Blogi: Ghana Spirit

Olen 24-vuotias tuleva media-alan opiskelija, jonka pitkäaikainen haave vihdoin täyttyy. Lähden vuodeksi maailmalle, toisin sanoen mystisen Afrikan kainaloon Ghanaan tekemään vapaaehtoistyötä. Aiempi Afrikan-kokemukseni koostuu kaksiviikkoisesta Namibian-reissusta kymmenisen vuotta sitten, parista kerrasta Egyptin rantahietikossa ja sen kirkkaissa vesissä sekä päivästä laivassa Tunisin satama-alueella.

Ghanan-vuosi tulee olemaan varmasti hyvin erilainen – elämä ilman hotellien luomaa näennäistä turvaa ja omien lähiomaisten viettäessä omaa suomalaista elämäänsä kovin kaukana minusta. Saa nähdä, miten syvälle tämä pohjolan kasvatti sukeltaa kuumaan Ghanaan ja sen niin kovasti kehuja saaneiden asukkaiden elämään ja tapoihin.”

Lue Annin blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2011–12. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Anni osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan! 
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston sivustolta löydät listan ICYE-vapaaehtoistyöpaikoista Ghanassa.

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Matkablogi Nepalista

Olen Maria Kinnunen, 22-vuotias opiskelija Tampereen yliopistossa. Vietän seuraavat 6 kuukautta nepalilaisessa orpokodissa. Tämä matka on pisin mitä olen tähän asti tehnyt sekä ajallisesti että kilometreissa mitattuna. Koitan tässä blogissa parhaani mukaan pukea tunteet ja kokemukset sanoiksi.

Lue Marian blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2011–12. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Maria osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan! 
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston sivustolta löydät listan ICYE-vapaaehtoistyöpaikoista Nepalissa.

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Newsletter 3/2004

Lue lehti (issuu.com)

Alkusanat 4
Ulkomaan vaihtari: Chiao-Yin 5–8
Isäntäperhe Löfström 9–10
Vapaaehtoisuus – toisenlainen tapa toimia 11–14
Lyhty 15–17
Mieltä ilmaisemaan vaan! 18–19
Uutiset 20
Runoutta 21
Leirikuvia 22
Infokalenteri 23

Lue myös

MaailmanVaihtoa 2/2023: kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaatio

Lue lehden pdf-versio Tässä lehdessä 4 Pääkirjoitus / Editorial 6...

MaailmanVaihtoa 1/2023: kieli ja kommunikaatio

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus / Editorial...

MaailmanVaihtoa 2/2022: Kestävä vapaaehtoistyö

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus 6 Kutsu...

Newsletter 4/2004

Lue lehti (issuu.com)

Alkusanat 4–5
Talkoohenkeä Pokrovassa 6–8
Teresa-kodin vaihtoehtojoulu 9–11
Vapaaehtoisuus – toisenlainen tapa toimia 12–15
Anti-depression Camp 16–19
Sananlaskuja ja runoutta 20
Uutiset 21
Kutsu/Invitation 22
Infokalenteri 23

Lue myös

MaailmanVaihtoa 2/2023: kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaatio

Lue lehden pdf-versio Tässä lehdessä 4 Pääkirjoitus / Editorial 6...

MaailmanVaihtoa 1/2023: kieli ja kommunikaatio

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus / Editorial...

MaailmanVaihtoa 2/2022: Kestävä vapaaehtoistyö

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus 6 Kutsu...

Newsletter 2/2004

Lue lehti Issuu-palvelussa

Toimittajan alkusanat – Editor’s Forewords 2
Uutisia 3
Kirjeitä Suomesta – Letters from Finland 8
Ecuadoria on mahdotonta mahduttaa pähkinänkuoreen 8
Kirjeitä maailmalta – Letters from around the World 10
EVS-vapaaehtoisena Islannissa 10
Tapahtumakalenteri 10

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Maailmanvaihdon etäinfo kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä to 16.1. Zoomissa

Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tule Maailmanvaihdon etäinfoon! Torstaina 16.1.2025 klo 18–19.30...

Maailmanvaihdon info kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä ke 22.1. Helsingissä

Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tule Maailmanvaihdon infoon! Keskiviikkona 22.1.2025 klo 18–19.30...

Olemme mukana Opinlakeus-messuilla 15.–16.1.2025!

Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Tule tapaamaan meitä Opinlakeus-messuille Seinäjoelle!🌍 Osallistumme messuille...

Lue myös

MaailmanVaihtoa 2/2023: kansainvälisen vapaaehtoistyön dekolonisaatio

Lue lehden pdf-versio Tässä lehdessä 4 Pääkirjoitus / Editorial 6...

MaailmanVaihtoa 1/2023: kieli ja kommunikaatio

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus / Editorial...

