Vapaaehtoisvuosi Valenciassa

Juhannusaattona Valenciassa mittari näyttää 36 astetta varjossa ja kaikki ikkunat ja parvekkeenovet ovat apposen auki: tavallinen kesäpäivä Costa Blancalla. Vapaaehtoisjaksoni päätyi jo helmikuussa, minkä jälkeen päätin jäädä asumaan tänne, niin kuin kaksi muuta Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (European Voluntary Service, EVS) projektini vapaaehtoista. Olen kuullut monen sanoneen täällä ”Minä en valinnut Valenciaa, Valencia valitsi minut.” Niin kävi minullekin. Valencia on ja tulee oleman aina jollain tapaa kotikaupunkini, vaikka muuttaisin asumaan muualle. Keitän kahvit ja tuijotan tyhjää tietokoneruutua. ”Miksi päätit lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille… taas…”

Ajatus Espanjasta on muhinut päässäni jo monta vuotta ennen kuin viimein istuin alas ja ryhdyin lähettelemään tiedustelusähköposteja eri EVS-projekteille. Olin käynyt Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistöissä Nepalissa vuonna 2012 ja osallistunut sittemmin innokkaasti Maailmanvaihdon leireihin, koulutuksiin ja erinäisiin tapahtumiin pysyäkseni yhä siinä kansainvälisessä ilmapiirissä, johon tykästyin niin paljon Nepalissa. Kahdesta asiasta olin aivan varma tämän EVS-jakson suhteen: halusin oppia espanjaa ja työskennellä opetusalalla.

”Ja niin se alkoi. European Database, tuo Euroopalaisen Vapaaehtoistyön Tinder! Niin monta potentiaalista kumppania ja yhtä monta mahdollisuutta tulla torjutuksi tai jopa ignooratuksi.”

Ja niin se alkoi. European Database, tuo Euroopalaisen Vapaaehtoistyön Tinder! Niin monta potentiaalista kumppania ja yhtä monta mahdollisuutta tulla torjutuksi tai jopa ignooratuksi. Joululomalla lähetin viisitoista sähköpostia eri järjestöille ympäri Espanjaa. Kahdesta tuli kieltävä vastaus, loput eivät vastanneet ollenkaan. Noh, se siitä. Valmistuin yliopistosta ja tein sijaisuuksia kouluissa ja päiväkodeissa, kunnes eräänä syyskuisena päivänä (vain kahdeksan kuukautta sähköpostieni jälkeen) minuun otettiin yhteyttä Valenciasta aikuiskoulutuskeskuksesta nimeltä  CEEDCV – Centro Espesifico de Educacion a Distancia de la Comunidad Valenciana.  Keskuksesta neuvottiin lähettämään heille ansioluettelo sekä motivaatiokirje. Muutaman viikon kuluttua sain kuulla, että minut oli valittu vapaaehtoiseksi ja muuttaisin vuodeksi Espanjaan maaliskuussa 2017.

Projektissamme oli kolme vapaaehtoista: minä, kreikkalainen Elena ja tsekkiläinen Zuzana. Päivisin työskentelimme eurooppalaisten hankkeiden parissa, järjestimme työpajoja, edistimme keskuksemme näkyvyyttä sosiaalisen median kautta, rekrytoimme seuraavan vuoden vapaaehtoisia, avustimme opiskelijoitamme ilmoittautumisprosesissa ja pääsimme jopa puhumaan kökkö-espanjaamme Espanjalaisen kattojärjestömme promovideoon. Öisin kävimme konserteissa ja metsästimme torakoita keittiöistämme.

”Valencian historia on hyvin monimuotoinen ja se näkyy myös kaupungin katukuvassa.”

Yksi minulle tärkeimmistä tehtävistäni oli vetää englannin keskusteluryhmiä. Oppituntimme muistuttivat varmaankin kansalaisopiston englannin kielen kursseja. Samaan luokkahuoneeseen kokoontui kirjava joukko eri-ikäisiä opisjkelijoita. Jotkut opiskelivat englantia matkustaakseen ulkomaille tai tarvitsivat kielitaitoa työssään, toiset halusivat uuden harrastuksen eläkepäivinään. Tunneilla keskustelimme usein kirjallisuudesta, perheistä, historiasta ja jopa politiikasta. Itse opin paljon Espanjan historiasta, sodasta, Francon ajoista sekä opiskeljoideni avioeroista ja anopeista. Opiskelijani oppivat epäsäännöllisistä verbeistä, kulttuureista Suomessa, Sauli Niinistöstä ja karjalanpiirakoista.

”Itse opin paljon Espanjan historiasta, sodasta, Francon ajoista sekä opiskeljoideni avioeroista ja anopeista. Opiskelijani oppivat epäsäännöllisistä verbeistä, kulttuureista Suomessa, Sauli Niinistöstä ja karjalanpiirakoista.”

