaa. Asia hankaloitti entisestään se, että Yhdysvaltojen Suomen-suurlähetystöstä ei voitu keväällä ja kesällä 1957 avustaa ohjelman järjestelyissä. Ohjelman varsinainen käynnistyminen lykkääntyikin näin vuodella. Suomesta kahden kuukauden lomalle lähtenyt White keskusteli vaihto-ohjelmasta tiettävästi Washingtonissa Yhdysvaltain ulkoasiainministeriön virkailijan Marita Houlihanin kanssa.

Eberly, joka kirjeitään kirjoittaessaan katseli ikkunastaan laajoille New Windsorin pelloille, pohti joskus millainen maa Suomi oli. Hän oli vieraillut Pohjoismaissa, mutta pientilavaltaisessa Suomessa hän ei ollut käynyt. Eberly matkusti syksyllä 1957 Eurooppaan ja osallistui ekumeeniseen nuoriso-ohjaajien konferenssiin Hampurissa. Kokouksessa Eberly keskusteli Järvenpään Seurakuntaopiston Inga-Brita Castrénin kanssa. Hampurista Eberlyn matka jatkui, Castrénin ehdotuksesta, Helsinkiin. Eberlyn Suomen-vierailu oli lyhyt, ja lukiolaisten vaihto-ohjelmaan liittyviin keskusteluihin varattiin vain yksi päivä. Yhdysvaltojen Helsingin-lähetystössä Eberly tapasi lähetystövirkailija Whiten lisäksi paikalle kutsuttuja Suomi-Amerikka yhdistyksen ja Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton edustajia. Eberly oli tyytyväinen vierailuunsa palatessaan Yhdysvaltoihin. ICYEn lukiolaisvaihto-ohjelma oli Suomen osalta avattu.

”ICYEn ohjelmaan rekrytoidut suomalaiset vaihto-oppilaat Kaija-Liisa Käyhty ja Markku Pohjola lähtivät 6. päivänä elokuuta 1958 laivalla Le Havren ja South Hamptonin satamien kautta kohti Yhdysvaltoja. Sodan jälkeisessä Suomessa kasvaneet nuoret suuntasivat kohti uusia seikkailuja.”

Eberlyn vierailun jälkeen muodostettiin toimikunta, jossa vaikuttivat Bengt Bromsin johtama Suomi-Amerikka-yhdistys ja Risto Lehtosen johtama Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto (SKY). Toimikunnan jäsenistä Suomi-Amerikka yhdistystä edustivat kouluneuvos Kauko Haahtela, herra P. Hemsing sekä neiti Maija Arola ja SKY:tä maisterit Rytkönen sekä Risto Lehtonen. Toimikunta valitsi stipendiaatit ja piti yhteyttä sekä Eberlyyn että Yhdysvaltain Suomen-lähetystön henkilöstöön vaihto-ohjelman järjestämiseksi. Vaihto-ohjelman ensimmäinen Suomeen saapunut vaihto-opiskelija oli miss Jerilee Newby, joka sijoitettiin Helsinkiin, Munkkiniemen yhteiskouluun. ICYEn ohjelmaan rekrytoidut suomalaiset vaihto-oppilaat Kaija-Liisa Käyhty ja Markku Pohjola lähtivät 6. päivänä elokuuta 1958 laivalla Le Havren ja South Hamptonin satamien kautta kohti Yhdysvaltoja. Sodan jälkeisessä Suomessa kasvaneet nuoret suuntasivat kohti uusia seikkailuja.

ICYEn uusi pääsihteeri William A. Perkins vieraili Suomessa vuonna 1960. Perkins ehdotti vierailunsa aikana toimikunnan ja SKY:n välien vahvistamista. Toimikunnan tehtäväksi tuli stipendiaattien valinnan lisäksi yhteydenpito vaihto-opiskelijoihin ja isäntäperheisiin. Toimikunta vastasi ICYEn ohjelmasta siihen asti, kunnes Suomi-Amerikka yhdistys jätti toimikunnan. Tämän jälkeen vaihto-ohjelma organisoitiin Suomessa uudestaan. Sittemmin Suomen ICYE toimi 1960-luvulla toimikuntana Suomen kirkon seurakuntatyön
keskusliitossa (SKSK).

