Andeilta Amazoniin – Kokemuksia Boliviasta

Puolen vuoden vapaaehtoistyöjaksoni Boliviassa alkoi syyskuun alussa, kun hyppäsimme kolmen muun suomalaisen maailmanvaihtarin kanssa lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla. Ajatus vaihtoon lähtemisestä oli hiipinyt pikkuhiljaa mieleeni ja lopulta päätin toteuttaa unelmani.

Opintoni nuoriso,- sosiaali- ja kulttuurialalla olivat kuitenkin pahasti vaiheessa, joten minun oli keksittävä jonkinlainen ratkaisu niiden kanssa pelaamiseen. Ja ratkaisuhan löytyi: ulkomaanharjoittelu. Eli toisin sanoen onnistuin hyväksi lukemaan vapaaehtoistyöjaksoni harjoitteluksi opintoihini. Sitten ei muuta, kuin ulkomaanopintorahahakemukset vetämään ja reissun suunnittelu käyntiin!

Kotikaupunkina Cochabamba

Kevyen kolmenkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen löysimme itsemme maailman korkeimmasta miljoonakaupungista Andien vuoristosta. Ensimmäiset viikot kulutimme La Pazissa opiskellen espanjaa, osallistuen erilaisiin ICYEn aktiviteetteihin sekä hoitaen viisumiasioita kuntoon. Alkuleirin jälkeen pääsimme vihdoin lähtemään kohti kotikaupunkejamme, eli minun tapauksessani Cochabambaa.

Ihmisiä Cochabamban Plaza Colonilla
Kuvassa: Cochabamban Plaza Colon

Cochabamba on asukasluvultaan noin Helsingin kokoinen kaupunki, mutta keskusta on pieni ja muutenkin kaupunki huokui jonkinlaista pikkukylän rentoa ilmapiiriä. Asuin isäntäperheessä, johon kuului ydinperheen (äiti, isä ja kaksi siskoa sekä vaihdossa Saksassa oleva veli) lisäksi epämääräinen joukko setiä, tätejä, isoäitejä ja serkkuja.

Perheessä asuminen oli samaan aikaan todella haastavaa, että antoisaa. Osallistuin perheen kanssa erilaisiin juhliin ja myös espanjan kielen taitoni parantui paljon. Perhe auttoi myös hurjasti käytännön asioissa ja sain todella kokea bolivialaisen kulttuurin juuriaan myöten. Toisaalta monta vuotta itsekseen asuneen opiskelijan ei ollut ihan helppoa sopeutua kulttuurieroihin ja perheen arkeen.

Työskentelin Cochabambassa Proyecto Horizonte – Ushpa ushpa -nimisessä organisaatiossa, jonka päätarkoituksena on tarjota tukea Ushpa ushpan naapurustolle ja auttaa sitä kehittymään ja nousemaan pois köyhyydestä. Proyecto Horizonten piiriin kuuluu päiväkoti, nuorisotila, pieni terveyskeskus sekä lukuisia muita palveluita, kuten sosiaalityöntekijöitä ja psykologeja. Projekti tekee myös paikallisissa kouluissa nuorisotyötä.

Itse työskentelin pääasiassa nuorisotilan ja lastentarhan puolella, ja harjoitteluni oli todella antoisa. Nuorisotilalla vedin lukuisia ryhmiä lapsille ja nuorille muiden vapaaehtoisten kanssa ja auttelin siellä missä apua kulloinkin tarvittiin. Järjestimme myös erilaisia tapahtumia ja retkiä yhdessä muun henkilökunnan kanssa. Tarhassa päiväni kuluivat lasten perushoidossa auttaen sekä lasten kanssa leikkien.

Koska Boliviassa kouluvuosi alkaa tammikuussa, koulujen kesäloma osui keskelle vaihtoani. Kesäloman aikana tein lähinnä käytännön kunnossapitotöitä, kuten huonekalujen maalaamista, toimistojen muuttoa ja siivousta, sekä hallinnon tehtäviä, kuten rahoitusten etsintää ja tiedottamista.

Karnevaaleja ja vaikeita asioita

Puolen vuoden aikana ehdin oppia kaikenlaista bolivialaisesta ja eteläamerikkalaisesta kulttuurista. Vietin varsin mielenkiintoisen joulun ja uudenvuoden perheeni kanssa sekä juhlin mm. kuolleidenpäivää ja karnevaaleja oikein urakalla. Maistelin uusia ruokia, opettelin salsaa ja tutustuin paikalliseen liikenteeseen, aikakäsitykseen sekä tapoihin ja tottumuksiin.

Kuvassa: Laamoja moikkaamassa Bolivian ylängöillä.

Kielitaitoni parani matkan aikana, ja opin myös sen, että viittomakielellä pärjää pitkälle. Luonnoltaan Bolivia oli täysin uskomaton, ja ehdin muun muassa seikkailla niin vuoristoissa, suola-aavikoilla kuin sademetsässä.

Bolivia on Etelä-Amerikan köyhin maa, joten kohtasin myös paljon vaikeita asioita. Köyhyys, machokulttuuri, perheväkivalta, päihdeongelmat sekä jengit olivat läsnä monen paikallisen elämässä, ja näihin ongelmiin törmäsin päivittäin myös vapaaehtoistyöpaikassani. Tällaisten asioiden kohtaaminen antoi syvyyttä omaan ajatusmaailmaani ja käsitykseen maailmasta.

Vapaaehtoistyöjaksoni oli todella antoisa ja upea kokemus, joka kasvatti niin ammatillisia valmiuksiani kuin ymmärrystäni maailmasta ja sen kulttuureista. Lisäksi sain lisää itsetuntemusta ja itseluottamusta selviytyä erilaisista asioita. Toivon myös, että omalla toiminnallani pystyin jakamaan jotain itsestäni ja kulttuuristani paikallisille.

Vaihtoa suunnittelevalle antaisin vinkiksi paneutua kielen opiskeluun, sillä se helpottaa paljon kaikkea arkeen sopeutumista. Mutta kielitaidosta ei kuitenkaan kannata tehdä kynnyskysymystä. Aina ihmisten kanssa tulee toimeen ja pärjää, kun on asenne ja hymy kohdillaan.

Maailmalle vaan, mars! 🙂

Anu Molarius
Vapaaehtoistyössä Boliviassa kaudella 2014–15

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue lisää vapaaehtoisten kokemuksia:

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Filippiineille ja Georgiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Mariam Darbaidze...

