Bolivian ICYE-järjestön videossa bolivialaiset ja muista maista kotoisin olevat vapaaehtoiset kertovat kokemuksistaan ICYE-vapaaehtoistyöstä ulkomailla. [ICYE Bolivia]
International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
Olin aina haaveillut vuodesta Etelä‐Amerikassa, mutta korkeakouluopintojen vaihto‐oppilasunelmat lipuivat ohi valmistumisen myötä. Loppuvuonna 2015 unelma vuodesta vapaaehtoistyössä kuiskaili korvaan. Olin valmistunut yhteisöpedagogiksi vuotta aiemmin ja arkielämä ja työuran luominen kuulostivat vielä kammoksuttavilta ajatuksilta. Olin osa‐aika töissä ja työsuhteeni loppu häämötti, joten ajankohta toteuttaa unelma oli täydellinen.
Isäni on espanjalainen ja minulla on paljon sukua Espanjassa. Olin aina tahtonut oppia espanjan kielen ja siksi halusin suunnata espanjankieliseen maahan. Honduras kuulosti eksoottiselta ja vapaaehtoistyöpaikka, jossa tulisin työskentelemään, todella kiinnostavalta. Minulla ei ollut ennakkokäsityksiä Hondurasia kohtaan vaan lähdin matkaan avoimin mielin.
”Järjestössä työskennellessäni opin enemän kuin annoin. Ensimmäiset kuukaudet olivat turhauttavia, koska en puhunut kieltä. Pikkuhiljaa kuitenkin opin ja pystyin osallistumaan enemän. Osallistuin järjestön tekemään työhön ja joka päivä opin jotain uutta.”
Työskentelin vapaaehtoisena naisten oikeuksia ajavassa järjestössä. Järjestö siis ajaa kaikkein heikomassa asemassa olevien ja varsinkin naisten oikeuksia Hondurasissa. Siellä töskentelevät naiset ovat mahtavia! He antavat elämänsä taistellakseen ihmisoikeuksien puolesta. Järjestössä työskennellessäni opin enemän kuin annoin. Ensimmäiset kuukaudet olivat turhauttavia, koska en puhunut kieltä. Pikkuhiljaa kuitenkin opin ja pystyin osallistumaan enemän. Osallistuin järjestön tekemään työhön ja joka päivä opin jotain uutta. Viimeisen kolmen kuukauden aikana aloitin oman projektin, jossa opetimme lapsille englantia sekä ihmisoikeusasioista.
Asuin ensimmäiset neljä kuukautta keskiluokkaisessa perheessä, jonka koti sijaitsi alueella, josta oli hyvät bussiyhteydet vapaaehtoistyöpaikkaani. Perhe oli mukava. He ottivat minut avosylin osaksi perheyhteisöön, jota asui paljon samalla korttelialueella. Tämän jälkeen vietin seuraavat neljä kuukautta hyvätuloisessa perheessä, minkä myötä elinolosuhteeni muuttuivat kertaheitolla. Perhe oli ihana, ja koin olevani osa tätäkin perhettä. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja jaamme kauniita muistoja tuolta ajalta.
”Se, mitä löysin itsestäni tuon kahdeksan kuukauden aikana, oli paljon enemän kuin osasin edes aavistaa. Työskentelin ihmisoikeusasioiden parissa, mikä opetti minulle todella paljon. ”
Antoisinta kokemuksessa oli itse kokemus. Se, mitä löysin itsestäni tuon kahdeksan kuukauden aikana, oli paljon enemän kuin osasin edes aavistaa. Työskentelin ihmisoikeusasioiden parissa, mikä opetti minulle todella paljon. Yksi tärkeimmistä opeista oli myös espanjan kieli, joka nykyään jotenkin luonnistuu. Kokemus kaikkinaisuudessaan on jotain, mitä en voi koskaan unohtaa. Sitä on vaikea pukea sanoiksi tai ajatuksiksi, se oli jotain todella kokemisen arvoista.
Sinä, joka suunnittelet suuntaavani vuodeksi vapaaehtoistyöhön… Jos olet kiinnostunut ihmisoikeusasioista ja pidät seikkailuista, valitse Honduras! Honduras kärsii huonosta turvallisuusimagostaan, mutta pinnan alla on paljon muuta, jos vain uskaltaa katsoa! Hyppää seikkailuun ja vietä elämäsi unohtumattomin vuosi Hondurasissa. ♡
Isabel Fernandez Garcia
Vietin vuoden Boliviassa Sucren kaupungissa koronapandemian aikaan 2021–2022. Minua ei...