Suomi-Amerikka seuran jääminen vaihto-ohjelman ulkopuolelle ennakoi tulevia muutoksia. Kansainvälisen ICYEn toiminnan maantieteellinen painopiste muuttui 1960-luvun puolivälissä, kun Euroopan painoarvo kasvoi. Vuonna 1965 perustettiin ICYEn Euroopan komitea, vaikka jo vuodesta 1964 lähtien oli tapahtunut pienimuotoista Euroopan maiden keskinäistä vaihtoa. Suomesta ensimmäinen Eurooppaan suuntautunut vaihto-oppilas lähti vuonna 1965 Saksaan. Yhdysvallat pysyi kuitenkin pääasiallisena vaihtomaana suomalaisille koko 1960-luvun ajan.

Teksti: Juho Kotakallio
Toimistoharjoittelija 1999

Lähteet:
Brethren Historical Library and Archives, Elgin, Illinois, USA
International Christian Youth Exchange/Volunteers Exchange International, Box 13/8, 1957–58
Finland Correspondence.
Maailmanvaihto ry, Helsinki. ICYEn aiemmat juhlajulkaisut.
Irma Ertman: Iowa 1967 – alku pitkälle ystävyydelle. Maailmanvaihto ry:n 50-vuotisjulkaisu
Kansainvälisen ICYEn kotisivut: http://www.icye.org/eng/about_history.html [Nyk. ks. http://www.icye.org/our-history]

Irma Ertman: Iowa 1967 –alku pitkälle ystävyydelle

Nimeni on Irma Ertman (o.s. Horstia), olen kotoisin Helsingistä ja olin ICYEn kautta vaihto-oppilaana Iowassa, USA:ssa 1967–1968. Tällä hetkellä toimin Suomen suurlähettiläänä Euroopan neuvostossa Strasbourgissa. Silloin, kun olin vaihto-oppilaana, pääosa vaihtareista lähti USA:han ja vain muutama Euroopan maihin. Muita maavaihtoehtoja ei silloin ollutkaan. Kaikki vaihto-oppilaat asuivat isäntäperheissä ja kävivät koulua. Meidän ryhmässämme taisi olla puolisenkymmentä lähtijää, joista kaksi meni Eurooppaan. Vaihto-oppilasvuosi oli säännönmukaisesti vuoden pituinen – meidän USA:ssa olleiden osalta oikeastaan lähes 13 kk, koska matkalle lähdettiin heinäkuun alussa 1967 ja palattiin seuraavan vuoden heinäkuun loppupuolella.

Siihen aikaan pääasialliset koululaisvaihtojen järjestäjät olivat AFS ja YFU. ICYE oli siinä rinnalla huomattavasti pienimuotoisemmin toimiva järjestö, mutta toisaalta muistaakseni myös ainoa, jonka kautta saattoi pyrkiä muuallekin kuin USA:han. Itse olin aktiivinen seurakuntanuori ja näiden kavereiden joukosta oli aikaisemminkin oltu mukana ICYE-vaihdossa. Minä kuulin asiasta Juha Koivurinnalta, joka taitaa kuulua Suomen ICYEn ensimmäisiin vaihtarivuosikertoihin. Näin rohkaistuin itsekin hakemaan mukaan ohjelmaan, vaikka minulla ei tainnut olla juuri minkäänlaista mielikuvaa siitä, millaista elämä Amerikassa tulisi olemaan. Tuolloinhan ei ollut käytössä nykyisenkaltaisia tiedotusvälineitä! Tutustuminen isäntäperheeseenkin tapahtui yksinomaan kirjeitse: vaihdoimme muutaman kirjeen ja valokuvan ennen lähtöä. Vastaavasti vaihtovuoden aikana yhteydenpito kotiinpäin tapahtui samalla tavoin. Joku harva meistä sai joululahjaksi puhelinsoiton kotoa, mahdollisuuden puhua kotiväen kanssa – olipa suuri juttu silloin!