Uutta arkea Costa Ricassa

Minna Teittinen lähti viime syksynä Suomen-rutiininsa parista puoleksi vuodeksi ICYE-vapaaehtoistyöhön kilpikonnien suojelun pariin. Kokemus oli kokonaisvaltainen.

”Kun vietin viime syksyn ja talven vapaaehtoishommissa Costa Ricassa, tulin aika nopeasti siihen tulokseen, että ihmiset ovat lopulta aika samanlaisia eri puolilla maailmaa. Oli porukassa sitten sekoitus Costa Ricaa, Venäjää, Taiwania, Englantia tai mitä tahansa muita kansallisuuksia, yhteistä tuntui olevan enemmän kuin erottavaa. Se tuntuu samalla itsestään selvältä mutta samalla yllättävältä, sillä arkeni Helsingissä poikkeaa aika paljon siitä, millaista se oli pienessä Junquillalin kylässä Tyynenmeren rannalla. Siinä missä Suomessa istun luennoilla ja kirjastossa sekä pakenen usein kylmää sisätiloihin, oli Costa Ricassa vastassa ajoittain jopa tukalaksi käyvä kuumuus sekä lukuisia aivan uusia työtehtäviä merikilpikonnien suojelun parissa.

Yleensä työpäiväni koostuivat yöpartioista ja muutamasta tunnista muuta työtä. Päiväsaikaan tehtävät työt olivat hyvin vaihtelevia: oli hautomo- eli vivero-hommia, vauvakilpikonnien mereen vapauttamista, taimitarhalla työskentelyä, tietokoneella Excelin naputtamista sekä siivouksessa ja ruoanlaitossa avustamista. Kerran pääsin myös osallistumaan läheisen kylän koulun oppilaiden ympäristökasvatuspäivään.

Hautomo rannalla

Keskeisin työtanner oli rannalla sijaitseva hautomo, jossa jokaiselle yöpartioissa löytyneelle kilpikonnan pesälle oli oma ruutu hiekkaan kaivetulla, suojaavalla korilla. Junquillalissa pesii kolme merikilpikonnalajia ja ne ovat kaikki uhanalaisia. Munien hautomoon siirtämisen tarkoitus on suojella niitä muun muassa salakeräykseltä ja eläimiltä. Myös kuumuus on ongelma, sillä liian korkea lämpötila vaikuttaa kuoriutuvien poikasten sukupuolijakaumaan ja toisinaan hiekka käy niinkin kuumaksi, että munat keittyvät ja alkiot kuolevat. Siksi hautomo oli rakennettu niin, että se tarjosi pesille varjoa.

Lajista riippuen munien hautominen kestää noin 45–60 päivää, ja jokaiselle pesälle oli laskettu arvioitu kuoriutumispäivä. Yllätysten varalta hautomo täytyi kuitenkin käydä tarkistamassa lukuisia kertoja päivässä. Kun poikasia sitten syntyi, laskimme ne ja päästimme ne kipittämään mereen. Viimeistään parin päivän päästä kuoriutumisesta avasimme pesän ja teimme exhumaciónin eli kaivoimme ylös kaikki tyhjät munankuoret, kuoriutumattomat munat ja mahdolliset kuolleet poikaset. Kaikki laskettiin ja kirjattiin ylös, kuoriutumattomat munat avattiin ja niiden kehitysaste otettiin muistiin. Tämän jälkeen pesäkori kaivettiin ylös, hiekka vaihdettiin ja tilalle laitettiin uusi pesty kori.

Partiointia öisin

Lähes jokaöisiin hommiin kuuluivat yöpartiot. Ne kestivät yleensä noin kolme tuntia, mutta vaihtelua saattoi olla paljonkin sen mukaan, mitä rannalta löytyi. Myös partion ajankohta vaihteli muun muassa vuoroveden mukaan – kaikki iltakahdeksan ja aamuneljän väliltä oli mahdollista, mutta yleensä aloitimme kello 20–24 aikoihin. Aluksi partioin aina jonkun projektin työntekijän kanssa, ja minulla oli hyvä tilaisuus oppia heiltä työn perusteet, sillä olin jonkun aikaa paikan ainoa vapaaehtoinen ja partioin usein työkavereideni kanssa kahdestaan. Myöhemmin sain vetää yöpartioita itsenäisesti lyhytaikaisille vapaaehtoisille ja toisinaan myös kilpikonnista kiinnostuneille turisteille.

”Yöpartioon lähteminen oli joskus väsyttävää, mutta koska ikinä ei tiennyt, mitä vastassa olisi, piti jännitys aina hereillä. Joinakin öinä emme löytäneet mitään, toisinaan rannalle oli ilmestynyt useammatkin kilpikonnanjäljet.”

Yöpartioon lähteminen oli joskus väsyttävää, mutta koska ikinä ei tiennyt, mitä vastassa olisi, piti jännitys aina hereillä. Joinakin öinä emme löytäneet mitään, toisinaan rannalle oli ilmestynyt useammatkin kilpikonnanjäljet. Jälkien löytyminen ei kuitenkaan vielä tarkoittanut uusia munia hautomossa, sillä joskus nämä nirsot matelijat eivät kelpuuttaneetkaan paikkaa munilleen ja kävivät vain kääntymässä. Jos kuitenkin löysimme pesän, kaivoimme sen auki ja keräsimme munat kumihanskat kädessä muovipussiin, jossa kuljetimme ne hautomoon. Kaivoimme hiekkaan aseteltuun koriin mahdollisimman lajityypillisen pesäkuopan ja asettelimme munat sinne. Pesä nimettiin ja kyseiseen yöpartioon liittyvä informaatio kirjattiin muistiin: kilpikonnalaji, munien määrä, munintapäivämäärä, paikka josta munat löytyivät, paikka hautomossa, vuoroveden tilanne, kuun näkyminen, rannan valoisuus sekä havainnot laittomista munankerääjistä.

Yksi syy lähteä vapaaehtoiseksi Costa Ricaan oli tarve katkaista Suomen-rutiinini hetkeksi, tehdä jotakin erilaista ja oppia ihan uusia juttuja. Se todellakin onnistui. Ilmiselvien uusien taitojen kuten espanjan oppimisen ja kilpikonnan pesän paikantamisen lisäksi luulen, että iso osa oppimiskokemuksistani on vieläkin vaikea sanallistaa edes minulle itselleni – puhumattakaan, että sitä voisi muille ymmärrettävästi avata. Kokemus on hyvin kokonaisvaltainen ja paljon syvempi kuin lyhytkestoisilla matkoilla, sillä kaiken uuden lisäksi puolessa vuodessa ehtii kokea myös arjen sekä itsensä luomassa uusia rutiineja. Vapaaehtoisjakso voi olla paikoitellen hyvin rankkakin, mutta jos ajatus on kutitellut mielessä jo jonkin aikaa, kannattaa uskaltaa. Pelissä on aika paljon voitettavaa!”