”Olen Riikka, 22-vuotias kemian opiskelija Jyväskylästä. Olen jo pitkään unelmoinut pitäväni välivuoden opiskelusta ja nyt kanditutkielmani valmistuttua sille oli sopiva hetki. Blogissani kirjoitan kuulumisia Quitosta, Ecuadorista, jossa työskentelen vuoden katulasten parissa.”
Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...
Lue lehden pdf-versio: MaailmanVaihtoa 2-26 koti Lehdessä 4 Pääkirjoitus 6...
Elokuussa 2014 koitti viimein kauan odotettu lähtö vapaaehtoistöihin Ecuadoriin. Tulihan siinä perheen ja ystävät hyvästellessä tippa linssiin, mutta hyvin äkkiä innostus ja jännitys kuitenkin veivät voiton. Ecuadorissa minua odotti lämmin vastaanotto, aivan kuten sikäläiseen kulttuuriin kuuluukin.
Parin viikon pääkaupungissa oleskelun jälkeen matkani jatkui kohti pientä kylää nimeltä Lasso, joka sijaitsee aivan kuuluisan Cotopaxi-tulivuoren juurella. Tämä kylä oli kotini seuraavat kuusi kuukautta.
Työpaikkani ja samalla myös kotini oli pieni päiväkodin ja koulun yhdistelmä keskellä uskomattoman kaunista maaseutua. Koulu perustettiin alun perin paikallisen ruusufarmin työntekijöiden lapsia varten. Sittemmin oppilaitos on hieman laajentunut: sitä käy noin yhdeksänkymmentä oppilasta.
Koulun päivittäisiin rutiineihin kuuluu ”tavallisen” opetuksen lisäksi opettaa lapsille terveitä elämäntapoja. Joka päivä lapset aamulla peseytyvät koulussa ja syövät aamiaista. Tämän jälkeen odottaa tietysti hampaidenpesu. Ruoka valmistetaan koulun keittiössä, ja näin ollen niin oppilaiden kuin opettajien lukujärjestykseen kuuluu myös keittiössä auttaminen.
”Koulun päivittäisiin rutiineihin kuuluu ’tavallisen’ opetuksen lisäksi opettaa lapsille terveitä elämäntapoja. Joka päivä lapset aamulla peseytyvät koulussa ja syövät aamiaista.”
Omiin päätehtäviini kuului opettaa lapsille englantia ja liikuntaa. Useimpina päivinä kuitenkin löysin itseni milloin mistäkin työtehtävistä kokkaamisesta vaippojen vaihtamiseen. Tämä toi hieman lisää vaihtelevuutta arkeeni, mikä sopi minulle vallan mainiosti.
Oppilaitoksen rehtori oli myös erittäin avoin ja vastaanottavainen uusille ideoille, mikä mahdollisti yhden jos toisenkin pienen projektin. Yksi näistä oli lisätä lasten lukujärjestykseen vieraisiin kulttuureihin tutustumista. Lisäys oli suuri menestys lasten keskuudessa, ja nämä tunnit otettiin mukaan koulun opetussuunnitelmaan.
Ennen lähtöäni Ecuadoriin mielessäni pyöri suuri epäilys ja huoli siitä, miten 19-vuotiaasta ja juuri lukion päättäneestä tytöstä voi olla mitään hyötyä täysin vieraassa maassa ja kulttuurissa. Oivalsin kuitenkin, että vaikket luultavasti onnistu vapaaehtoisjaksosi kautta muuttamaan maailmaa, vaikutat aivan varmasti yhden jos toisenkin yksilön elämään.
Kaikista suurin vaikutus kokemuksella oli kuitenkin minuun itseeni. Kuusi kuukautta Ecuadorissa opettivat minulle enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Elintaso on ehkä siellä alhaisempi kuin Suomessa, mutta ihmisten asenne ja suhtautuminen elämään ovat ehdottomasti asia, josta monella meistä on opittavaa.
