Minun Japanini: Digimonia ja hiraganoja

Juhani Kabanen työskenteli ICYE-vapaaehtoisena Japanissa kevätkaudella 2014. Kohdemaan valintaan vaikutti jo varhain syntynyt kiinnostus maan kieleen ja kulttuuriin. Vapaaehtoisjakso tarjosi tilaisuuden oppia lisää paikan päällä.

Vapaaehtoistyöjaksoni Japanissa kesti maaliskuusta elokuuhun. Jakson aikana työskentelin kahdessa eri lastentarhassa. Työtehtäviini kuului leikkiä lasten kanssa, auttaa englannin opetuksessa sekä avustaa tarvittaessa myös muissa puuhissa. Ensimmäinen työpaikkani sijaitsi Kusatsussa, noin 130 000 asukkaan kaupungissa, joka on vain kahdenkymmenen minuutin junamatkan päässä Kiotosta. Toinen projektini sijaitsi Kasugaissa, aivan Japanin neljänneksi suurimman kaupungin, Nagoyan, kupeessa.

Työjaksoni aikana opin paljon kaikenlaista, esimerkiksi lasten kanssa työskentelyä ja tietenkin japanin kieltä. Aluksi se oli hankalaa, mutta loppua kohden oli kiva vertailla, kuinka pitkälle japanin kielen taitoni oli kehittynyt verrattuna siihen, kun vietin ensimmäistä kokonaista päivääni Tokiossa Japaniin saavuttuani.

Varhaisin ja tärkein muisto Japanista

Tässä välissä täytyy paljastaa yksi syy siihen, miksi Japani on kiinnostanut minua jo tarhaikäisestä asti: Digimon. Kyllä, juuri tuo lastenohjelma on pysynyt mielessäni ja sydämessäni siitä asti kun katsoin sitä aamuisin ennen tarhaan lähtöä. Samoihin aikoihin alkanut Pokémon ei kiinnostanut juuri yhtään, mutta Digimonissa oli jotain taianomaista, joka teki minuun syvän vaikutuksen. Ehkäpä syynä oli se, että sarja opetti tärkeitä asioita ja arvoja kuten ystävyyttä, rakkautta, rohkeutta ja niin edelleen, vaikka kyseessä onkin pelkkä lasten sarja.

Minua kiinnosti myös se, että sarjan tapahtumat keskittyivät osittain Odaibaan, Tokiossa sijaitsevaan keinotekoiseen saareen, joka vaikutti jo silloin erittäin mielenkiintoiselta paikalta. Voitte vain kuvitella, miltä minusta Digimon-fanina tuntui, kun pääsin maaliskuussa ensi kertaa käymään Odaibassa (ja jälkeenpäin vielä elokuussa, kun vietin viimeisen viikkoni Tokiossa ennen kotiinpaluuta ja vierailin Odaibassa miltei päivittäin). Siellä vierailin kaikissa niissä paikoissa, jotka olin nähnyt myös Digimonissa. Ne tunteet, kun seisoin Fuji-televisioaseman edessä ja kun tapasin kaksi cosplayeriä pukeutuneena Digimon-hahmoiksi, olivat ikimuistoisia.

Japanin kielen kursseilta Japaniin

Lapsuudessa Digimonin jälkeen Japani jäi kuitenkin noin vuosikymmeneksi unholaan ja ensimmäinen varsinainen kosketukseni maan kieleen ja kulttuuriin oli vasta se, kun kävin lukiossa kaksi Japanin kieli ja kulttuuri -kurssia. Opettajamme oli mukava, keski-ikäinen, japanilaissyntyinen nainen. Tunnit olivat aina mielenkiintoisia, koska opettajamme pystyi kertomaan omakohtaisesti ja tarkasti Japanin kulttuurista ja käytännöistä. Kieltäkin tuli opiskeltua, muttei kuitenkaan niin paljon kuin olisin toivonut, sillä opimme kahden kurssin aikana vain hiragana-tavumerkit.

Opin kuitenkin paljon toisen maailmansodan vaikutuksista Japaniin sekä maan monista traditioista ja juhlapäivistä, joita vietetään vain siellä. Myös sumo- ja geisha-kulttuuri tulivat minulle paljon selkeämmiksi kurssien ansiosta. Lopulta pääsinkin itse todistamaan tätä kaikkea vapaaehtoistyöjaksoni aikana, mikä teki kaikesta opitusta palkitsevaa.

”Japani on aina kiinnostanut minua. Siellä ikivanha kulttuuri ja perinteet sulautuvat yhteen nykypäivän modernin ja teknologisoituneen kulttuurin kanssa.”

Kurssit herättivät minussa valtavan mielenkiinnon Japania kohtaan. Maa on aina kiinnostanut minua. Siellä ikivanha kulttuuri ja perinteet sulautuvat yhteen nykypäivän modernin ja teknologisoituneen kulttuurin kanssa ja se juurikin tekee Japanista niin mielenkiintoisen, ainakin minulle. Ennen viimeisiä ylioppilaskirjoituksia päätinkin sitten hakea Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistöihin Japaniin, jotta voisin vihdoin toteuttaa unelmani ja tutustua maahan, kieleen ja kulttuuriin paikan päällä.

Kielen harjoittaminen

Kielitaitoni ei kuitenkaan ollut kovin vaikuttava maahan saavuttuani. Olin kertaillut japanin kursseilla läpi käydyt hiragana-tavumerkit ja niiden lisäksi opiskellut myös katakana-merkkejä sekä perussanastoa ja tervehdyksiä. Sen jälkeen, kun japania oli kuullut jatkuvasti muutaman kuukauden ajan, olin oppinut jo huimasti kaikenlaista uutta. Viimeistään silloin, kun luonani alkoi käydä japanin kielen opettaja kahdesti viikossa, opin kaiken tarvittavan small talkia ja perustilanteita varten. Harjoitin kielitaitoani myös vapaa-ajalla japanilaisen parhaan ystäväni Mitsun kanssa, ja siitä olikin paljon hyötyä. Sen jälkeen osasinkin muun muassa käydä keskustelua pyörävaraston vartijan kanssa, kun vein pyöräni sinne turvaan. Lyhyehköt keskustelut kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa sujuivat myös hyvin.

”Sen jälkeen, kun japania oli kuullut jatkuvasti muutaman kuukauden ajan, olin oppinut jo huimasti kaikenlaista uutta.”

Japanissa opin hiraganan ja katakanan, mutta kanjia en edes yrittänyt opetella, sillä se tuntui turhauttavan vaikealta. Lukeminen onnistui kuitenkin ihan hyvin ilman kanjia ja lastenkirjoista oli hyvä harjoitella hiraganaa, kun lastentarhassa oli vapaata aikaa.

Aion jatkaa japanin opiskelua tulevaisuudessakin. Olin ajatellut sitä jopa yhdeksi vaihtoehdoksi yliopistossa opiskeltavaksi aineeksi. Turha sitä on tähänkään jättää, kun kerran näin pitkälle on jo päästy.

Teksti: Juhani Kabanen

Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 4/2014 -lehdessä. MaailmanVaihtoa – Volunteers’ Voices on Maailmanvaihto ry:n kahdesti vuodessa ilmestyvä lehti, jossa julkaistaan järjestön toimintaan osallistuvien kirjoituksia. Artikkelit edustavat kirjoittajiensa kantaa.