Asociación Vida Verdiazul

  • Ruohonjuuritason merikilpikonniensuojeluprojekti Costa Rican Junquillalissa, Tyynenmeren rannalla.
  • Tavoitteena suojella ja kasvattaa Junquillalissa pesivien merikilpikonnalajien populaatioita sekä vaikuttaa kylän ekologiseen kestävyyteen.
  • Alueella pesii kolme eri lajia: etelänbastardikilpikonna, liemikilpikonna sekä merinahkakilpikonna. Kaikki lajit ovat uhanalaisia.

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Volunteering around the world: Unique experiences and connections in Costa Rica

What kind of organisations welcome volunteers on different sides of...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Ghana in my Heart

En tiedä, kuinka kauan olin katsellut Afrikkaan päin niin sanotusti sillä silmällä. Idean alkuperää on vaikea paikantaa, ehkä se tuli Leijonakuninkaasta, ehkä Minun Afrikastani. Joka tapauksessa abivuoden talveen mennessä ajatuksesta oli tullut liian suuri kierrettäväksi: halusin jonnekin. Halusin rikkoa rajoja. Halusin vapaaehtoistyöhön.

Ne olivat hyvin jännittäviä aikoja. Minusta tuntui, että voisin tehdä mitä vaan ja matkustaa minne vaan. Olin ilmoittautunut kaverini kanssa Oulun seurakunnan lähetystyöryhmään, mutta se ei tuntunut oikealta paikalta. Kaipasin uskonnollisesti sitoutumattomaan järjestöön. Kerroinkin ystävälleni, ettei lähetystyö tuntunut oikealta vaihtoehdolta, vaikka menetetty tilaisuus päästä Afrikkaan kirveli.

Kuitenkin eräänä kevättalven päivänä opinto-ohjaajani välitti meille esittelykirjeen Maailmanvaihto ry:stä. Luin etusivun. Luin vapaaehtoistyötä eri maanosissa koskevat sivut. Suurin piirtein heti seuraavaksi huikkasinkin jo äidilleni keittiöön: ”Äiti, lähden puoleksi vuodeksi Afrikkaan!”. Hakupaperit lähtivät matkaan jo samana iltana.

Kohti arjen vaihtoa

Miksi juuri Ghana? Ghana on Länsi-Afrikassa sijaitseva 23,9 miljoonan asukkaan tasavalta. Muun maanosan mittapuulla se on rauhallinen, turvallinen ja kohtalaisen rikas. Valtion rauhallisuus ja tasapainoisuus olivatkin syitä, joiden takia Ghana tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta. Houkuttelevuutta lisäsi myös se, että sen virallinen kieli on englanti, mikä tietenkin helpotti omaa sopeutumistani. Näistä syistä valitsin Ghanan ensimmäiseksi hakukohteekseni.

Elokuun 28. päivä jätin oikeasti taakseni kaiken tutun ja turvallisen. Tunne oli ylitsepursuava, kauhistuttava, ihana. ICYE antoi meille loistavan aloitusleirin Ghanassa, samalla mahdollistaen muihin vapaaehtoisiin tutustumisen. Tapasin tulevat kämppikseni, joiden kanssa juttu alkoi luistaa heti.

Vapaaehtoistyöpaikkani oli koulu nimeltä Christ Love Educational Complex. Olin apuopettajana 3-4-vuotiaiden luokassa, jossa tehtäviini kuului yksinkertaisesti sanottuna lapsista huolehtiminen. Vaikka kouluni oli yksityiskoulu ja melko varakas, oli lapsia yhtä opettajaa kohden aina ihan liikaa. Toimin ylimääräisenä käsiparina, joka auttoi opettamaan lapsille lauluja ja kirjaimia, syöttämään ja pukemaan heitä sekä leikittämään aina kun sopiva väli siihen tarjoutui.

Alku oli toki vaikea. Osasin odottaa kulttuurishokkia ja koti-ikävää, mutta pahalta ne tuntuivat silti. Turhautumisen tunteita tuottivat erityisesti ghanalainen suhtautuminen aikaan ja kielimuuri lasten kanssa. Kuitenkin pian alkoi tulla myös onnistumisen tunteita. Huomasin, että lapset eivät arastelleet minua yhtä paljon kuin opettajaansa, mikä helpotti heidän oloaan ja oppimistaan. He kertoivat minulle murheitaan ja ilojaan, toiveitaan ja suunnitelmiaan. En aina ymmärtänyt ihan kaikkea, mutta se ei ollutkaan olennaisin asia. Olennaisin asia oli, että lapsilla oli koulussa joku, joka kuunteli ja halusi auttaa.

Aluksi meitä ahdisti myös paikallisten kontaktien vähyys, sillä majoituimme koulun yhteydessä, emmekä näin saaneet isäntäperheen tuomaa verkostoa. Kulttuurishokista selviämisessä ja koti-ikävässä vapaaehtoisystäväni muodostuivatkin minulle korvaamattomiksi. Koska asuimme keskenämme ja työskentelimme samassa koulussa, meistä tuli pian oma pieni perheemme. Heidän ja oppilaideni ansiosta huomasin jo kolmen viikon jälkeen Suomesta tultuani nauttivani Ghanasta suunnattomasti.

Ghanan jälkeen

Ehdin tehdä Ghanassa paljon asioita, kuten matkustaa, valmistaa ghanalaisia ruokia, tanssia ja istua krokotiilin päällä. Kokemus vastasi tismalleen odotuksiani ja silti ei kuitenkaan. Tätä tunnetta on vaikea pukea sanoiksi, tuntuu kuin yhtäältä mielikuvani Afrikasta ja Ghanasta pitivät paikkansa, mutta toisaalta nämä mielikuvat vaikuttavat jälkikäteen ajateltuna kapeakatseisilta ja hatarilta. Mikäli ette oikein ymmärrä, mitä haen takaa, täytyy teidän itse mennä ja kokea Ghana. Takaan, että sen jälkeen teidänkin on vaikea kuvailla kokemusta parilla lauseella!