”Kaikista suurin vaikutus kokemuksella oli kuitenkin minuun itseeni. Kuusi kuukautta Ecuadorissa opettivat minulle enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella.”
Vaikka sanoisinkin, että kokemus muutti minua, Suomeen palasi sama vanha Laura, joka matkaan lähti. Viikkoja ennen paluuta olin kauhusta kankeana pelkästä ajatuksesta jättää kaikki taakseni ja palata takaisin Suomen arkeen. Vaikeinta oli hyvästellä lapset ja yrittää selittää heille, minkä takia hassun näköinen täti ei huomenna palaakaan töihin.
Ecuador ehdottomasti vei suuren palasen sydämestäni, ja toivon voivani palata sinne vielä jotain päivänä. Jaksoni päättymisen lähestyessä totesin kuitenkin kokemusta rikkaampana ja paljon oppineena tyytyväisenä, että oli aika lähteä kotiin.
Laura Biskop
ICYE-vapaaehtoistyössä Ecuadorissa kaudella 2014–15
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
”Morjesta! Seuraava blogi kertoo Kankaanpäästä kotoisin olevan Jussin, 21 vuotta, seikkailuista ja kömmellyksistä Etelä-Korean maisemissa. Edessä on siis vuosi tiukkaa päivittämistä miehestä, joka päätti pitää välivuoden yliopistoelämästä ja hypätä kohti tuntematonta.”
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
Ajatuksissani oli aina vaellellut toive lähteä avartamaan maailmankuvaani jonnekin kauas. Eräänä tammikuun talvisena päivänä päätin kokeilla onneani ja katsoa, löytyisikö internetin syövereistä itselleni sopivaa tapaa lähteä ulkomaille.
Monia nettisivuja surffailtuani päädyin Maailmanvaihdon kotisivuille, ja järjestö tuntui olevan juuri sitä mitä hain. Sitten vain hakemusta menemään. Odotuksen jälkeen löysin itseni asustelemasta Etelä-Brasiliassa Porto Alegren kaupungissa ja voin sanoa, tuntui mahtavalta!
Brasilia on aina kiehtonut maana ja kulttuurisesti, onhan se sentään tunnettu karnevaaleista, sambasta, hiekkarannoista ja leppoisista ihmisistä. Ensimmäisen kuukauden kärvistelin kulttuurishokin kourissa, sillä kaikki oli täysin uutta ja erilaista tällaiselle Lapin lapsoselle.
Heti alkuun sain kunnon kielikylvyn, koska hyvä ja huolehtiva isäntäperheeni sekä työpaikan kollegani puhuivat lähinnä vain portugalia. Oli paljon asioita tehtävänä, ja pääsin heti totuttelemaan siihen, että Brasiliassa asiat rullaavat omaa tahtiaan – paljon hitaammin siis.
”Ensimmäisen kuukauden kärvistelin kulttuurishokin kourissa, sillä kaikki oli täysin uutta ja erilaista tällaiselle Lapin lapsoselle.”
Viikot kuitenkin vierivät hurjaa vauhtia eteenpäin, ja vähitellen aloin tottua esimerkiksi paikalliseen joukkoliikenteeseen ja ruokaan. Jalkapalloakin tuli katsottua huomattavasti enemmän. Kulttuurishokin hälvetessä elämä alkoi kulkemaan omalla painollaan ja portugalin kielitaito karttui tasaista vauhtia.
Päädyin vapaaehtoiseksi työpaikkaan nimeltä Cesmar. Cesmar on 5–19-vuotiaille suunnattu sosiaalikeskus, jossa voi harjoittaa monenlaista aktiviteettia kuten esimerkiksi capoeiraa, kamppailulajeja, musiikkia, perinteistä tassia sekä hiphoppia. Tarkoituksena on tarjota alueen nuorisolle onnellinen ja turvattu ympäristö. Cesmar on hyvin organisoitu ja toteutettu projekti todella köyhällä alueella.
Työni ehdottomasti paras puoli olivat lapset! Näin sanon minä, joka en ikinä osannut kuvitella työskenteleväni vintiöiden parissa. Sain itse vaikuttaa työhöni suunnittelemalla aktiviteetteja ja esimerkiksi opettamalla englantia. Työni palkan ja hyvän olon sain siitä, kun näin lapset iloisina, jolloin tunsin oman työni todella merkitsevän jotain.
