Tukihenkilö Iina

Hei Iina! Kertoisitko, miksi ryhdyit tukihenkilöksi?

Opiskelutoverini muutti pois asuinpaikkakunnaltani Savonlinnasta ja kysyi, voisinko jatkaa hänen paikallaan tukihenkilönä. Toisiin ja omaan kulttuuriin tutustuttaminen kiinnostivat. Ajattelin kokeilla jotain uutta ja erilaista sekä olla samalla avuksi jollekin.

Millaisia asioita sinä ja vapaaehtoistyöntekijä olette tehneet yhdessä?

Olemme jutelleet, viettäneet aikaa lautapelejä pelailleen, kuunnelleet musiikkia ja leiponeet. Lisäksi olemme käyneet kaupungilla nähtävyyksiä katsomassa, syömässä ja tapahtumissa. Retkiluistelua myös kokeilimme yhdessä. Monenlaista arkista puuhaa, jota kaverit keskenään tekevät. 🙂

Mikä on ollut tukihenkilötoiminnassa haasteellisinta? Entä antoisinta?

Haasteellisinta on toisinaan ollut löytää aikaa tavata, koska opiskelen ja käyn töissä. Toisaalta vapaaehtoinen ei enää tarvitse niin paljon seuraa, koska hän on löytänyt muitakin ystäviä. Aluksi ehdin onneksi tavata häntä useammin, useita kertoja viikossa. Nytkin ehtii nähdä, mutta aina voisi tavata enemmänkin. 🙂 Antoisinta on ollut tehdä ihan tavallisia asioita yhdessä – koota sohvaa, käydä kokkikurssilla, katsoa elokuvaa ja juhlia juhlan tullen yhdessä. On ollut hienoa huomata, ettei aina tarvitse yhteistä kieltä löytääkseen yhteisen sävelen ja ymmärryksen.

Millaiset seikat ovat mielestäsi tärkeitä tukihenkilönä toimimisessa?

On tärkeää, että tukihenkilö on vapaaehtoista varten, ei toisin päin (vaikka parhaassa tapauksessa tasavertainen ystävyyssuhde muodostuukin). Kun vapaaehtoinen tarvitsee apua, tukihenkilö auttaa häntä parhaansa mukaan. Tukihenkilö on myös linkkinä vieraaseen kulttuuriin niin, että vapaaehtoisella on turvalinen olo uudessa ympäristössä ja hyvät eväät alkaa tutustua uuteen kulttuuriin.

Terveisesi tukihenkilöksi ryhtymistä harkitseville?

Suosittelen lämpimästi. Tukihenkilönä oppii paljon eri kulttuureista sekä saa ystäviä ja mukavan harrastuksen. Auttamisesta tulee hyvä mieli. Tukihenkilönä huomaa, että eri lähtökohdista huolimatta samassa veneessä ollaan: olemme kaikki ihmisiä, ja väliltämme löytyy erojen ohella paljon yhtäläisyyksiä.

 

Maailmanvaihdon tukihenkilöt ja -perheet auttavat vapaaehtoistyöhön Suomeen saapuvia ulkomaalaisia nuoria tutustumaan ja sopeutumaan Suomessa elämiseen. Olisitko kiinnostunut ryhtymään tukihenkilöksi tai -perheeksi? Lue lisää.

Lue myös

Tukiperhetoiminta ottaa vähän, mutta antaa paljon

Tukiperheenä aloittaminen on jännittävää puuhaa, sillä harvoin tulee avattua kotiovea...

Tukiperhe kulttuurioppaana

Olen Sirkku Nenonen-Mörsäri. Olen 51-vuotias ja päivätöissä Sunilan tehtaalla. Olen...

Tukiperhe tukee auringonpaisteessa ja tuulisilla säillä

Olemme Siuntiossa asuva pariskunta. Perheeseemme kuuluu lisäksemme kuusikiloinen kollikissa, joka...