MaailmanVaihtoa 2/2022: Kestävä vapaaehtoistyö

 Tässä lehdessä Lue lehden pdf-versio. 4 Pääkirjoitus 6 Kutsu...

Saharan toisella puolen

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun joku mainitsee Nigerian? Sähköpostihuijaukset, korruptio, Boko Haram -terroristijärjestö? Kun kerroin Suomessa lähteväni Nigerian suurimpaan kaupunkiin Lagosiin vapaaehtoistyöhön, jotkut tuttavani ihastelivat, toiset varoittelivat terrorismista ja kidnappauksista. On pakko myöntää, että lähtiessäni Nigeriaan, itsellänikin oli omat ennakkoluuloni. Kuvittelin kohtaavani kehitysmaan, joka olisi kehityksessään vuosikymmeniä Eurooppaa jäljessä. Odotin näkeväni köyhyyttä ja kurjuutta, olin jopa varautunut turvallisuusriskeihin.

Lagos kuitenkin yllätti minut täysin. En kohdannut terroristeja eikä elämä nyt tuntunut järin turvattomaltakaan, joskaan arki Lagosin kaltaisessa suurkaupungissa ei tietenkään ollut täysin vailla haasteita. Takapajuisen kehitysmaan sijaan kohtasin hämmentävän suurkaupungin, jossa mielikuviemme Afrikka sekoittuu modernin suurkaupungin sykkeeseen. Lagos on noin 21 miljoonan asukkaan suurkaupunki, joka on väkiluvultaan paitsi Afrikan suurin, myös maailman neljänneksi suurin kaupunki. Kyseessä on todellinen megakaupunki, jonka mittaluokkaa on vaikea käsittää, ennen kuin sen näkee ja kokee itse.

Afrikkalainen metropoli

Lagosissa uusi ja vanha sekoittuvat toisinaan hämmentävällä tavalla. Lagos on tunnettu kaoottisesta liikenteestään, jossa liikennesääntöjä ei kukaan jaksa noudattaa ja mikä tahansa menopeli käy, kunhan sillä vain pääsee eteenpäin. Julkisen liikenteen bussit, “danfot”, ovat keltaisiksi maalattuja vanhoja pakuja, joiden takaosaan on asennettu penkit ja jonne tarvittaessa mahtuu yli kaksikymmentä matkustajaa. Rahastajat tapaavat roikkua bussin sivuoven ulkopuolella huutaen ilmoille bussin määränpäätä valmiina ottamaan kyytiin kenet tahansa halukkaan mistä kadunkulmasta tahansa. Bussiaikatauluja ei tunneta.

Katumyyjät, streethawkers, puolestaan kulkevat ruuhkassa seisovien autojen välissä myyden kaikkea mahdollista aina plantainsipseistä Nigerian lippuihin ja pussilakanoihin. Baareissa soi afrikkalainen r’n’b, yleensä Wizkid, Olamide tai Burna Boy. Moskeijat kutsuvat rukouksiin tasaisin väliajoin, ja rukouskutsut sekoittuvat liikenteen meteliin samaan aikaan, kun läheisen bensa-aseman piha täyttyy rukoilijoista. Kirkoissa järjestetään jumalanpalveluksia joka päivä, toisinaan myös öisin ja keskellä viikkoa. Pienet kioskit, mallamit, myyvät joka kadunkulmassa kaikkea prepaid- liittymien puheajasta aina pyykinpesuaineeseen ja makeisiin.

Kaupungissa asuu niin paljon ihmisiä, että välillä sitä on vaikea edes käsittää. Kaupungin mittakaavaa tosin alkaa pikkuhiljaa hahmottaa, kun istuu hellepäivänä siinä Lagosin kuuluisassa liikenneruuhkassa ja normaalisti 30 minuuttia kestävään matkaan kuluukin sellaiset rattoisat kolme tuntia. Liikenteen sekavuuden lisäksi Lagosista puuttuu perusinfrastruktuuri, sillä esimerkiksi viemärijärjestelmää ei käytännössä ole ja jätehuoltojärjestelmä on puolestaan melko olematon. Jokainen voi vaan kuvitella, millaista tämä on yhdistettynä valtavaan, 21 miljoonan asukasmäärään. Lopputulos on väistämättäkin melko kaoottinen.

Toisaalta kaoottisuus ja puutteellinen infrastruktuuri eivät ole koko kuva, vaikka se ensisilmäyksellä siltä näyttäisikin. Lagosiin heijastuu vahvasti koko Afrikan mantereen viime vuosien huikea talouskasvu. Yhä useampi lagosilainen omistaa halvan älypuhelimen. Teleyhtiöt tarjoavat edullista mobiilidataa ja kaikki käyttävät Whatsappia ja Facebookia ja Snapchatia – ihan niin kuin Suomessakin. Halutessaan voi viettää päivänsä isossa ostoskeskuksessa, nauttia lattensa terassilla ja melkein unohtaa elävänsä Länsi-Afrikassa. Uusia ostoskeskuksia ja elokuvateattereita jatkuvasti lisää ja KFC- ravintoloita löytyy yhä useammalta nurkalta. Mobiilipalvelut yleistyvät koko ajan ja kotiovelleen voi halutessaan tilata ruokaa tai jopa Uberin.