”Tuolloinhan ei ollut käytössä nykyisenkaltaisia tiedotusvälineitä! Tutustuminen isäntäperheeseenkin tapahtui yksinomaan kirjeitse: vaihdoimme muutaman kirjeen ja valokuvan ennen lähtöä. Vastaavasti vaihtovuoden aikana yhteydenpito kotiinpäin tapahtui samalla tavoin.”

Vaihto-oppilaaksi lähtemisen motiivi oli varmasti uteliaisuus – halu nähdä toisenlaista kulttuuria ja elämää ja halu oppia englantia kunnolla. Tuskin siinä oli taustalla mitään sen määrätietoisempaa. Matkustelu ylipäätään ei ollut tuolloin tavanomaista touhua vaihto-oppilasvuodesta puhumattakaan, joten kaveripiirissä olin kyllä poikkeus. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli perheellemme myös melkoinen taloudellinen satsaus, etenkin kun myös veljeni lähti heti seuraavana vuonna ICYEn vaihto-oppilaaksi. Olen monesti kiittänyt vanhempiemme laajakatseisuutta ja modernia ajattelutapaa tässä asiassa. Matkanteko oli silloin huomattavasti nykyistä monimutkaisempaa. Kauniina heinäkuun aamuna meidän joukkomme lensi Helsingistä Kööpenhaminaan, jossa oli aikaa katsella kaupunkia kesähelteessä. Illansuussa jatkettiin yöjunalla Bonniin, jossa oli eurooppalaisten vaihtareiden kokoontumispaikka ja jossa vietettiin ainakin yksi yö Venusbergin Jugendherbergissä. Jotain valmennusohjelmaakin taisi siellä olla. Kölnissä lastattiin koneellinen vaihtooppilaita kohti Philadelphiaa, josta bussilla jatkettiin matkaa Collegevilleen, Pennsylvaniaan. Yliopiston campuksella oli kolmipäiväinen orientaatio, jonne oli koottu vaihtarit kaikista maanosista. Hirveä helle (+30) vaivasi meitä siihen tottumattomia pohjoismaalaisia ja kävimme suihkussa varmaan viisi kertaa päivässä! (Seuraavana kesänä paluumatkalla kuumuus ei sitten enää tuntunutkaan juuri miltään…) Oli upeaa tavata ensimmäistä kertaa elämässään sellainen määrä nuoria kaikkialta maailmasta! Mieleeni on jäänyt, kuinka orientaation aikana vietetyssä ”kansojen juhlassa” kuulin ensimmäisen kerran silloin melko uutta Misa criolaa, jota edelleenkin soitetaan. Me suomalaiset taisimme esittää sinä iltana sen ajan suomalaissuosikkia letkajenkkaa! Tulo- ja paluukokoontumiset olivat ainoat kaikkien vaihto-oppilaiden yhteiset tapaamiset vuoden aikana. Sen lisäksi alueellisia Keskilännen kokouksia meillä oli vuoden mittaan muistaakseni kaksi. Oma matkani jatkui orientaation jälkeen kohti Iowaa. Perheeni tuli hakemaan minut autollaan ja kotimatka kesti vielä kolme päivää. Muistan, että olin kuolemanväsynyt päästessämme vihdoin perille.