”Vapaaehtoistyöhön lähtö oli yksi parhaimpia päätöksiäni.”

Vapaaehtoistyöhön lähtö oli yksi parhaimpia päätöksiäni. Se antoi minulle avarakatseisuutta ja itsenäisyyttä ja vastasi juuri oikealla tavalla seikkailunhaluuni. Opin myös näkemään Suomen toisin silmin ja arvostamaan niitä hyviä asioita mitä meillä täällä on. Kun jälkeenpäin muistelen tapahtunutta, uskon että Ghanasta on muodostunut ensiarvoisen tärkeä vaihe nuoruudessani. Kokemukseni Ghanassa on, ja tulee aina olemaan, erottamaton minua.

Katri Kortelainen
ICYE-vapaaehtoistyössä Ghanassa kaudella 2013–14

Kuvassa: Minä ja vapaaehtoiskaverini seikkailulla kohti Kintapon vesiputouksia.

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Filippiineille ja Georgiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Mariam Darbaidze...

Yllätyslähtö Brasiliaan

Mahdollisuus lähteä EVS-vapaaehtoistyöhön sattui eteeni huhtikuussa 2014, kun muutamaa kuukautta aiemmin olin jättänyt hakemukseni Maailmanvaihdon kautta EVS-vapaaehtoistyöpaikkaan Brasiliaan. Ulkomaille lähteminen oli ollut haaveissani jo vuosia, ja lähtö oli jo käynyt lähelläkin, mutta suunnitelmani eivät olleet ottaneet siipiä alleen, vaikka kuinka olin yrittänyt. Annoin asioille oman aikansa järjestyä, ja niin lähdöstä viimein tuli totta.

En ollut koskaan aiemmin haaveillut matkasta Latinalaiseen Amerikkaan, vaan aina ensimmäisenä vaihtoehtonani oli ollut vapaaehtoistyö Afrikassa. Avoimista EVS-vaihtoehdoista paikka Brasiliassa vaikutti jostain kumman syystä kiinnostavimmalta. Hakujärjestykseni muuttui, ja Afrikka siirtyi toiseksi. Yhtäkkiä olinkin matkalla Latinalaiseen Amerikkaan.

”EVS-jaksostani jäi elämääni ihana muisto, uusi kieli ja paljon uusia ystäviä ympäri maailman.”

Asuin kahdeksan kuukautta Brasilian Rio Grande Do Sulin osavaltion pääkaupungissa, Porto Alegressa. Vapaaehtoistyössäni toimin lasten ja nuorten parissa sosiaalisessa koulutuksessa, joka oli suunnattu henkilöille, jotka tulevat taustaltaan köyhistä perheistä tai muuten vaikeista oloista. Työpaikkani sijaitsi alueella, joka ei ole millään tavalla verrattavissa siihen, mitä näemme Suomessa: talot olivat hyvin vaatimattomia, ja alue oli suurimmaksi osaksi jokseenkin siivoton. Myöskään turvallisuus ei ollut taattu, joten tarkkaavaisuus oli syytä pitää mukana.

Työnkuvaani kuului osallistua tunneille, avustaa opettajia ja puuhailla lasten kanssa. Tunnista riippuen ohjelmaan kuului pelejä, leikkejä ja piirtämistä sekä musiikin tunneilla, jossa viihdyin eniten, soittamista. Useimmiten päivän ohjelma oli hyvin joustava, ja monia päiviä kului vain ulkona lasten kanssa jutellen. Tärkeintä oli olla läsnä ja välittää aidosti.

Jaksoni alkutaipaleella haastavinta oli toimia uuden kielen parissa. Lähtiessäni luulin pärjääväni englannin kielellä, mutta tämä luulo osoittautui heti alussa vääräksi, sillä englannin kieltä osaavia löytyi tuttavapiiristäni vain muutamia. Niinpä mukaani tarttui myös portugalin kieli.

Asuin kahdeksan kuukauden aikana yhteensä viidessä eri perheessä. Poikkeuksellisesti jouduin vaihtamaan asuinpaikkaani hyvin usein, mitä pidin rikkautena ja suurena mahdollisuutena tutustua eri ihmisiin lähemmin. Koin perheessä asumisen pääosin mukavana. Pidemmän päälle se kuitenkin kävi vähän väsyttäväksi, sillä olin tottunut itsenäiseen elämään.

”Tosiaan, vaikken koskaan edes ajatellut Brasiliaan lähtemistä, niin sinne minun tieni vei. Ja onneksi vei, sillä nykyään asun onnellisesti brasilialaisen aviomieheni kanssa Lapissa.”

Elämästä Brasiliassa tuli muutaman kuukauden jälkeen normaalia ja arkista, aivan kuten täällä Suomessa. Tapoihin ja kulttuuriin sopeutuminen sujui kuin itsestään, ja kielen oppimisen jälkeen elämä helpottui kummasti. Aika vieraassa maassa kieltä osaamattomana osoitti jälleen kerran, kuinka asiat vain järjestyvät ja kaikki tarvittava tulee kyllä hoidettua, tavalla tai toisella.

EVS-jaksostani jäi elämääni ihana muisto, uusi kieli ja paljon uusia ystäviä ympäri maailman. Kaikille, joita lähtö kutkuttaa, toivon malttia ja uskomista siihen, että vielä joku päivä tulee sinun vuorosi. Yleensä se tulee juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Tosiaan, vaikken koskaan edes ajatellut Brasiliaan lähtemistä, niin sinne minun tieni vei. Ja onneksi vei, sillä nykyään asun onnellisesti brasilialaisen aviomieheni kanssa Lapissa.

Varaudu siis kaikkeen 😉

Petra Pereira Freitas
EVS-vapaaehtoistyössä Brasiliassa 2014

Petra osallistui Eurooppalaiseen vapaaehtoispalveluun, nykyiseen Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalveluun (European Solidarity Corps Volunteering). Jos olet 18–30-vuotias, lähde sinäkin Maailmanvaihdon kautta ESC-vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi! ESC-paikkoja on tarjolla pääasiassa Euroopassa. Tutustu ja hae mukaan!

Lue avainsanalinkeistä muita vapaaehtoisten kokemuksia. ⬇️

Lue myös

Arjen auringonsäteet – kohtaamisia ja kumppanuutta vanhustyössä

Vierailuilla vanhusten kodeissa Ranskassa kasvoi myötätunto vanhuksia kohtaan ja halu...