”Lagosiin heijastuu vahvasti koko Afrikan mantereen viime vuosien huikea talouskasvu. Yhä useampi lagosilainen omistaa halvan älypuhelimen. Teleyhtiöt tarjoavat edullista mobiilidataa ja kaikki käyttävät Whatsappia ja Facebookia ja Snapchatia – ihan niin kuin Suomessakin.”

Vietin itse Lagosissa puolisen vuotta. Työskentelin Action Health Incorporated -nimiselle järjestölle (AHI), joka pyrkii edistämään nuorten seksuaalivalistusta sekä nuorten naisten oikeuksia Nigeriassa. Tämän lisäksi työskentelin myös Nigerian Punaiselle Ristille, jossa autoin monesti erityyppisissä hallinnollisissa tehtävissä esimerkiksi päivittäen järjestön jäsenrekisteriä. Toisinaan avustin erilaisissa koulutuksissa ja jotkut päivät taas vietin Punaisen Ristin ylläpitämässä orpokodissa auttaen henkilökuntaa hyvin arkisissa askareissa. Vapaaehtoistyöni AHI:lla puolestaan koostui pitkälti erilaisissa tutkimusprojekteissa avustamisesta ja raporttien kirjoittelusta. Työni ei kuitenkaan ollut vain toimistossa istumista: koskaan ei aamulla tiennyt, milloin olisi edessä kenttäpäivä. Kenttätyö erityisesti AHI:lla sisälsi kouluvierailuja, koulutuksia sekä matalan kynnyksen terveysasemien järjestämistä Lagosin slummeissa. Lagosin slummit lukeutuvat Afrikan suurimpiin ja jo pelkästään niiden näkeminen antoi perspektiiviä urbanisoitumisen haasteisiin kehitysmaissa. Vapaaehtoistyö kokonaisuudessaan tarjosi uusia näkökulmia kaoottiseen suurkaupunkiin ja auttoi ymmärtämään nigerialaista yhteiskuntaa syvemmin.

Erilaista arkea

Asuin vapaaehtoistyöjaksoni ajan nigerialaisessa perheessä, johon kuului hostvanhempien lisäksi kaksi poikaa: kymmenvuotias Bolu ja 16-vuotias Tope. Elämä nigerialaisperheessä oli railakasta ja “täynnä elämää” ja se tarkoitti myös syväsukellusta nigerialaiseen kulttuuriin. Pääsin osallistumaan erilaisiin juhliin ja tapahtumiin lähes viikoittain. Arkeni muovautui nopeasti nigerialaiseen elämänmenoon sopivaksi ja se oli monessakin mielessä hyvin kaukana suomalaisesta arjesta. Oli sopeuduttava aivan toisenlaiseen elämäntyyliin, jossa monet Suomessa itsestään selvät arjen perusmukavuudet puuttuivat.

Jos toisinaan joutuikin joustamaan elintasossaan, vahva yhteisöllisyys tuntui korvaavan sen täysin mitoin. Jos kotona ei ollut sähköä, aina saattoi lähteä naapuriin hostperheeni kotiseurakuntaan, Yaban baptistikirkkoon, jossa koko perheen puhelimet, tabletit ja tietokone voitiin ladata jumalanpalvelusten aikana. Pahimman sähkö- ja polttoainepulan aikana kirjoitin jopa 30-sivuisen kandidaatintutkielmani juurikin tuon baptistikirkon penkkejä kuluttaen jumalanpalvelusten aikana afrikkalaisrytmien ja gospelin soidessa ympärilläni. Kaiken Lagosille tyypillisen kaaoksen keskellä nigerialaisten rento ja huoleton elämänasenne oli tarttuvaa – asioille oppi nauramaan ja monet kommellukset ohittamaan olkapäitä kohauttaen. Elämä Nigeriassa oli erilaista, muttei koskaan tylsää tai yksinäistä. Toisinaan tuntuikin kuin olisin asunut Nigeriassa vuosia puolen vuoden sijaan, niin kokonaisvaltainen ja intensiivinen kokemus tuo ajanjakso oli.