Vaihtovuosi kului kolmen K:n merkeissä: koti, koulu, kirkko. Jonkin verran alkukankeutta aiheutti varmasti se, että jo 60-luvulla suomalaiset nuoret olivat itsenäisempiä kuin amerikkalaiset ikätoverinsa ja tottuneet liikkumaan vapaasti lähiympäristössään. Mielestäni osa koulukavereista oli tyrmistyttävän lapsellisia, mutta kaikkeen tottui. Ainahan kaikessa on sopeutumisvaiheensa, mutta viimeistään joulun tienoilla oli englanninkielikin jo hallussa. Kävin paljon erilaisissa kerhoissa ja tilaisuuksissa kertomassa Suomesta ja amerikkalaiset olivat aina uteliaita kuulemaan asioista. Se antoi myös tulevaisuutta silmälläpitäen valmiuksia ja rohkeutta esiintymiseen, mistä voi olla tyytyväinen. Ruokatottumukset eivät pääosin eronneet olennaisesti suomalaisista, paitsi että kanaa syötiin jo silloin USA:ssa paljon enemmän. Lisäksi neljään jäätelölajiin (vanilja, suklaa, mansikka, tiikeri) tottuneelle suomalaiselle kymmenien lajien jäätelöbaarit olivat tietenkin uskomaton juttu. Uusia tuttavuuksia ensialkuun olivat myös corn on the cob (maissintähkä) sekä pumpkin pie (kurpitsapiiras) – syön niitä yhä edelleen suurella mielihalulla! Paluumatka kesällä 1968 tarjosi kaikille vaihto-oppilaille mahdollisuuden majoittua muutamaksi päiväksi Washington DC:n alueelle perheisiin ja tutustua maan pääkaupunkiin. Lisäksi vierailimme myös päivän verran New Yorkissa, jossa kävimme muun muassa YK:n päämajassa. Enpä olisi voinut silloin yleiskokouksen mahtavan salin lehterillä istuessani kuvitellakaan, että jonain päivänä tulisin puhumaan saman salin podiumilta! Ennen Washingtonia kävin vielä tapaamassa veljeäni, joka oli tullut muutamaa viikkoa aikaisemmin vaihto-oppilaaksi Baltimoreen Marylandiin.

”Perustimme haastatteluryhmiä valitsemaan uusia vaihtareita, vedimme viikonloppuretkiä ulkomaisille vaihto-oppilaille Suomessa ja ylimalkaan meillä oli aina hauskaa!”

Palattuani Suomeen loppukesästä 1968 minut vedettiin mukaan Suomen ICYEn toimintaan. Muistaakseni syyllinen oli Matti Sippo, silloisen ICYE-toimikunnan sihteeri. Ensimmäiseksi sain toimia Suomeen elokuun alkupuolella saapuneiden vaihto-oppilaiden orientaatio-ohjelman ”kaupunkioppaana”. Suomen ICYE toimi tuolloin Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliiton (SKSK) toimikuntana, puheenjohtajanaan Seurakuntaopiston silloinen rehtori, rovasti Simo Palosuo. Hänen mukanaan ICYE siirtyi Seurakuntaopiston siipien suojaan ja muodostimme eräänlaisen hallituksen, johon minäkin tulin kutsutuksi. Hallituksen kokouksia ja vaihto-oppilaille tarkoitettuja orientaatioita sekä viikonlopputapaamisia voitiin näin helposti organisoida Järvenpäässä. Näin muodostui myös ICYE-aktiivien ryhmä, joka koostui pääasiallisesti 1960-luvun puolivälin ja 1970-luvun alun vaihto-oppilaista. Perustimme haastatteluryhmiä valitsemaan uusia vaihtareita, vedimme viikonloppuretkiä ulkomaisille vaihto-oppilaille Suomessa ja ylimalkaan meillä oli aina hauskaa!

Myöhemmin ICYE irtosi Seurakuntaopistosta ja siitä tuli rekisteröity yhdistys 1970-luvun alkupuolella. Yhdistyksellä oli kolme perustajajäsentä: Juha Koivurinta, minä ja kolmantena lienee ollut Matti Sippo. Perustettiin myös
ICYEn ex-vaihto-oppilaiden järjestö ICYNDEX, joka jo edellä mainitun tavoin toimi aktiivisesti ainakin meidän aktivistien koko opiskeluajan. ICYEn toimisto sijaitsi aluksi Vuorikadulla ja siellä me icyndexiläiset iltaisin rustasimme muun muassa ensimmäisen ”ulkomaille lähtevän oppaan”. Sitten toimisto siirrettiin Liisankadulle, jossa järjestön sihteerinhommia hoitivat osa-aikaisesti minun lisäkseni ainakin A-J Heilala, Pekka Vuoristo ja Leena Haavisto.