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Vapaaehtoiseksi nuorisotyöhön Viroon

1. Moikka Vili Siitonen! Miten löysit Euroopan solidaarisuusjoukot? Entä Maailmanvaihdon?...

Kia Ora! Vapaaehtoisvuosi Uudessa-Seelannissa

Halusin muutosta elämääni, haaveilin ulkomailla asumisesta ja mietin reppureissaamisesta Australiassa. Sattumien kautta nämä kiteytyivät vapaaehtoistyöhön lähtemiseen Uuteen-Seelantiin. Tietämykseni maasta oli etukäteen aika rajallista (lampaita, hobitteja ja elokuva Piano), joten oli virkistävää lähteä avoimin mielin matkaan.

Työskentelin vuoden aikana kahdessa eri vapaaehtoistyöpaikassa, Mr Tabo Trustissa ja Oramara Oasiksessa. Aluksi asuin pienessä Helensvillen kylässä maan suurimman kaupungin Aucklandin kyljessä. Siellä Mt Tabor Trust tarjosi kodinomaisen ympäristön kehitysvammaisille aikuisille ja asuin yhdessä neljän tuettavan asukaan, tukihenkilön ja kahden kissan kanssa.

”Vapaaehtoistyövuosi oli uskomaton seikkailu, jonka aikana tuli naurettua ja itkettyä, mutta kertaakaan en ole katunut matkaa.”

Viikkorytmimme oli hyvin samanlainen kuukaudesta toiseen. Jokaiselle viikonpäivälle oli omat menot ja tapahtumat, joista poikkeaminen oli hyvä ilmoittaa ajoissa, sillä rutiinit olivat asukkaille hyvin tärkeitä. Henkilökohtaiseksi suosikikseni muodostui keskiviikko, jolloin tein meille aamupalan yhteydessä lounasvoileivät mukaan ja menimme Wiggle & Giggle -diskoon. Lounaan jälkeen oli näytelmäharjoitukset, joissa ei hulvattomuudelta ja draamalta vältytty. Kävimme vielä iltapäivällä paikallisessa taidekeskuksessa maalaamassa ja askartelemassa. Illalla rentouduttiin televisiota katsellen ja teetä juoden.

Sweet As*

Joulukuun lopulla alkoi matkustuskuukausi, jolloin kiersin eteläsaarta ihanan kesäisessä säässä. Ulkoilu, kalastus ja patikointi ovat hyvin luonnollinen osa paikallisten elämää. Ihan jokamiehen oikeuksia ei ollut, mutta halvimmillaan telttapaikka irtosi kahdella dollarilla ja aidan takana saattoi olla kumpuileva niitty, tai kasvot sai pestä raikkaassa vuoristopurossa. Itsestäni ei ollut monen päivän patikointiin, mutta upeita luontokohteita puolesta tunnista päivän taipaleisiin oli tarjolla joka puolella maata.

Essi työskenteli vapaaehtoisena Uudessa-Seelannissa. Lomallaan hän lähinnä kiersi Uuden-Seelannin eteläsaarta. Kuvassa hän on Otagon niemimaalla.

Kuvassa: Lomallani lähinnä kiersin Uuden-Seelannin eteläsaarta. Kuvassa olemme Otagon niemimaalla etsimässä pingviinejä huonolla menestyksellä. Maisemat Uudessa-Seelannissa olivat upeita riippumatta siitä, minne sitä on päätyi.

Välileirin jälkeen suuntasin Great Barrier -saarelle töihin majoitus- ja tapahtumatiloja tarjoavaan Orama Oasikseen. Työtehtäväni vaihtelivat sen mukaan, kuinka paljon oli majoittujia. Alussa olin usein töissä keittiössä joko aamupala- tai illallisvuorossa. Siivoamista oli aina paljon. Ensimmäisenä päivänäni pääsin jopa lammasaitaa korjaamaan, ja halkoja tuli pinottua isot kasat talvea varten.

Haere Mai*

Great Barrier -saari oli pieni ja asukkaat harvassa mutkikkaiden teiden päässä. Niinpä meidänkin poukaman ihmisistä tuli tiivis yhteisö. Siellä myös erityisesti korostui kiivien lämminhenkisyys (ihminen ja lintu on kiivi, hedelmästä puhuttaessa sanotaan kiivihedelmä). Kuulumisia ja jaksamista kyseltiin, apua tarjottiin kysymättäkin, kylään kutsuttiin ja aina löytyi joku herkku kaapista koti-ikävää karkoittamaan.

Orama Oasiksen pesulassa ja liinavaatehuoneessa tuli vietettyä paljon aikaa.

Kuvassa: Orama Oasiksen pesulassa ja liinavaatehuoneessa tuli vietettyä paljon aikaa. Tässä olen silittämässä lyhentämäni verhon päärmeitä. Pääsin hyödyntämään ompelutaitojani mukavasti.

Vuosi toi elämääni rohkeutta tehdä uusia asioita turhia murehtimatta. Small talk -kulttuuri on jäänyt päälle, vaikka bussissa edelleen etsin tyhjän penkkirivin. Itsetuntemukseni on myös kasvanut: tiedän paremmin kuka olen ja mitä pidän arvossa. Tärkeimmäksi nousi ymmärrys siitä, että oikeat ihmiset ympärilläni tekevät elämästä ja kokemuksista arvokkaita. Tulevaisuudensuunnitelmani ovat edelleen auki, mutta nyt lähestyn niitä paljon laajemmasta näkökulmasta.

Vapaaehtoistyövuosi oli uskomaton seikkailu, jonka aikana tuli naurettua ja itkettyä, mutta kertaakaan en ole katunut matkaa. Haluaisinkin suositella lähtöä kaikille, jotka etsivät elämäänsä uusia kokemuksia.

PS. Niitä lampaita muuten oli joka puolella mutta huomattavasti vähemmän huippuvuosiin verrattuna – enää reilut 48 miljoonaa.

*Ilmaisua Sweet As käytetään vähän eri tilanteissa ja tarkoituksissa, esim. kun joku on tosi kivaa sekä tarkoittamaan ’kyllä’. Haere Mai tarkoittaa tervetuloa / tule sisään /olet tervetullut. Kia Ora on myös hyvin yleisesti käytössä vähän kaikessa: moi, hei hei, kiitos.

Essi Soikkeli
ICYE-vapaaehtoistyössä Uudessa-Seelannissa

 

Kiinnostaako vapaaehtoistyö Uudessa-Seelannissa? International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Filippiineille ja Georgiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Mariam Darbaidze...