Vapaaehtoistyöjaksoni opetti minulle valtavasti. Oma maailmankuvani muuttui väistämättä, kun globaalit kehityskysymykset tulivat vastaan, eivät oppikirjoissa vaan normaalissa arjessani, ihan joka päivä. Vapaaehtoistyöni kautta pääsin näkemään yhteiskunnan monet kasvot ja opin elämään vieraassa kulttuurissa. Tämä muutti käsitystäni paitsi Nigeriasta myös koko Afrikasta. Aiemmin liitin mielessäni Afrikkaan ainoastaan köyhyyden, korruption, poliittisen epävakauden sekä infrastruktuuriin ja terveyteen liittyvät haasteet. Nigeria opetti minut paitsi ymmärtämään paremmin näiden haasteiden syitä ja taustoja, myös näkemään yhteiskunnassa haasteiden lisäksi myös mahdollisuuksia. Nigeria ja koko Afrikka ovat muuttumassa uskomattomalla vauhdilla ja yhtenä Afrikan talouden keskuksista Lagos on paikka, missä tämän muutoksen voi todella myös havaita. Nykypäivän Afrikka on muuttumassa ja Lagosissa voi jo nähdä häivähdyksen siitä, millaiseksi tuon maanosan tulevaisuus vielä kehittyykään. Olen iloinen siitä, että lähdin Nigeriaan ja kykenin muuttamaan omia ennakkoluulojani ja maailmankuvaani sekä opin ymmärtämään tuota itselleni aiemmin vierasta kulttuuria.

Iina Hiironen
ICYE-vapaaehtoistyössä Nigeriassa kaudella 2015–16

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan! Kansainvälisen ICYE-verkostolta löydät listan ICYE-vapaaehtoistyöpaikoista Nigeriassa.

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Seikkailuja nousevan auringon maassa

Aloitin seikkailuni nousevan auringon maassa helmikuun viimeisenä päivänä. Noin kahden viikon tutustumisjakson jälkeen jätin Tokion taakseni ja suuntasin Kusatsuun, lähelle Kiotoa, ensimmäiseen vapaaehtoistyöpaikkaani eli lastentarha Tenki-muraan.

Leikkejä sisällä ja ulkona

Tenki-murassa pääsin leikkimään lasten kanssa niin sisällä kuin ulkona, ja joka päivä matkustimme lastentarhan bussilla lähialueille lounastamaan. Samalla tutustuin uusiin ja kauniisiin paikkoihin, kuten puistoihin ja Japanin suurimpaan järveen, Biwaan.

Asuin aluksi yksin, mikä ei helpottanut jo valmiiksi yksinäistä oloani uudessa kaupungissa. Tarkoituksena oli alun perinkin, että työskentelisin Japanissa kahdessa eri vapaaehtoistyöpaikassa, mutta mm. yksin asumisen takia kysyin noin puolentoista kuukauden vierähdettyä Japanin ICYEltä, kävisikö vaihto toiseen työpaikkaan aluksi kaavailtua nopeammin ja kyllähän se kävi.

Niinpä vapaaehtoistyöpaikkani vaihtui ja muutin isäntäperheeseen Kasugaihin, Nagoyan kupeessa sijaitsevaan kaupunkiin. Oloni helpottui huomattavasti, sillä enää ei tarvinnut olla yksin. Isäntäperheeni oli suuri ja lämminhenkinen, vaikka kielimuurin takia kommunikointi ei yltänyt sille tasolle, jolle toivoin.

Uusia juhlapäiviä

Uusi vapaaehtoistyöpaikkani oli lastentarha nimeltä Taiyo youchien. Siellä työskentelyä helpotti se, että – toisin kuin aiemmassa työpaikassani – melkein kaikki henkilökunnasta osasivat englantia enemmän tai vähemmän. Lisäksi tarhassamme työskenteli kaksi amerikkalaista englanninopettajaa, joten asioista oli helppo keskustella englanniksi.

Taiyo youchienissa pääsin kokemaan muutamia erikoisia juhlapäiviä, joita vietetään vain Japanissa. Yksi näistä oli Golden Week eli kultainen viikko, jolloin juhlittiin mm. lasten päivää, vehreyden päivää sekä keisarin syntymäpäivää. Lisäksi aivan uutena juhlapäivänä minulle oli Tanabata-päivä, joka liittyy tähtiin ja kuukalenteriin. Tanabata-päivänä juhlitaan Vega ja Altair tähtien kohtaamista linnunradan samalla puolella. Tällöin bambupuita koristellaan avaruuteen liittyvillä koristeilla.

”Taiyo youchienissa pääsin kokemaan muutamia erikoisia juhlapäiviä, joita vietetään vain Japanissa.”

Loppujen lopuksi kuusi kuukauttani Japanissa olivat todella antoisia: sain uusia kokemuksia ja kielitaitoni kehittyi. Lisäksi tapasin monia uusia ihmisiä, joihin olen pitänyt yhteyttä Suomeen paluuni jälkeenkin. Onneksi nyt on tuttuja, joiden luona voin vierailla seuraavalla kerralla, kun Japaniin eksyn.