”Vapaaehtoisvuoteni aikana tapaamani mahtavat ihmiset ja kokemukset opettivat ja antoivat perspektiiviä katsoa asioita eri kannoilta.”
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen päätökseeni lähteä vapaaehtoistyöhön Brasiliaan. Kokemus antoi paljon, enkä kadu hetkeäkään! Vuosi meni nopeasti.
Kotiinpaluun yhteydessä maisemat muuttuivat miljoonakaupungin hälinästä tuhansien ihmisen taajamaan. Mukanani toin roppakaupalla itsevarmuutta ja itseironiaa. Vapaaehtoisvuoteni aikana tapaamani mahtavat ihmiset ja kokemukset opettivat ja antoivat perspektiiviä katsoa asioita eri kannoilta. Toin mukanani Suomeen myös hurjan määrä brasilialaisen keittiön herkkuja, tietenkin!
Sanna Ojaniemi
ICYE-vapaaehtoistyössä Brasiliassa kaudella 2014–15
International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
Lue avainsanalinkeistä myös muita vapaaehtoisten kokemuksia. 
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
”Olen Paula, 27 vuotta, Lahesta. Blogissani kirjoitan arjestani ja kaikesta sen ympärillä kymmenen kuukauden vapaaehtoistyöjaksoltani Kathmandussa, Nepalissa.”
Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...
Lue lehden pdf-versio: MaailmanVaihtoa 2-26 koti Lehdessä 4 Pääkirjoitus 6...
Valitse sana, jaa muisto! Maailmanvaihdon ulkomaalaiset vapaaehtoistyöntekijät ja heidän työpaikkojensa väki jakavat muistojaan 6–12 kuukauden yhteistyöstä.
”Working together with foreign volunteers has given our community courage as well as openness to meet and co-operate with people with different kinds of cultural backgrounds. We also have gained interest to get to know different cultures more deeply. On the other hand, the co-operation has deepened our understanding on people being the same in many aspects regardless of their cultural background. We all have joys and sorrows, often quite similar ones.” – Tuija Lindberg, director of Sippola Residential School
”While working in a primary school I have discovered how easily one can use the powers of smiling. Just this helps to make the atmosphere more comfortable and increases the motivation of everyone.” – Leonard Willen from Germany volunteers in a school in Finland
”When I started volunteering I had many questions in my mind about the Finnish culture and people. During the voluntary year I have learned many things about living in Finland. Some of them I have found surprising. I have got to know sauna, rye bread, winter, summer, the Northern lights, Lapland, food habits, the Finnish societal system, schools and working life.” – Venkateswarlu Banda from India volunteers in a vocational college in Finland
”I have learned about a different culture and the behavior of people. I have grown stronger and more confident and also learned to be more flexible. I have learned activities and ways to survive in different weathers: skiing, skating, cutting firewood and making fences for horses, for instance. I have learned how to help myself with what I have learned during the year.” – Suen Jie Ji from Taiwan volunteers in a folk high school in Finland
”I am learning about the Finnish language, traditions, culture and education system. Through working with people with different kinds of cultural backgrounds and behaviors I am learning also patience and communication skills. I see a change in myself. I am exchanging my views with the Finnish people. – Jibran Hussain Mohammad from India volunteers in a folk high school in Finland
”By getting to know new people and building friendships during my volunteering year abroad I have discovered many new things that I’m actually interested in and that I really like. These new interests have inspired me to start a new hobby as soon as I’m back home.” – Michelle Brockmann from Germany volunteers in a school in Finland
”It has been good to learn how to teach and support disabled people. It has also been good to learn about the Finnish cultural environment and teach my culture to the students as well as to give my solidarity to people who really need it.” – Sheila Daude from Mozambique volunteers in a folk high school in Finland
”I got my first volunteer three years ago. The volunteers have given me and my students so many opportunities to understand different cultures and ways of life. Nowadays the volunteer is a very important part of my class, and the co-operation has changed my perspective on how to teach. Now I have a friend in India, Japan and Mozambique and I am looking forward to making friends with the future volunteers, too!” – special education teacher Matias Hynynen mentors volunteers at folk high school Laajasalon opisto
”Volunteering in Finland has somehow helped me to find my inner peace by working with animals, spending a lot of time outside and living a life without too many stressful situations and responsibilities.” – Isabel Naumann from Germany volunteers in a domestic farm and youth center.
