Kulttuurialan ammattilainen Antti Soininen vietti puoli vuotta Boliviassa, Cochabambassa. Hän työskenteli vapaaehtoisena teatteriaiheisessa projektissa lasten ja nuorten parissa.
Hei Antti! Mistä sait ajatuksen lähteä vapaaehtoistyöhön ja miten valitsit kohdemaan?
Se, miten päädyin Boliviaan, oli itse asiassa tuuria ja paljon Maailmanvaihdon toimiston ansiota. Annoin työntekijöille aika vapaat kädet, ja kun vastaus sitten vihdoin tuli, minulle ehdotettiin muistaakseni neljää maata. Viestissä mainittiin, että paras vaihtoehto minulle olisi Bolivia, koska siellä voisin työskennellä omaa alaani liippaavassa projektissa. Taisin miettiä noin 14 sekuntia ennen kuin vastasin, että haluan lähteä.
Seuraavaksi meninkin Google Mapsiin katsomaan, missä ihmeessä se Bolivia on, ja siitä alkoikin erittäin mielenkiintoinen jakso Googlen parissa. Aika monta tuntia tuli etsittyä informaatiota Boliviasta. Harva Suomessa tietää maasta yhtään mitään, itseni ennen lähtöä mukaan lukien. Yksi tuttu esimerkiksi sanoi, että päätit sitten lähteä Itä-Aasiaan…
Kertoisitko hieman ammatistasi ja siitä, mitä teit Boliviassa?
Olen ollut teatterialalla nyt reilut kymmenen vuotta, näyttämötekniikan puolella näyttämömiehenä Jyväskylän kaupunginteatterissa. Teatterissa olen tehnyt myös kuiskaajan ja tuotantojärjestäjän töitä. Kulttuuriala imaisi täysin mennessään, kun menin ensimmäistä kertaa 17-vuotiaana kesätöihin Savonlinnan oopperajuhlille.
”Kulttuuriala imaisi täysin mennessään, kun menin ensimmäistä kertaa 17-vuotiaana kesätöihin Savonlinnan oopperajuhlille.”
Projekti, jossa olin töissä Cochabambassa oli nimeltään Educar es fiesta. Vapaaehtoistyöpaikalla oli muun muassa suuri sirkusteltta, jossa esitettiin teatteria ja sirkusta. Teltassa toimi myös pienten lasten sirkuskoulu. Alussa työni oli pääsääntöisesti tekniikasta huolehtimista teltassa. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun projektin vetäjä kysyi, haluanko myös näytellä. Myös lavan puolella tuli siis oltua monessa esityksessä. Alussa varsinkin vuorosanojen kanssa oli ongelmia, koska en juurikaan puhunut espanjaa, mutta niihin löytyi helppo ratkaisu: puhuin repliikit suomeksi. Vähän esityksen juonta muuttamalla suomen kieli saatiin toimimaan todella hyvin, ja varsinkin lapset tykkäsivät siitä kovasti.
Olin myös mukana kiertuetoiminnassa: projektilla oli vanha rekka, jolla kuljettiin ympäri Cochabambaa. Normaalisti kävimme kouluilla esiintymässä ja pitämässä oppitunteja. Tunnit toteutettiin aina pelien, leikkien ja sirkuksen tai teatterin avulla vaihtuvien teemojen mukaan. Teemoja olivat esimerkiksi kierrätys ja solidaarisuus.
Etsitkö omaan alaasi liittyvää vapaaehtoistyöpaikkaa ja miten etsiminen käytännössä eteni?
Ensisijaisesti etsin kyllä paikkaa, jossa pystyisin hyödyntämään ammattitaitoani ja kokemustani, mutta muistan, että kirjoitin olevani valmis tekemään mitä työtä tahansa. Olin todella onnekas, kun minulle löytyi unelmaprojekti Boliviasta.