Juhani Kabanen
ICYE-vapaaehtoistyössä Japanissa 2014

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Lämpöä, skoottereita ja ystävällisiä ihmisiä

On lokakuun loppu ja puolen vuoden mittainen vapaaehtoisjaksoni Taiwanissa lähestyy puoltaväliä. Nytkö jo? Todella, aika lentää siivillä.

Tuntuu kuin juuri olisin astunut ulos Kaoshiungin lentokentän ovista ja törmännyt huumaavaan kuumuuteen. Saapuessani Taiwaniin lämpötila oli noin 35 astetta ja kosteutta ilmassa kuin suihkukaapissa kuuman suihkun jälkeen. Säätiedote näytti lämpötilaksi 35 astetta, tuntuu 45.

Ensimmäiset tapaamani ihmiset eivät puhuneet lainkaan englantia. Autossa oli kuitenkin ilmastointi ja ihmiset hymyilivät ystävällisesti vaikkeivat puhettani ymmärtäneetkään. Matkalla aloitusleirille näin satoja skoottereita.

Kiinan kielen alkeita ja herkullista ruokaa

Aloitusleirillä sain mahdollisuuden tutustua muihin Taiwaniin saapuneisiin vapaaehtoisiin sekä mahtavaan taiwanilaisten vapaaehtoisten tiimiin, joka vastasi ohjelmasta vapaa-ajalla. Leirillä tutustuimme kiinan kielen alkeisiin ja harjoittelimme ääntämistä.

Tutustuimme myös kulttuuriin ja pidimme hauskaa. Tutustuimme esimerkiksi paikallisiin nähtävyyksiin, kävimme rannalla ja keilaamassa sekä maistelimme yömarketissa paikallisia herkkuja kuten osterimunakasta ja kananjalkoja. Viimeisenä iltana menimme koko porukalla bilettämään paikalliseen yökerhoon.

Leiriporukka muodostaa edelleen suurimman osan ystävistäni ja heidän kauttaan olen myös tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Ystäviä ja tuttuja ja tutuntuttuja on kertynyt mukavasti. Joka illalle löytyy varmasti joku, jonka kanssa viettää aikaa.

Aloitusleirin jälkeen edessä oli muutto isäntäperheeseen sekä vapaaehtoistöiden aloittaminen. Toisin sanoen sopeutuminen normaaliin arkeen alkoi. Olo oli hieman haikea vauhdikkaan aloitusleirin loppuessa. Tylsäksi ei kuitenkaan arkeakaan voi kutsua.

”Olo oli hieman haikea vauhdikkaan aloitusleirin loppuessa. Tylsäksi ei kuitenkaan arkeakaan voi kutsua.”

Isäntäperheeseeni kuuluu isä, äiti, kaksi poikaa (17 ja 22 vuotta), 21-vuotias tytär sekä kissa Zizi. Vanhempi pojista opiskelee toisella paikkakunnalla, joten olen nähnyt hänet vain kolme kertaa. Tytär taas on vaihdossa Englannissa, joten häntä en ole edes tavannut.

Isäntäperheessäni on asunut neljä muuta vapaaehtoista ennen minua ja arki heidän kanssaan on mutkatonta. Saan mennä ja tulla milloin haluan ja apua löytyy aina tarvittaessa. Host-äitini kokkaa herkullista ruokaa ja tuo joka aamu leipomosta herkkuja aamupalaksi. Muutenkin ruoka Taiwanissa on herkullista, eikä kilojen kertymiseltä ole päässyt välttymään.

Isäntäperheeni kanssa olen myös päässyt viettämään erilaisia juhlia, kuten Moon Festivalia ja tuttavan isoja 80-vuotisjuhlia. Ensi kuussa on vuorossa jonkin tuttavan häät.

Tiistaisin jumppaa, keskiviikkoisin kaupungille

Vapaaehtoistyöpaikkani on St. Theresa Opportunity Center. Se on eräänlainen päivähoitopaikka ja koulu kehitysvammaisille lapsille ja aikuisille. Keskuksella on myös asuntoloita, joissa osa aikuisista asuu. Keskus sijaitsee maaseudulla ja työmatkani kestää tunnin suuntaansa koulun omalla bussilla. Pitkä työmatka ei haittaa, sillä sen voi aina käyttää nukkumiseen tai kiinan opiskeluun.

Olen tähän mennessä toiminut avustajana eräässä kuuden kehitysvammaisen aikuisen ryhmässä. Toimenkuvaani on kuulunut oppilaiden avustaminen päivittäisissä askareissa kuten ulkoilussa, syömisessä, liikuntatunneilla ja töiden tekemisessä. Ryhmäni oppilaat purkittavat työkseen helmiä ja pussittavat teetä. Valvomista tässä hommassa riittää, sillä kaikki eivät aina ymmärrä työn ideaa tai ovat hieman liiankin innokkaita, jolloin työnteosta ei tule mitään ja teet ja helmet lentävät ympäri huonetta.