”Finnish language has a very special pronunciation and sounds such as y, ö and ä. In the beginning I concentrated in saying the words carefully and repeated them many times. I tried to learn complicated words very well. Finnish language skills are often emphasized as a key factor in adapting into the Finnish society, so now I’m trying hard to learn the language.” – Ganesh Mahato from Nepal volunteers in a school in Finland.
“I am so grateful for being in such a beautiful country with all this incredible nature and people. ICYE voluntary work program has been so nice with so many different experiences. Thank you.” – Tiago Lemos from Brazil volunteers in a folk high school in Finland
”Volunteering has been a good opportunity to get to know cultures. I have learned about Finland and my home country as well as Afghanistan since I worked among students with an immigrant background. It has been an opportunity to make a lot of friends. They’re like a family to me. Volunteering has also been a good opportunity to find myself.” – Emika Fuchigami from Japan volunteers in a folk high school in Finland.
”I met Outi on my first day at the playschool. Her smile was the best welcome! She has taught me a lot of things, above all that my mobility experience has been successful thanks to our mutual understanding! I have learned from her that teaching children is based on listening to them and acting in the best way to help them. We have understood each other even without speaking the same language. We have also laughed a lot talking about our experiences abroad: sometimes cultural differences have made understanding more challenging but much more rewarding, though! I hope we will keep on learning in the future! Kiitos paljon Outi!” – Elena Frías Migueláñez from Spain volunteers in the English playschool of Kangasala
”Communication has been very easy with Elena. She is super positive and very open to new experiences and has a sense of humor. We deeply trust each other and we have shared our experiences together – these kinds of experiences abroad really open your eyes! Elena has made me more aware of my own culture and has made me think about education even more deeply. She has helped me a lot, and I think it is amazing how well you can understand each other even without a common language! I have learned so much during this year. I owe you really big thanks Elena, I will never forget you.” – Outi Lehtonen mentors Elena in the English playschool of Kangasala
”Olin vapaaehtoinen ’92-’93. I worked as a volunteer at Ilmatieteen laitos in Helsinki and on a farm further north in Tuusniemi. My year was amazing. I made lifelong friendships, expanded my family (two brothers, three sisters, two different families), expanded my understanding of the world around me, expanded my cultural experiences, expanded my language abilities, expanded my empathy, expanded my interest in travel. 24 years later and I still think about that year and how it affected me. To date, that has been the most impactful year of my life. Kiitos!” – John Evans from the United States
”Our foreign volunteers have enriched our working environment by bringing into it their cultural experiences and views. It has been especially motivating to get to know the Spanish and Italian food culture and to prepare meals together with our students.” – Mikko Salmi and Leena Tiitinen work at Seurakuntaopisto (The Church Training College)
Kuvat ovat osa hanketta ”Calling Youth to Action in a Global Visibility Drive” (Erasmus+ Key Action 2), jossa tuodaan esiin vapaaehtoistyön merkitystä ja hyötyä vapaaehtoistyöpaikoille ja vapaaehtoistyöntekijöille: www.icye.org/calling-youth
Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Vapaaehtoisjaksojen tarkoituksena on luoda ruohonjuuritason kontakteja ja ymmärtämystä eri taustaisten ihmisten välille. Vapaaehtoistyöntekijöitä ovat tervetulleita vastaanottamaan yleishyödylliset tahot ympäri Suomea. Lue lisää ja hae vapaaehtoistyöpaikaksi!
Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...
Lue lehden pdf-versio: MaailmanVaihtoa 2-26 koti Lehdessä 4 Pääkirjoitus 6...
En ole koskaan pitänyt itseäni kansantarujen stereotyyppisenä suomalaisena. En ole samaistunut mielikuvaan vaatimattomasta suomalaisesta, joka vaikenee kahdella kielellä ja kursailee kahvipöydässä. Olen ollut se tyyppi, joka nauraa äänekkäästi myös silloin kuin ei pitäisi. Marssii tyytyväisenä valmiiseen pöytään ja syö kulhon pohjalta viimeisen dominon. Toitottaa kaverinkin ansiot naapurin rouvalle (”Shiis pröfessiönal, juu nou!”) ja ollut muutenkin aivan ylenpalttisen iloinen. Siis kerta kaikkiaan suorastaan ärsyttävä tyyppi.