Kouluvierailija Katri

Miksi ryhdyit kouluvierailijaksi?

Olen työskennellyt vapaaehtoisena Ghanassa. Kun olin viime syksynä aloittamassa puheviestinnän opintoja, ajattelin, että vierailut voisivat olla hyvää harjoitusta esiintymiseen. Mietin myös, että toisille puhuminen saattaisi auttaa jäsentämään omia kokemuksia. Halusin myös antaa kasvot vapaaehtoistyöntekijälle: tällaisia tavallisia tyyppjä me olemme. Suvaitsemattomuus kumpuaa tiedonpuutteesta. Halusin osaltani tuoda tutummaksi Ghanaa ja sen asukkaita.

Lapset ja nuoret voivat saada tietoa ulkomaiden arkitodellisuuksista monista eri lähteistä. Miksi kouluvierailuilla on mielestäsi paikkansa lähteiden joukossa?

Kouluvierailut mahdollistavat vuorovaikutuksen tiedonlähteen kanssa: vierailijalta voi kysyä. Jos lukee Wikipediaa tai katsoo dokkaria, suhde tietoon voi jäädä etäiseksi tai kylmäksi. Ihminen luokkahuoneessa helpottaa ja lämmittää tilannetta. Kohtaamisessa vierailijan kanssa on vaikeampaa kääntää katsetta pois.

”Antoisinta oli se, että oppilaat jaksoivat kuunnella ja esittää kysymyksiä siitä huolimatta, että kävin lukiossa perjantai-iltapäivänä. On hieno tunne, kun kuulijat innostuvat.”

Vierailit taannoin lukiossa. Mikä oli haasteellisinta? Entä antoisinta?

Haasteellisinta oli ehkä miettiä, kuinka kertoa omista kokemuksista siten, että ne välittyisivät kuulijoille mahdollisimman hyvin. Omia kokemuksia kun ei koskaan voi siirtää toisille sellaisinaan. Antoisinta oli se, että oppilaat jaksoivat kuunnella ja esittää kysymyksiä siitä huolimatta, että kävin lukiossa perjantai-iltapäivänä. On hieno tunne, kun kuulijat innostuvat.

Millaisia vinkkejä voisit antaa kouluvierailijoille?

Diat on hyvä tehdä visuaalisesti kiinnostaviksi, jotta kuulijat jaksavat keskittyä. Kuvat voivat myös helpottaa muistamista ja asioiden jäsentämistä. On tärkeää puhua nimenomaan kyseiselle yleisölle: katsoa silmiin, kohdistaa puhetta, hymyillä ja elehtiä avoimesti. Kiirehtiä ei kannata. On hyvä varautua siihen, että yleisö voi esittää kysymyksiä laidasta laitaan.

Terveisesi mukaan kouluvierailutoimintaan tulemista harkitseville?

Rohkeasti mukaan vaan! Kouluvierailut voivat auttaa jäsentämään omia kokemuksia ulkomailta. Itse tykkään puhua Ghanasta ja vierailulla pääsin tekemään tätä. Vierailupäivän päätteeksi olin tosi väsynyt, mutta yhtä antoisaa kokemusta rikkaampi.

Oletko ollut Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyössä ulkomailla? Haluaisitko jakaa lasten ja nuorten kanssa kokemuksiasi ja tietojasi arkielämästä ulkomailla? Tutustu kouluvierailutoimintaan ja hae vierailijaksi!

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa syksyllä

  Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

Sloveniaan Euroopan solidaarisuusjoukkoihin multimedian, somen ja nuorten pariin – hae viim. 15.11.2024!

Koperissa Sloveniassa Institution of youth, culture and tourism Koper etsii...

Tavataan Studia-messuilla Helsingissä 26.–27.11., meiltä saat lipun tapahtumaan!

Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma Studia 26.–27.11.2024 Helsingin Messukeskuksessa –...

Helsinki: Tammikuussa kotimajoittajaksi päiväkoti Mi Casitan vapaaehtoiselle Meksikosta

Haluaisitko avartaa maailmankuvaasi ja harjoittaa kielitaitoasi tukea vapaaehtoisyhteistyötä kulttuurien välisen...

Ilon hetkiä Etelä-Koreassa

Kun lähdin vapaaehtoistyöhön ulkomaille elämäntilanteeni oli sekava. Minun oli ollut tarkoitus valmistua lukiosta ja saada lakki käteen keväällä, ja olin suunnitellut pitäväni välivuoden, jonka aikana etsisin suuntaa, johon lähteä lukion jälkeen. Tämä suunnitelma kuitenkin kariutui, kun lakki jäi saamatta. Päätin kuitenkin lähteä matkaan. Lakin hankkisin kotiinpaluun jälkeen ja jatko-opintoihin hakisin, kun suunnitelmani olisivat hieman selkeämmät. Ajattelin, että jos en nyt lähtisi, en luultavasti tulisi lähtemään koskaan.

Tiesin haluavani lähteä jonnekin päin Aasiaa ja halusin viipyä maailmalla mahdollisimman kauan. Mietin Japania pitkään, mutta Maailmanvaihto tarjosi sinne vain kuuden kuukauden jaksoa, kun taas halusin vapaaehtoistyöhön ulkomaille pidemmäksi aikaa: koin, että uudessa kulttuurissa eläminen ja sen arkipäivään tutustuminen olisi prosessi, jota puolen vuoden aikana ei tulisi ymmärtämään kunnolla. Näin päädyin hakemaan Japania lähinnä olevaan kohteeseen – Etelä-Koreaan.

Mukana hyvinvointikeskuksen arjessa

Työpaikkani oli Bangwha 11 Welface Centre, hyvinvointikeskus Soulin laitamilla. Siellä työpäiväni koostuivat hyvin erinäisistä tehtävistä. Heti alkuun minulle oli laadittu eräänlainen lukujärjestys, jota noudatin ne kymmenen kuukautta, jotka Koreassa vietin. Jokainen työpäivä alkoi kello kymmenen ja päättyi viiden tai puoli kuuden aikaan. Alkuun minulla ei ollut tietoa, missä mikäkin “tunti” sijaitsi ja mitä tunnit pitivät sisällään, mutta ajan mittaan kaikki alkoi tuntua rutiininomaiselta. Rutiineista huolimatta jokainen päivä oli erilainen, ja työtehtävien vaihtuessa into työhön pysyi. Vaikka osa päivistä oli tylsiä eikä tekemistä aina tuntunut olevan, oli silti päivissä hetkiä, jotka pitivät mielenkiinnon yllä.

