Välivuosi Bolivian vuoristomaisemissa

Tamperelainen Hilma Toivonen valmistui ylioppilaaksi joulukuussa 2015 ja lähti seuraavan vuoden alussa vuodeksi vapaaehtoistyöhön Boliviaan. Hän asui La Pazissa ja kävi vapaaehtoistyössä viereisessä kaupungissa, El Altossa. Otimme yhteyttä Hilmaan jakson aikana.

Tervehdys Hilma! Mitä kuuluu?

Tervehdys sinnekin! Tällä hetkellä kuuluu hyvää, lomani ovat takana ja olen palannut vapaaehtoistöihin. Elän hassua välivaihetta, kun suuri osa vapaaehtoisystävistäni palasi elokuussa Eurooppaan. Uudet ICYE-vapaaehtoiset saapuivat muutama viikko sitten ja ovat ja mukavia tyyppejä kaikki! Olen toiminut sivutyönäni tuutorina; miten käyttää liikennettä, miten välttää koiranpuremat, mitä tietyt ilmaukset tarkoittavat…

Aloitin myös työt alkuperäisen vapaaehtoistyöpaikkani ohessa kulttuurikeskuksessa nimeltä Teatro Trono. Trono vetää El Alton nuorille erilaisia taidetyöpajoja, ensisijaisesti teatteria, ja toimii kohtaamispaikkana muunkinlaiselle kulttuuriselle toiminnalle, teattereille, konserteille ja televisio-ohjelmille. Ajattelin, että koska vielä on kuukausia jäljellä, haluan ottaa ajasta kaiken irti, halusin nähdä myös toisenlaisen todellisuuden. Nyt työpaikat tasapainottavat toisiaan sopivasti: kohtalaisen raskas sääntöviidakkotyö Enda ja hämmentävän rennolla asenteella pyörivä taiteilijakortteli Trono.

Millaisesta paikasta lähetät kuulumisiasi? Entä millaisissa tehtävissä työskentelet vapaaehtoisena?

Asun melkein 4 000 metrissä, pääkaupunki La Pazin keskustassa ihanassa ICYE:n asunnossa, joka on saanut parvekkeensa ja näköalansa vuoksi humoristisen lempinimen ”The ICYE Penthouse”. Elän siis kaaottisessa vuoristolaaksossa, jossa autot ja ihmiset säntäilevät sikinsokin ja pakokaasu on normaalia hengitysilmaa. La Paz on kaunis, ja sen ihmiset omalaatuisia. Yksi kaupungin parhaista puolista on se, että se on suhteellisen suuri: täältä löytyy kulttuuririentoja ja -ilmiöitä, ravintoloita ja marketteja.

Kuvassa Hilma ja La Pazin iltavalaistus. Taustalla vahtii 6 438 metriä korkea Illimani-vuori.

Muistan, kuinka aluksi salaa toivoin pääseväni esimerkiksi Santa Cruzin trooppiseen lämpöön, mutta nyt otan La Pazin haasteena: kehoni hylkii tätä paikkaa, mutta mieli ei! Myös kylmyys saa aika ajoin kotoisan läikähdyksen sisälläni heräämään…

Teen työtä El Altossa, joka on vielä vähän ylempänä. Se on ylänkötasangolle La Pazin kainaloon muodostunut kaupunki. Nykyään El Alto on kasvanut jopa isommaksi kuin La Paz, mutta siellä on huomattavasti enemmän köyhyyttä ja sosiaalisia ongelmia.

”Teen töitä vapaaehtoistyöpaikasssa, joka on suunnattu tyttöjen suojelemiseen.”

Teen töitä vapaaehtoistyöpaikasssa, joka on suunnattu tyttöjen suojelemiseen. Työpaikalla on kaksi taloa, joista toisessa asuu pieniä tyttöjä, jotka ovat kärsineet perheen sisäisestä väkivallasta, ja toisessa teinityttöjä, jotka ovat päätyneet elämään kadulle ja haluavat saada elämästä taas otteen. Talot ovat terapeuttisia keskuksia, joissa tytöt asuvat ja joissa terapiaa käydään vaiheittain jokaisen tytön kanssa, yksilöllisesti sekä ajoittain myös perheen kanssa, jos se on mahdollista.

Minun tehtäväni on tehdä vähän kaikkea: Teen tytöille työpajoja, mm. taide-, urheilu-, kieli-, ja käsityöpajoja. Toimin valvojana joinain päivinä aamusta iltaan, autan kokkia ja valokuvaan. Muun muassa. Tulevan ICYE-vapaaehtoisen kannattaa muistaa, että ihan oikeasti itse voi vaikuttaa hyvin paljon siihen, mitä kaikkea päätyy tekemään.

Vapaaehtoisjaksostasi on kulunut jo iso osa. Mitkä ovat tämänhetkiset fiiliksesi?

Olen kauhuissani. Muistan, kuinka lähdin Suomesta viime tammikuussa. Vuosi tuntui epäinhimillisen pitkältä ajalta, ja olin aika ajoin varma, että tulen kotiin ennen vuoden jakson päättymistä. Minua kauhistutti. Nyt taas kauhistuttaa nimenomaan sen tajuaminen, että tämä kaikki menee niin ihmeen nopeasti. Kun on löytänyt paikan päältä luottoihmiset ja arki alkaa vakiintua, viikot alkavat juosta karkuun. Ei tässä ehdi edes ikävöidä kotiin muuta kuin unettomien öiden pimeimpinä tunteina!