”En ole samaistunut mielikuvaan vaatimattomasta suomalaisesta, joka vaikenee kahdella kielellä ja kursailee kahvipöydässä.”
Mikä lopulta määrittelee sen, kuka on suomalainen? Onko suomalainen se tummanharmaaseen villakangastakkiin kääriytynyt, joka samoaa Stockan herkkua kohden marraskuisessa räntäsateessa, tuodakseen kotiin oliivichiabattan ja pienpanimo-oluen ennen perjantain iltasaunaa. Vai onko suomalainen se kirkkaisiin vaatteisiin pukeutunut, joka puhuu kovaan ääneen puhelimessa, kutsuu koko sukunsa iltaisin syömään ja käy lauantaina salsaamassa muut pyörryksiin? Loppujen lopuksi suomalaisuutta on yhtä montaa laatua, kuin on suomalaisiakin.
Ei ole tarkoituksen mukaista, että jokin lautakunta ylhäältä käsin päättäisi, millaiseen muottiin toisen tulisi mahtua. Onko edes olemassa jotain sellaista, jonka tunnistaisi tutuksi vaikka toisella puolella maailmaa?
Ollessani vapaaehtoisena Costa Ricassa, sain ensimmäistä kertaa kokea, millaista on elää ulkopuolisena vieraassa kulttuurissa. Kävellessäni kaatosateessa kotiin eräänä iltana, ehdin viime hetkellä hypätä sivuun paikallisen TopGear -kandidaatin kaahatessa suojatien yli turhia hidastelematta. Luetellessani ääneen muutaman perinteisen suomalaisen muinaisjumalan nimen, löysin itsestäni puolen, jossa oli jotain hyvinkin tuttua. Huomasin arvostavani kaupunkiutopiaa, jossa autot pysähtyvät liikennevaloihin ja jalankulkijat toisella laidalla odottavat kiltisti valojen vaihtumista vihreäksi. Huomasin kaipaavani sitä, ettei kaduissa ole reikiä, bussit kulkevat ajallaan ja ravintolassa voi jakaa laskun ystävänsä kanssa ilman kaaosta. Viettäessäni iltaa äänekkäiden ekstroverttien keskellä huomasin ajattelevani, että haluaisin vain mennä yksin kotiin lukemaan kirjaa. Minä, kaikista ihmisistä. Huomasin kaipaavani ystäviäni ja ikävöin Havis Amandaa vappuaattona, jolloin villakangastakkikansa menee hetkeksi sekaisin ja hullaantuu yhteiseen karnevaaliin.
Tiedostan olevani suomalaisena etuoikeutettu, mutta vasta Costa Ricassa koin ensimmäistä kertaa itse erottuvani joukosta.
Tiedostan olevani suomalaisena etuoikeutettu, mutta vasta Costa Ricassa koin ensimmäistä kertaa itse erottuvani joukosta. Vaikka opin vuoden aikana puhumaan espanjaa varsin sujuvasti, olin aina se hieman yksinkertainen suomalainen, joka hymyilee paljon ja puhuu höpöjä. Tuntemattomille olin varakas länsimaalainen, joka luultavasti haluaisi tukea koulun taideryhmää tai ostaa lahjoja naapurin lapsille. Kaupungilla kävellessä oli mahdotonta selvitä määränpäähänsä ilman, että joku olisi pysäyttänyt minut tarjotakseen työpaikkaa, poikaystävää, Kolbi-liittymää tai tuorepuristettua appelsiinimehua. Ennen kuin olin vaihtanut ainuttakaan sanaa uuden tuttavuuden kanssa, kasvoni paljastivat jo, että olen jostain muualta.
Palattuani vuoden jälkeen kotiin Helsinkiin ja astuessani ensimmäistä kertaa bussiin, oloni oli muikea. Istuin näkymättömänä osana kesäisesti pukeutunutta massaa, eikä kukaan tiennyt, missä olen ollut. Hymyilin, sillä valeasuni oli täydellinen.