Maanantaisin vietin aamun lastentarhassa ja iltapäivän nuorten kehitysvammaisten parissa. Tiistait alkoivat aina kokoushuoneen siivoamisella, jota seurasi englannin oppitunti avustajan tehtävissä. Tämän jälkeen työskentelin pari tuntia kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten parissa, ja loppupäivän vietin tehtävissä kirjastossa. Keskiviikot alkoivat lastentarhassa ja jatkuivat kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten parissa sekä iltapäiväkerhossa ala-asteikäisten englanninopettajana. Torstain aamut olivat samanlaisia kuin tiistain, mutta iltapäivän vietin lastentarhassa aina päiväunille asti, minkä jälkeen siirryin kirjastoon, jossa pidin lapsille eräänlaista kirjakerhoa englanniksi. Perjantait kuluivat vanhusten lounaspalvelun ja kehitysvammaisten nuorten iltapäiväkerhon parissa.

Majoituin alkuun muiden vapaaehtoisten kanssa YMCAn hotellissa, koska emme olleet vielä tuolloin saaneet isäntäperheitä. Pari viikkoa myöhemmin minulle löytyi perhe, jossa kuitenkin asuin vain vajaan kuukauden ajan, sillä kemiamme eivät kohdanneet. Palasin muiden vapaaehtoisten luokse hotellille siksi aikaa, kunnes vapaaehtoistyöntekijöitä ja YMCAn työntekijöitä varten remontoitavat asunnot saatiin asumiskuntoon ja pääsimme muuttamaan ihan kunnolliseen kotiin, jossa meillä oli keittiö ja omat tai jaetut huoneet. Loppuajan asuin siis kimppakämppätyylillä.

Uusi tie

Aikani Koreassa muutti minua, käsitystäni Suomesta sekä ajatuksiani Koreasta. Opin arvostamaan Suomen rauhaa. Kun on jatkuvasti miljoonakaupungin metelin ympäröimänä, oppii rakastamaan metsän hiljaisuutta. Tiesin jo ennen Koreaan lähtöä, että paikkani ei ole Suomessa, ja olen edelleen sitä mieltä. Unelmoin, että pääsen muuttamaan täältä jossain vaiheessa pois. Minulla on ollut jatkuva kaukokaipuu jo vuoden 2011 Japanin-reissuistani lähtien, eikä tuo kaipuu helpottanut vapaaehtoisjaksoni jälkeen. Olen sittemmin vierailut Etelä-Koreassa kolme kertaa ja taas kesällä lähden käymään Japanissa ja Koreassa.

Kehitysvammaisten iltapäiväkerho päätti kevätretkensä Yangpyeong Dumulmeori nimiseen kohteeseen, jossa kaksi joet Bukhangang ja Namhangang kohtaavat.

 

Ennen vapaaehtoistyöjaksoani olin todella ujo enkä viihtynyt vieraissa ympäristöissä tai uusissa tilanteissa. Jokainen päivä oli eräänlainen henkinen este , koska pelkäsin, millaisiin tilanteisiin voisin joutua. Etenkin uuden kohtaaminen jännitti. Luonteeni johdosta mietin, kuinka ihmeessä tulen selviämään vuodesta, ja niin mietti moni ystävänikin. Kaikesta huolimatta selvisin haasteista ja opin matkan aikana paljon itsestäni sekä rohkaistuin. Selviydyn nykyisin haasteista, jotka tuntuivat ennen ylitsepääsemättömiltä ja suhtaudun uusiin tilanteisiin aiempaa paljon positiivisemmin. Olen kuullut monilta ystäviltäni, että vapaaehtoisjaksoni Koreassa kasvatti minua paljon ihmisenä. Nämä kommentit tuntuvat rohkaisevilta, sillä myös itse koin kasvaneeni. Opin Koreassa myös arvostamaan ystäviä ja tukiverkostoa, jonka he luovat.

”Olen kuullut monilta ystäviltäni, että vapaaehtoisjaksoni Koreassa kasvatti minua paljon ihmisenä. Nämä kommentit tuntuvat rohkaisevilta, sillä myös itse koin kasvaneeni.”

Ennen vapaaehtoisvuotta tulevaisuudensuunnitelmani olivat avoinna, mutta vuoden aikana löysin tien: olen nyt toisen vuoden opiskelija Bachelor of Social Services -tutkinto-ohjelmassa Metropoliassa. Lähdin siis opiskelemaan alaa, jonka parissa vietin kuukauteni Koreassa. Koin, että ne pienet ilot, joita työ minulle tuotti, olivat paljon suurempia heille, joiden kanssa hetkeni vietin. Esimerkkinä voisin sanoa, että kun työskentelin kehitysvammaisten parissa, pienet teot olivat heille suuria. Pienikin ele saattoi saada heidät nauramaan, ja vaikka työ oli henkisesti sekä fyysisesti raskasta, yhteiset ilon hetket saivat vaikeudet unohtumaan.

Monet kysyvät minulta, lähtisinkö reissuun uudestaan, ja vastaan aina kyllä. Vaikka vuoden aikana oli hetkiä, jotka saavat edelleenkin vereni kiehumaan, ajattelen silti, että kokonaisuus oli antoisa kokemus. Sain vuoden aikana elinikäisiä ystäviä, joihin pidän päivittäin yhteyttä. Vain he voivat täysin ymmärtää kaikki tunteeni, kun puhun vapaaehtoisvuodestani. Monet ovat myös minulta kysyneet, suosittelisinko reissua ja tähänkin vastaan aina kyllä. Jos yhtään mietit lähtemistä, niin tutustu toimintaan, hae mukaan ja nauti! En itse ainakaan aio vanhana miettiä elämääni ja todeta, etten tehnyt mitään mielenkiintoista, vaan voin muistella nuoruuttani iloiten ja todeta, ettei minun tarvitse katua mitään.

Vapaaehtoisajan ajatukset kantavat yhä

Haluan vielä loppuun kopioida pienen pätkän vapaaehtoisjaksollani kirjoittamastani blogimerkinnästä, koska edelleenkin sen sanat kuvaavat ajatuksiani hyvin voimakkaasti, vaikka kyseisen merkinnän kirjoittamisesta on jo melkein kolme vuotta aikaa.