Nyt siis tulin takaisin matkoiltani ja ymmärsin, että 12 kuukaudesta olen elänyt täällä jo kahdeksan. Kahdeksan! Neljä pientä, nopeasti ohi lentävää kuukautta jäljellä. Tunteet ovat siis hyvin ristiriitaiset: en haluaisi ikinä lähteä täältä ja samalla Suomeen palaaminen hiipii mieleen silloin tällöin ja saa lämpimiä tuntemuksia aikaan. Suomi tuntuu ihmeellisen kaukaiselta maailmalta, välillä pelkään, että se katoaa kokonaan.

Mitä olet oppinut? Entä mikä on ollut antoisinta ja haasteellisinta?

Apua, ei tällaiseen pysty vastaamaan! No, lähinnä voisin todeta, että olen oppinut ihan valtavasti, niin paljon, etten osaa edes vielä eritellä kaikkea. Tiivistetysti ehkä: elämäntaitoja.

Jos on pakko eritellä, niin: Muun muassa työskentelemään lasten kanssa ja ymmärtämään heidän maailmaansa, vetämään omia työpajojani, kunnioittamaan itseäni enemmän, puhumaan espanjaa. Olen oppinut, että syviä ystävyyksiä on mahdollista muodostaa vieraalla kielellä. Olen oppinut myös yllättäen suomalaisesta identiteetistäni, jota en aiemmin osannut nähdä tai määritellä, ja olen oppinut näkemään kaiken sen, mitä – ja keitä – minulla Suomessa on elämässäni, ja olemaan niistä asioista loputtoman kiitollinen. Olen oppinut rakastamaan vuoria ja kuivaa jylhää ylänköä, samalla kaivaten Suomen syviä hiljaisia metsiä. Pitämään huolen itsestäni ja asumaan omillani. Oppinut sietämään ikävää, joka jollain tasolla on aina läsnä alitajunnassani, ja tulemaan ystäviksi sen kanssa.

En pysty sanomaan, mikä on ollut antoisinta. Ehkä se on koko kokonaisuus, ihan kaikki pienet osaset täällä. Niiden takia olen nyt, missä olen. Haasteellisin yksittäinen elementti on varmasti ollut työpaikkani ja siihen sopeutuminen. Kun mietin, missä olin kun aloitin, tajuan, että olen kasvanut ehkä ainakin sata vuotta. Työ on alusta asti tuonut jatkuvasti eteeni tilanteita, joissa minun on vain yksinkertaisesti täytynyt ylittää itseni. Joita en olisi ikimaailmassa uskonut händlääväni. Mutta olen selvinnyt, aika hyvin jopa. Haasteista saa olla kiitollinen, vaikka aina aika ajoin niitä on kironnut hiljaa mielessään…

Millaisia terveisiä lähettäisit ICYE-vapaaaehtoiseksi Boliviaan hakemista harkitseville?

Kun ICYE ehdotti minulle Boliviaa, olin aluksi hämmentynyt ja epäluuloinen. Bolivia? Kaikista latinomaista? Mitä siellä edes on, mikä se on? Minun piti mennä kotiin ja näpytellä googleen ”Bolivia”, että pystyin muodostamaan minkäänlaista mielipidettä.

Hassuinta on se, että lähes kaikilla vapaaehtoiskavereillani täällä oli täysin sama tilanne: Ensimmäisinä vaihtoehtoina on ollut Costa Ricaa, Kolumbiaa, Argentiinaa, Meksikoa… Kaikki me tulimme tänne lähinnä hämillämme, ja lopulta tuntui että kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Nyt tuntuu, että juuri tänne minun ja meidän oli tarkoituskin tulla.

”Olen oppinut, että syviä ystävyyksiä on mahdollista muodostaa vieraalla kielellä.”

Yksi suurimmista tekijöistä Bolivian viehättävyydessä on sen tuntemattomuus: Tämä on verraten köyhä maa, jossa on verraten vähän turisteja. Ihmiset ovat lähellä maata, rehellisiä ja latinostereotypiaan verraten rauhallisia ja aitoja. Valkoinen iho ei ole, luojan kiitos, niin big deal kuin pelkäsin. Kun matkustin Perussa ja Ecuadorissa, minä ja ystäväni saimme huomattavasti enemmän huomiota; La Pazissa saan kulkea rauhassa ja kohdata ihmiset ihmisinä.

Yli 36 puhutun kielen, hassun espanjan ääntämyksen ja lihaisan ja osittain hyvinkin merkillisen ruokakulttuurin ohessa Bolivia on ihmeellinen maa myös maantieteensä takia: Täällä on ihan kaikkea! Maailman korkeimmasta pääkaupungista ja ylängön kulttuurista Uyunin suolatasankoon ja trooppiseen sademetsään. Lähes mitä ilmastoa ikinä kaipaatkaan, täältä löytyy sitä. Merta ei ole, se on ainoa paha. Vesielementti näkyy sen sijaan trooppisissa joissa ja laguuneissa, vuoristopuroissa ja valtavassa Titicaca-järvessä. Meren puutteeseen on onneksi ratkaisu näköpiirissä: bolivialaiset ovat hyvässä uskossa että Chile vielä myöntyy palauttamaan kerran heiltä riistetyn rantaviivan.

Pähkinänkuoressa vielä sanon, että ei kannata antaa sijaa epäluuloille: mitä tuntemattomampi kolkka, sitä enemmän sinulla on opittavaa ja tutkittavaa. Minä annoin mahdollisuuden Bolivialle ja olen onnellisemmassa paikassa kuin uskalsin ikinä kuvitellakaan. Tämä maa ja sen ihmiset ovat opettaneet minulle ihan kamalasti, niin paljon, etten ehkä ihan vielä edes ymmärrä. Kiitos Bolivia. <3

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!