Teksti: Anna Ylitalo, kuva: Anna Ylitalon albumista
Kirjoittaja on Maailmanvaihdon kouluvierailija, joka haluaa kertoa Latinalaisesta Amerikasta, merikilpikonnista, seikkailuista ja erilaisuuden normaaliudesta.
Kolme vuotta sitten Anna Ylitalo oli 25-vuotias helsinkiläinen arkeologian opiskelija, joka valmistumisen häämöttäessä päätti painaa kaasun pohjaan, palauttaa gradun ja lähteä Costa Ricaan. Kuinka vuosi sujui? Anna avaa kuva-albuminsa.
1) Ensimmäiset puoli vuotta työskentelin merikilpikonnien suojeluprojektissa pienessä kylässä Costa Rican suurimman kansallispuiston
laidalla. Projektin päätyttyä muutin pääkaupunkiin San Joseen, jossa toimin kolmisen kuukautta kaupunkioppaana ja blogistina ChepeCletas -nimiselle yhteisölle. Sattuma puuttui peliin, kun selvisi, että kämppäkaverini serkku on myös arkeologi! Hän valmisteli parhaillaan omaa projektiaan ja muutamien nopeiden käännösten jälkeen vietin jäljellä olleet kolme kuukautta kaivauksilla ananasfarmin keskellä.
2) Vapaaehtoisjakso on ollut ehdottomasti yksi elämäni merkittävimmistä kokemuksista. En vaihtaisi kokemuksesta pois päivääkään, en niitäkään päiviä, kun on harmittanut tai olen tuntenut itseni turhautuneeksi. Vuosi kasvatti kärsivällisyyttä ja opetti suhtautumaan mitä ihmeellisimpiin sattumuksiin tyynellä olan kohautuksella. Sain paljon uusia ystäviä jakson aikana ja mihin tahansa nykyään menenkin, jossain on aina ystävä odottamassa. Kuva on Guanacasten Verdiazulin kilpikonnarannalta, jonne menimme tervehtimään ystävää.
3) Vuoden aikana ehdin asua useammassa isäntäperheessä ja tutustua heidän arkeensa tavalla, jota ei opi kirjoista. Granadillan Carmen, El Progreson Yirlani sekä San Josen Ana Gabriela tulevat kulkemaan mukana ajatuksissani vielä pitkään. Vuosi oli tarpeeksi pitkä aika uskomattomien kokemusten hankkimiselle, matkustamiselle ja ystävystymiselle. Kulkiessani lentokentän lähtöporttien toiselle puolelle tunsin haikeutta ja hämmennystä. Näin nopeasti vuosi kului. Kuva on minireissulta, jolla kävimme katsomassa Poas-tulivuorta.
Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 1/2017 -lehdessä.
Lähdimme Intiaan vapaaehtoistyöhön kuudeksi kuukaudeksi opiskeluiden keskeltä: olimme molemmat opiskelleet jo pari vuotta ja halusimme jonkinlaista taukoa ja vaihtelua. Itse päätös lähteä vapaaehtoistyöhön tapahtui hyvin nopeasti, yhdessä illassa. Kun molemmat olivat hyvin myönteisiä ajatukselle lähteä maailmalle ja pitää välivuosi, niin laitoimme jo seuraavana päivänä hakemusta vetämään Maailmanvaihdolle.
Intia valikoitui kohdemaaksemme sen mystiikan takia. Me molemmat olimme kiinnostuneita maasta ja tiesimme, että sen kulttuuriympäristö olisi erilainen kuin Suomessa. Lisäksi toivoimme pääsevämme työskentelemään kyläyhteisöön maaseudun keskelle. Haasteita toi pariskuntana lähtö, sillä useissa maissa on hyvin tiukat kulttuurilliset säännöt koskien kanssakäymistä toisen sukupuolen kanssa. Intiaan oli mahdollisuus lähteä yhdessä.
”Itse päätös lähteä vapaaehtoistyöhön tapahtui hyvin nopeasti, yhdessä illassa. Kun molemmat olivat hyvin myönteisiä ajatukselle lähteä maailmalle ja pitää välivuosi, niin laitoimme jo seuraavana päivänä hakemusta vetämään Maailmanvaihdolle.”