”Parasta työpaikassani on sen positiivinen ilmapiiri ja kuinka kaikista oppilaista pidetään huolta yksilöllisesti.”

Tiistaiaamupäivä on jumppapäivä ja keskiviikkoisin käydään kaupungilla asioimassa, puistossa tai hammaslääkärissä. Kaikki pääsevät mukaan, vaikka kulku onkin usein aika hidasta. Iltapäivisin oppilaat laulavat karaokea, tanssivat, piirtävät tai katsovat elokuvia.

Työpaikallani on aiemminkin ollut vapaaehtoisia ICYE:n kautta ja siellä ollaan hyvin joustavia vapaaehtoisten kanssa. Saan esimerkiksi itse päättää, missä ryhmässä työskentelenm ja vapaata matkustamiseen saan pyydettäessä.

Parasta työpaikassani on kuitenkin sen positiivinen ilmapiiri ja kuinka kaikista oppilaista pidetään huolta yksilöllisesti. Monella muulla paikalla olisi varmasti paljon opittavaa työpaikaltani. Suurin osa henkilökunnasta ei kuitenkaan puhu lainkaan englantia ja kommunikointi onkin joskus kehonkielen varassa. Suuremmilta ongelmatilanteilta on kuitenkin vältytty ja väärinymmärryksistä selviää usein hymyilemällä.

Kotikaupunkina Tainan

Vapaa-aikaani vietän tapaamalla kavereita ja matkustelemalla ympäri Taiwania. Matkustaminen Taiwanissa on helppoa, sillä välimatkat ovat lyhyitä. Junia ja linja-autoja kulkee melko usein. Työpaikkani on myös hyvin joustava matkustelun suhteen, joten pitkän viikonlopun viettäminen matkustaen on mahdollista. Näin olen päässyt tapaamaan myös Taipeissa asuvia ystäviäni.

Taiwanissa on pienestä pinta-alastaan huolimatta paljon nähtävää. On suurkaupunkeja, kyliä, maaseutua, metsää, vuoria ja hiekkarantoja. Kulttuuri on monimuotoista ja nähtävänä on niin huikeita temppeleitä ja museoita kuin alkuperäisasukkaiden tanssiesityksiäkin.

Tainanissa, jossa asun, on paljon mahdollisuuksia vapaa-ajan viettämiseen. Yömarketit ovat yksi omista suosikeistani. Ne ovat iltaisin noin kello 19–01 auki olevia toreja, joilta voi ostaa ruokaa, juomia ja erilaista tavaroita kuten vaatteita ja kenkiä erittäin edullisesti sekä pelata erilaisia pelejä kuten ilmapallon ammuntaa. Yömarketit ovat erittäin suosittuja ja ovatkin hyvin ruuhkaisia erityisesti perjantai- ja lauantai-iltaisin.

Myös karaokepaikkoja, ostoskeskuksia, keilahalleja, elokuvateattereita ja baareja löytyy. Olen myös löytänyt tieni yliopiston ulkomaalaisille järjestämille kiinan kursseille. Tällä hetkellä käynkin kahdesti viikossa kiinan tunneilla. Tekemistä riittää!

Huono puoli Tainanissa on hyvin ruuhkainen liikenne ja melko saastunut ilma kaupungissa. Kävelyteitä ei juurikaan ole aivan keskustaa lukuun ottamatta. Helpoin mutta myös vaarallisin tapa matkustaa Tainanissa paikasta toiseen on skootteri. Paikalliset käyttävät liikkumiseen lähes ainoastaan skoottereita.

Linja-autollakin kuitenkin pärjää. Busseja kulkee noin puolen tunnin välein ja niiden käyttö on erittäin helppoa, mutta ajoittain hyvin hidasta ruuhkaisina aikoina. Taipeissa kulkeminen on helppoa toimivan ja kattavan metron ansiosta.

Oikeassa paikassa

Vielä kolmen kuukauden jälkeenkin lokakuun lopussa lämpötila on kolmessakymmenessä, mutta ilmankosteus on laskenut huomattavasti ja lämpötila tuntuukin oikein miellyttävältä. Pitkähihainen on tähän mennessä ollut päällä tasan viisi kertaa illalla myöhään, kun 25 astetta on tuntunut turhan viileältä.

Alle 20 asteeseen lämpötila täällä Tainanissa ole vielä kertaakaan laskenut. Talvella lämpötila tulee putoamaan kuulemma 10 asteeseen, mutta melko hitaasti se talvi tuntuu kuitenkin tulevan.