Suomen ja Bolivian ICYE-toimistot hoitivat kaiken työn etsimiseen liittyvän. Kun saavuin Boliviaan, en vielä tiennyt mihin projektiin minut laitetaan. Kolmen viikon koulutusjakson jälkeen saavuin kotikaupunki Cochabambaan, ja tarkoituksena oli mennä tutustumaan kahteen projektiin, joista olisin saanut päättää mieluisamman. Juuri kun toiseen projektiin piti lähteä, kuulimmekin, että se oli sujettu väliaikaisesti. Sen sijaan menin tutustumaan Educar es fiestaan, ja tykästyin siihen saman tien.
Oliko työkokemuksestasi hyötyä? Toiko vapaaehtoistyö uusia näkökulmia työhön kotimaassa?
Kymmenen vuoden historia teatterissa oli enemmän kuin hyödyksi. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä erilaisia työtapoja – jotkut aivan pieniä asioita, jotkut isompia. Mukavaa oli myös se, että kaikki palaute ja ideat jotka toin esille otettiin todella hyvin vastaan. Opin myös itse uusia työtapoja, jotka olen nyt palattuani tuonut omaan teatteriimme.
”Oli erittäin mielenkiintoista nähdä erilaisia työtapoja – jotkut aivan pieniä asioita, jotkut isompia.”
Bolivian jälkeen arvostukseni nousi työkaluja ja kaikkea muuta sellaista kohtaan, joka täällä on itsestäänselvyys. Boliviassa projekteilla on todella vähän rahaa, joten kaikkea piti säännöstellä. Esimerkiksi kulissien teko onnistui siellä hyvin kadulta löytyneiden muoviputkien avulla. Pitää vain olla luova.
Mikä vapaaehtoistyössä oli haastavinta ja palkitsevinta?
Alussa haastavinta oli ehdottomasti kielimuuri, ja sen seurauksena oman paikan ja työnkuvan löytäminen. Pienten mutkien kautta kaikki kuitenkin selvisi. Myös työtavat olivat todella erilaisia. Alussa tuntui, että ihmiset ovat laiskoja, kun kaikki tulevat työpaikalle vähän myöhässä, ensiksi juodaan aina kahvit ja töihin mennään valuen. Myös 1,5–2,5 tunnin ruokatunnit (siesta) tuntuivat älyttömiltä. Mutta kun rytmiin tottui, totesin, että juuri näin työtä pitäisikin tehdä. Vaikka välillä tehtiin pitkiäkin päiviä, ne sujuvat paljon rennommin. Silti työt tulivat tehtyä, ja vielä ajallaan. Pakko tosin myöntää, että kyllä mañana-kulttuuri myös ärsytti.
Palkitsevinta oli nähdä ne sadat ja tuhannet lapset, jotka aina silmät loistaen innoissaan taputtivat esitysten jälkeen. Palaute esityksistä oli aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Oli myös erittäin ihanaa nähdä ja kuulla juttuja kodittomista tai orvoista lapsista, jotka olivat pelastuneet teatterin tai sirkuksen avulla.
Jokin mieleen jäänyt hetki vapaaehtoisjaksoltasi?
Jouluaatto on jäänyt hyvin mieleen. Olin jo joululomalla, kun yksi paikallinen kaveri soitti tarvitsevansa apua tyttöjen orpokodissa. Koko aattopäivä meni siellä tytöille ruokaa tehdessä, leikkiessä ja tanssiessa. Vaikka se on ollut yksi parhaita jouluja elämässäni, täytyy myöntää, että se oli myös yksi rankimmista. Nähdä 15 pientä tyttöä viettämässä joulua ilman vanhempia tai ketään, joka pitäisi heistä muualla huolta. Henkinen kantti oli kyllä kovilla, mutta aivan ihana joulu! Lahjoja ei jaettu kun ei ollut mitä jakaa, mutta se ei tyttöjä haitannut.
Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 3/2015 -lehdessä.
Kuvassa yllä: Antti (kesk.) ja bolivialaisia työtovereita teatteriesityksessä ilmastonmuutoksesta ja veden tärkeydestä ihmiselle.