Yksi isoimmista tehtävistämme oli eurooppalainen Act in Time -hanke, jonka tarkoituksena on edistää pakolaisten ja maahanmuuttajien sopeutumista työelämään eurooppalaisissa kulttuureissa. Hankkeeseen osallistuu yhteensä yhdeksän Euroopan unionin maata, ja keskuksemme toimii yhtenä koordinaattorina. Voi niitä tuntien määriä, jotka käytimme byrokratiaan, kaikkien yhteistyötahojen kanssa keskustelemiseen ja oppaiden laatimiseen! Hankkeen alkuvaiheessa piti suunnitella kaikki askeleet hyvin tarkkaan: johdantokurssin suunnittelu ja valmistelu, työharjoittelupaikkojen etsintä, toivottu lopputulos ja tuhat skenaariota siitä, mikä voisi mennä pieleen. Maaliskuussa 2017 minulle annettiin tehtäväksi selvittää, miten ulkomaalaiset tutkinnot hyväksiluetaan Espanjassa ja kirjoittaa siitä raportti. Räpyttelin silmiäni tietokoneen edessä lukiessani jonkun oudonnimisen ministeriön tiedotteet valencian kielellä. Helmikuussa 2018 istuin salissa, joka oli täynnä ihmisiä ympäri maailmaa. Joukossa oli opettajia, insinöörejä, yrittäjiä, ammattiurheilijoita ja ihmisiä, jotka eivät osanneet latinalaisia aakkosia. Selitimme heille espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi ja englanniksi, että he pääsisivät nyt kurssille, joka auttaa heitä löytämään töitä ja jopa perustamaan omia yrityksiä heidän uuteen kotimaahansa, Espanjaan.

Toimistossa työskentely oli minulle uutta ja eniten espanjalaisessa työelämässä yllätti ihmistenvälisen suhteet. Aamulla töihin tullessani, lukuisissa sijais- ja kesätöissä tehokkaaksi oppineena, avasin tietokoneen ja ryhdyin saman tien töihin. Monet pätkätyöt sisukkaassa Suomessa olivat opettaneet, että töissä tehdään töitä eikä soiteta suuta. Jos kymmenen minuutin kahvitauko viivästyy, saa helposti osakseen paheksuvia katseita ja suputtelua löyhästä työmoraalista selkänsä takana. Kunpa voisin nyt sanoa, etten itse ollut samanlainen saapuessani Espanjaan! Aluksi ärsytti aivan suunnattomasti, että kollegat puhuivat ja puhuivat ja puhuivat työpäivän aikana. Tehtäisiköhän töitä, tässä kun ollaan? Pitäisikö hankkia korvatulpat, kun tuo tuossa ihan vieressä selittää kovaan ääneen viikonlopustaan? Myöhemmin sain kuulla, että käytöstäni oli tulkittu välinpitämättömyydeksi työkavereitani kohtaan.

”Chulilla-kylä on ensisijaisesti kiipeilijöiden mekka, mutta nuo maisemat houkuttelevat myös paikallisia, erityisesti viikonloppuina.”

Valencia opetti myös vapaa-ajalla. Opin pois siitä syyllisyyden tunteesta, kun istuu sisällä ja ulkona paistaa aurinko. Opin, että edistyneiden salsa- tai flamencokurssille voi mennä ilman, että osaa niitä ollenkaan.  Monta kertaa jouduin oppimaan (vapisevan) kantapään kautta, että cortado ei ole sama asia kuin suomalainen pannukahvi. Opin, että Espanjassa jo kolmella eurolla saa ostettua itselleen ison kasan hedelmiä ja vihanneksia. Opin, että jos haluat sanoa jotakin espanjalaisessa kaveriporukassa, kannattaa aloittaa lause paljon ennen kuin toinen on lopettanut puhumisen. Opin rennommaksi, jotenkin huolettomammaksi ja samalla yhä itsenäisemmäksi ja vastuullisemmaksi.

Nuo kaksi vapaaehtoisjaksoa, jotka olen kokenut Maailmanvaihdon kautta, Nepal (2012) ja Espanja (2017–18), ovat monta kertaa pistäneet minut katsomaan peiliin ja kohtaamaan, kuka olen pohjimmiltani. Olen löytänyt itsestäni valtavasti hyviä ja huonoja puolia, tehnyt päätöksiä, etsinyt tekosyitä sekä miettinyt missä, kenen vieressä ja takana haluan seistä tällä planeetalla. Kaikessa moninaisuudessaan vapaaehtoiskokemukseni toteutuivat pääosin itsekkäistä lähtökohdista, mutta uskon, että juuri nuo itsekkäät kokemukset tekevät minusta päivä päivältä, askel askeleelta yhä empaattisemman ihmisen.

Maria Kinnunen

Ylimmässä kuvassa: ”Työkavereideni kanssa. Vasemmalta: Miguel, Pablo, minä, Zuzi, Elena ja Jose.”