Yhteenvetona voin sanoa, että Taiwan on minulle juuri oikea paikka, enkä voisi edes kuvitella parempaa.

Tiia Järvenmäki
ICYE-vapaaehtoistyössä Taiwanissa kaudella 2014–15

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Yhteisölle antamista ja kulttuurien kohtaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Elizabeth Njeri...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

“Let the world walk into our school”

In this series, we get to hear about volunteering opportunities...

Kouluarkea vapaaehtoistyössä Indonesiassa

Ajatus vapaaehtoistyöstä oli muhinut päässäni jo kauan ennen abivuotta. Kirjoitusten lähestyessä tuntui, että nyt tai ei koskaan on alettava selvittää miten ja minne lähtisi. Muiden pitäessä eri aineiden lukupiirejä minä ja ystäväni Elsa tapasimme kirjastossa ja googletimme erilaisia mahdollisuuksia päästä vapaaehtoiseksi. Tässä vaiheessa Indonesia ei innostanut minua lainkaan. Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä maasta ja se tuntui olevan hirveän kaukana. Nyt olen kuitenkin onnellinen, että päädyimme juuri Indonesiaan.

Työpaikkamme sijaitsivat Keski-Jaavalla pienessä kaupungissa nimeltään Pati. Patin keskustasta ajettiin vielä puoli tuntia maaseudulle Winongiin, jossa minä ja Elsa asuimme.

Vapaaehtoistyötä koulussa ja päiväkodissa

Työnkuvaani kuului opettaa englantia Tarbiyatul Islamiyah -koulussa ja auttaa päiväkodissa. Koulu alkoi joka päivä seitsemältä aamurukouksella. Aamuisin vietin tunnin tai kaksi päiväkodin puolella, missä joskus harjoiteltiin kirjoittamista ja joskus askarreltiin tai tanssittiin. Aluksi pienet lapset pelkäsivät minua, monet eivät olleet koskaan ennen nähneet vaaleaa ihoa ja länsimaalaisille tyypillistä terävää nenää. Aika pian kuitenkin kaikki koulun lapset tottuivat minuun, ja aina oli joku kiipeämässä syliin, kun istuin lattialle.

”Ensimmäinen viikko sisälsi paljon uuden oppimista. Ensin järkytti kanojen läsnäolo kaikkialla: koulussa, kadulla, pihalla, välillä jopa sisällä.”

Ensimmäinen viikko sisälsi paljon uuden oppimista. Ensin järkytti kanojen läsnäolo kaikkialla: koulussa, kadulla, pihalla, välillä jopa sisällä. Myös rukousten määrä yllätti, vaikka olin ennen matkaan lähtöä lukenut islamista ja tiesin, että uskontoon kuuluu rukoilu viisi kertaa päivässä. Uskonnon läsnäolo kaikkialla oli kiinnostavaa. Suomessa kristinusko näkyy edelleen pyhäpäivinä, nimissä ja moraalissamme. Winongissa uskonto näkyi lähes jokaisessa puheenvuorossa, puhujan pyytäessä Jumalan siunausta sanomalleen sekä pukeutumisessa ja autojen tuulilaseissa lukevissa rukouksissa.

Tavallinen päiväni Winongin kylässä alkoi puoli kuudelta. Nousin, keräsin tarvikkeet suihkua varten ja lampsin keittiön läpi pesuhuoneeseen. Suihkun ottaminen toimi käytännössä niin, että kauhalla kauhottiin vesialtaasta jääkylmää vettä. Suihkun jälkeen oli aika syödä aamiaista, yleensä riisiä ja kalaa tai kasviksia. Aamiaisen jälkeen yritän vielä asetella hijabin eli hiukset ja kaulan peittävän huivin jotenkin järkevästi, mutta aina se ei tuntunut onnistuvan. Monessa koulussa vapaaehtoisen ei oleteta käyttävän huivia, mutta minun koulussani ainakin hiukset tuli peittää. Koin helpommaksi käyttää samanlaista huivia kuin paikalliset kuin viritellä hiuksia pipon alle. Huivin käyttö oli myös helppo tapa saada paikallisten kunnioitus: vaikka minulle ei ollut iso juttu käyttää huivia, he kokivat, että tosissani yritän tutustua heidän kulttuuriinsa.

Ystäviä opettajista

Majoituin isäntäperheessä, jossa ainoastaan isä puhui englantia. Kuitenkin ehdottomasti minulle läheisin oli perheen isoäiti, joka ei ymmärtänyt sanaakaan englantia. Hänen kanssaan paikkasin reikäisiä vaatteitani ja söin herkkuja. Indonesialaiset ovat hyvin huolehtivaisia ja varsinkin näin pienessä kylässä toisista pidettiin huolta. Sain monesti kyydin määränpäähäni joltain aivan tuntemattomalta, joka huomasi minun kävelevän tien reunassa (paikalliset eivät juuriakaan kävele), eikä opettajanhuoneessa koskaan tarvinnut olla nälkäisenä, sillä opettajat pitivät huolen, että minulla oli aina jotain syötävää.