Puolen vuoden suunnittelun ja järjestelyn jälkeen saavuimme Intiaan elokuussa 2014. Vapaaehtoistyöpaikkamme oli musiikkikoulu Kalkeri Sangeet Vidyalaya, joka tarjoaa vähävaraisille lapsille ilmaista opetusta. Koulu sijaitsi syrjässä, noin parintuhannen ihmisen kylän vieressä, ja matkaa lähimpään pieneen kaupunkiin oli kaksikymmentä kilometriä. Muistan, kuinka saavuttuamme vapaaehtoistyöpaikkaamme ajattelimme molemmat, että siellä on hyvin rauhallista. Oltuamme Intiassa viikon olivat jo kuitenkin tulleet tutuiksi myös Intian kaaottisemmat puolet, kuten suomalaisen silmistä katsottuna mahdoton liikenne, saasteet sekä ihmisten paljous ja ruuhkat.
Koulumme ja työpaikkamme sijaitsi kuitenkin keskellä intialaista metsää, eläinten ja maaseudun keskellä. Koululla oli totuttu vapaaehtoistyöntekijöihin ja saimme asuttavaksemme oman pienen talon koulun alueelta. Se oli noin suomalaisen olohuoneen kokoinen asunto, jonka ainoa huonekalu oli vaatekaappi. Talo oli valmistettu perinteiseen intialaiseen tapaan lehmänlannan ja mudan sekoituksesta ja rakenteet olivat vahvaa puuta. Kävellessämme ympäri koulun aluetta olimme todella luonnon keskellä, sillä joka puolella oli apinoita, koiria ja vihreää.
Myös koulun oppilaat ja osa henkilökunnasta asui koulun alueella. Tuijan työkuva oli olla medium girl’s warden eli esiteini-ikäisten tyttöjen hoitaja, kun he eivät olleet koulussa. Minun työkuvani taas oli olla englanninopettaja kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille. Vaikeinta ja haastavinta työkuvissa oli löytää yhteinen kieli lasten ja nuorten kanssa, ja myös maan kulttuuriin ja tapoihin oli haastavaa sopeutua, sillä usein ne olivat aivan erilaiset totutusta. Toisaalta löysimme hyvin nopeasti myös hyvät puolet töistämme: töitä oli riittävästi, työnkuvat olivat selvät ja työskentely lasten kanssa oli hyvin antoisaa.
”Vapaaehtoistyö ennen kaikkea avasi meille uuden maailman ja sen jälkeen tuntuu, että olemme todella paljon kansainvälisempiä ja kiinnostus maailmaa kohtaa on loputon.”
Järjestimme lapsille hyvin paljon erilaisia aktiviteetteja myös, kun he eivät olleet koulussa: tukiopetusta lukemisessa, satujen lukemista sekä kerhoja vanhemmille oppilaille. Tällä tavoin varmistimme, että oppilailla oli hyvä olla ja asua koululla. Huolehdimme myös koirista, jotka asuivat koululla. Teimme niille kirppuhoitoja ja ruokimme niitä työmme ohessa. Työskentelyolosuhteet olivat haastavat, sillä leikkikaluja ei ollut, urheiluvälineitä oli rajoitettu määrä ja työskentelymateriaalit olivat opettajille harvassa. Työn tekeminen oli kuitenkin valtavan antoisaa ja jälkeenpäin tuntui, että saimme aikaiseksi jotain ja muodostimme vahvoja siteitä oppilaisiin.
Koko vapaaehtoisjakso vastasi odotuksiamme mahtavasti ja antoi meille itsevarmuutta. Suurimmat hyödyt itsellemme olivat muistot, joita kertyi valtavasti. Usein esimerkiksi sataessa tai ukkostaessa Suomessa mietimme niitä sadekauden iltoja Intiassa, kun ulkona myrskysi taivaan täydeltä, mutta pieni talomme kesti kaiken sään riepotuksen. Vapaaehtoistyö ennen kaikkea avasi meille uuden maailman ja sen jälkeen tuntuu, että olemme todella paljon kansainvälisempiä ja kiinnostus maailmaa kohtaa on loputon.
Jos mietit lähtemistä, niin ehdottomasti lähde, näe ja koe! Tällaiset kokemukset ovat mittaamattoman arvokkaita. 🙂
Sasu Katajamäki ja Tuija Multamäki
International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. ICYE-vapaaehtoisena näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohojuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