Niin sateisina kuin aurinkoisina päivinä Korea onnistui yllättämään, varsinkin kun ydinkeskustan tuntumasta löytyi upeita puistoja.

 

“Todellakin lähdin reissuun itseni takia, mutta matkan varrella opin, että uusia ihmisiä kohdatessa itsekkyys jäi taka-alalle ja halusin oppia muista ihmisistä itseni lisäksi. Korean kielessä pyritään välttämään toistamasta liikaa sanaa ’minä’, koska se kuulostaa kuulijan korvaan todella itsekkäältä. Nykyisin itsekin pyrin välttämään sanaa ja kun kirjoitan suomeksi (tai englanniksi), aina kun sanon ’minä’, se kuulostaa turhan itsekeskeiseltä ja yritän muodostaa lauseita sellaisin tavoin, etten joutuisi joka vaiheeseen liittämään sanaa ’minä’. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole suomen kiellä puhuttaessa niin helppoa, varsinkin kun kirjoitan omista tunteistani.

”Vaikka vuoden aikana oli hetkiä, jotka saavat edelleenkin vereni kiehumaan, ajattelen silti, että kokonaisuus oli antoisa kokemus. Sain vuoden aikana elinikäisiä ystäviä, joihin pidän päivittäin yhteyttä.”

Korea on muuttunut näiden 9 kuukauden aikana paljon minun silmissäni. Lähdin tänne suurella innolla ja odotin ehkä turhankin paljon. Ensimmäisten kuukausien aikana kaikki oli uutta ja hienoa, mutta alun jälkeen kuitenkin alkoi huomaamaan sen, ettei kaikki todellakaan ole kuin ruusuilla tanssimista. Ongelmitta ei ole selvitty, mutta mitä elämä olisi ilman ongelmia ja pieniä kuoppia tai mutkia matkassa, ja kaikesta on selvitty ja opittu, sekä jatkettu matkaa eteenpäin. Yksikään kompastuskivi ei ole ollut niin suuri, etteikö siitä olisi selvinnyt. En sano, ettenkö olisi nauttinut ajastani täällä, sillä olen todellakin nauttinut elämästäni täällä ja tulen ikävöimään Koreaa kun palaan Suomeen. Kun lähden täältä jätän paljon taakseni, mutta minulla on myös paljon edessäni. Tänne tullessani tiesin, että minun on lähdettävä jossain vaiheessa, tämä matka ei olisi ikuinen, mutta nyt kun kotiinpaluu jo kolkuttelee ovella, en ole siihen vielä valmis. Todellisuus on kuitenkin se, että tämä luku on pian ohi ja todellisuus kutsuu minua luomaan jatkoa elämäni kirjaan.”

 

Krista Raitio

Kuvassa yllä: Nauru ja erilaiset eleet olivat suuri apu, kun emme alkuun omistaneet yhteistä kieltä pomoni kanssa.

International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Filippiineille ja Georgiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Mariam Darbaidze...

Reppu selkään ja maailmalle – Blogi Ghanasta

”Olen Siiri, oululainen 19-vuotias syksyn -16 ylioppinut ja päätin lähteä toteuttamaan unelmiani välivuodeksi Afrikkaan. Tieni vie minut siis seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi tekemään vapaaehtoistöitä Ghanaan. Tulen työskentelemään Ghanan toiseksi suurimassa kaupungissa Kumasissa orpokodin ja koulun yhdistelmässä nimeltä Columbus Orphanage & Preparatory School, jonka yhteydessä tulen myös asumaan.

Blogiltani voi odottaa sekalaista ajatusvirtaa niin itse vapaaehtoistyöstä ja siihen liittyvistä asioista kuin uudesta ja erilaisesta kulttuurista ja siihen sopeutumisesta. Aion postata blogiin kuvia ja toivottavasti myös pieniä videoita mahdollisuuksien mukaan.”

Lue Siirin blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2016–17. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Siiri osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan! 
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston sivustolta löydät listan ICYE-vapaaehtoistyöpaikoista Ghanassa.

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Filippiineille ja Georgiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Mariam Darbaidze...

Päiväntasaajapäiväkirja – Blogi Ecuadorista

Suomalainen tyttö lukionjälkeisellä vapaaehtoistyöseikkailulla Latinalaisessa Amerikassa! Blogissa tarjolla kaikenkarvaisia edesottamuksia ekvaattorilta: vapaaehtoistyöntekijän elämän ja uuden kulttuurin tutkiskelua ja pohdiskelua, uusia kohtaamisia, oppimisen riemua ja fiiliksiä joka lähtöön – salsaa unohtamatta.

Lue Veeran blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2016–17. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Veera osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston hakukoneesta löydät ICYE-vapaaehtoistyöpaikat Ecuadorissa.

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Vapaaehtoiset muuttavat maailmaa ecuadorilaisessa kansalaisjärjestössä

  Tässä sarjassa tutustumme ICYE-verkoston vapaaehtoistyömahdollisuuksiin eri puolilla maailmaa. Tällä...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...

Kolmekuusviis Hanoi – Blogi Vietnamista

Olen Aura, 25-vuotias helsinkiläinen opiskelija ja yrittäjä. Syyskuussa 2016 elämäni muuttui kertaheitolla, kun lähdin vapaaehtoistöihin Hanoihin, Vietnamiin. Tämän vuoden vietän siis kehitysvammaisten lasten ja nuorten avustajana sekä uuteen maahan, kulttuuriin ja ihmisiin tutustuen, kaukana kotoa. Blogissani tulen kirjoittelemaan ilmiöistä ja ajatuksistani Vietnamissa, työstäni sekä kaikesta mikä elämässä täällä ihastuttaa tai vihastuttaa.

Lue Auran blogia >>

  • Blogi on kaudelta 2016–17. Tutustu toisten vapaaehtoisten blogeihin täällä.
  • Aura osallistui International Cultural Youth Exchange -ohjelmaan (ICYE), jossa työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
  • Kansainvälisen ICYE-verkoston hakukoneesta löydät ICYE-vapaaehtoistyöpaikat Vietnamissa.

Lue myös

Terveisiä maailmalta: Ammattikoulussa avustamista ja futistreenien ohjaamista

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Joya Ferrinini...

Volunteering around the world: Interview with Vietnam Friendship Village

  What kind of organisations welcome ICYE volunteers on different...

Terveisiä maailmalta: Suomesta Keniaan ja Intiasta Suomeen

Mitä kuuluu Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijöille? Kaksi heistä jakaa terveisiään. Laura Korhonen...