Indonesialaiset ovat mielestäni hyvin iloisia ja ystävällisiä. Vaikka päiväkodin lapset olivat nuoria, heissäkin näkyi auttavaisuus. Jos käteni eivät olleet oikeassa asennossa rukousta varten tai en ymmärtänyt, miksi joku lapsista itkee, joku oli aina selittämässä minulle ja kertomassa mitä tehdä. Varsinkin lapset ovat hyvin kiinnostuneita vaaleaihoisista ihmisistä ja tulevat mielellään kertomaan ”wow miss hidung kamu besar!” mikä tarkoittaa: ”vau sinulla on suuri nenä”. Aluksi tämä oli tosi outoa, mutta suuri nenä ja vaalea iho ovat Indonesiassa kauneusihanteita. Kaupassa voi bongata ihonvaalennusvoiteita ja nenänvenyttäjiä.

”Oppilaat myös luottavat vapaaehtoiseen aivan eri tavalla kuin asuntolan valvojiin tai opettajiin. Elsan kanssa kuulimmekin aina kahdeksannen luokan tyttöjen uusimmat ihastukset ja ysiluokan poikien metkuista.”

Elsa työskenteli yläasteella, jonne oli noin kaksi kilometriä matkaa minun koulultani. Koulun asuntolassa asuvat oppilaat aloittivat joka ilta läksyjen teon kahdeksalta, ja kiertelimme usein Elsan kanssa auttamassa tai vain juttelemassa oppilaiden kanssa. Vaikka ala-asteen lapset olivat älyttömän suloisia, pystyi yläasteen oppilaiden kanssa käymään ihan eritasoista keskustelua. Oppilaat myös luottavat vapaaehtoiseen aivan eri tavalla kuin asuntolan valvojiin tai opettajiin. Elsan kanssa kuulimmekin aina kahdeksannen luokan tyttöjen uusimmat ihastukset ja ysiluokan poikien metkuista.

Puoli vuotta oli juuri sopiva aika päästä sisään paikalliseen kulttuurin ja ystävystyä opettajien kanssa, sitten pitikin jo lähteä. Ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita kulttuurishokin vuoksi ja silloin tuli monesti ajateltua: ”onneksi olen täällä vain kuusi kuukautta”. Lähdön lähestyessä puoli vuotta alkoi kuitenkin tuntua aivan liian lyhyeltä. Uskon kuitenkin, että tuo aika oli minulle juuri sopiva ja pidemmän ajan jälkeen olisi varmasti ollut vaikeampaa lähteä.

Monipuolinen maa

Indonesia on aivan uskomattoman monipuolinen maa. On temppeleitä, koralleja, tulivuoria, rantoja ja sademetsää. Puhumattakaan uskontojen kirjosta. Vapaaehtoisena opin paikallisesta kulttuurista aivan valtavasti. Ihan vain turistina matkustaessa olisi tietysti ehtinyt näkemään paljon enemmän ja vierailemaan useammalla saarella, mutta paikallisten arki olisi jäänyt näkemättä.

Puolessa vuodessa ehdimme käydä neljällä Indonesian tuhansista saarista. Jokaisella saarella on omat perinteensä ja suurimmalla osalla myös oma alkukantainen kielensä. Asuimme Jaavalla, ja kontrasti jo Jaavan ja Balin välillä on huima, vaikka saaret sijaitsevat aivan vierekkäin. Aivan idässä Papuan saarella asuu alkuperäisasukkaita, jotka käyvät heimosotaa ja elävät alasti, kun taas lännessä Sumatran kärjessä asuu erittäin tiukasti sharia-lakia seuraavia muslimeja. Näiden välissä on miljoonia erilaisia ihmisiä ja kohtaloita.

Eniten Indonesiasta kaipaan ystäviäni ja oppilaitani. Kaipaan myös aikaisin heräämistä, rukouskutsuja ja ihmisvilinää. Onneksi Indonesiasta jäi vielä tutkimatta paljon, joten kun joskus palaan sinne, on näkemättä vielä vaikka ja mitä.

 

Jenni Valtere
ICYE-vapaaehtoistyössä Indonesiassa 2014–15

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Askel tuntemattomaan ja elämäni parhaat seitsemän kuukautta

Lähtöni taustalla oli suuri kiinnostus muita kulttuureja sekä kansainvälistä vapaaehtoistyötä...

Never been here before – vapaaehtoistyöntekijän matkassa Nepalissa

"Kun Nepal kahmaisee 27-vuotiaan valokuvaajan seikkailuun, ei auta kuin mennä...