Vanha porukka koossa Suomen ICYEn 50-vuotisjuhlissa. Kuvassa vasemmalta oikealle: Maarit Lepistö, Irma Ertman, Anneli Gerber Sainio, Peter Gerber, Christina Harttila, Heli von Bruun, Heidi Mäkelä. Kuvaaja: Elina Sorakunnas

Mitä vaihto-oppilasvuosi on elämässäni merkinnyt? No, se englannin kieli tuli ainakin opittua.. Mutta myös paljon enemmän: Pidän yhä edelleen yhteyttä eräisiin amerikkalaisiin luokkatovereihini (tänä kesänä olisi 40-vuotisluokkajuhlat), mutta ennen kaikkea rakkaus amerikkalaiseen perheeseen on saanut siirtyä seuraavallekin sukupolvelle. Kuluneena talvena olin tyttäreni kanssa ”American Mom’in” 90-vuotissynttäreillä! Koto-Suomessa ICYNDEX-ydinporukkamme pitää edelleen tiivistä yhteyttä tavaten vähintään pari kertaa vuodessa, aina siinä kokoonpanossa, joka kulloinkin sattuu olemaan kotimaassa. Vaihtarivuosi on nimittäin ilmiselvästi vaikuttanut myös siihen, että olemme olleet lähes kaikki sittemmin eripituisia jaksoja eri puolilla maailmaa. Olemme ystäviä perheittäin, toistemme lasten kummeja ja niin edelleen – miten suuri ilo se onkaan! Tähän perusjoukkoomme kuuluvat Anneli (o.s. Sainio, ICYE/Sveitsi) ja Peter Gerber, Leena (ICYEn sihteeri) ja Lauri (ICYE/Jamaika) Haavisto, Christina (o.s. Sommar, ICYE/USA) ja Pekka Harttila, A-J (ICYE/USA) ja Tarja Heilala, Helena (o.s. Mattila, ICYE/USA) ja Risto Lauriala, Heidi (o.s. Mattsson, ICYE/NZ) ja Ilkka Mäkelä, Elina Sorakunnas (ICYE/USA), Raija Wilson (o.s. Valkama, ICYE/USA) ja Maj-Lén Vuoristo (o.s. Qvist, ICYE/USA). Kaikille heille tämänkin viestin mukana lämpimät terveiset Strasbourgista – unohtamatta kaikkia muita tässä kirjoituksessa mainitsemattomia ihania ICYE-ystäviä!

 

Materiaali on kirjasta Hallittuja kulttuurishokkeja jo viisi vuosikymmentä – Suomen ICYEn / Maailmanvaihto ry:n 50-vuotisjulkaisu (2008): Maailmanvaihto ry, Suomen ICYE, on yksi maamme vanhimmista nuorisovaihtojärjestöistä. Vuonna 2008 se juhlisti 50-vuotismerkkipäiväänsä. Näiden vuosikymmenien aikana Suomen ICYE on muuttunut kristillisestä vaihto-oppilasjärjestöstä yleishumaaniksi vapaaehtoistyöohjelmia järjestäväksi Maailmanvaihdoksi. Silti toiminnan ydinajatus on säilynyt samana: sillat kulttuurien välille rakentuvat arjen kohtaamisissa. Näistä kohtaamisista kertoo julkaisu.

Muut materiaalit juhlajulkaisusta:
1970-luku
1980-luku
1990-luku

2000-luku

>> Lue 50-vuotisjuhlajulkaisu (Issuu.com)