Olen Anssi, 31-vuotias koulunkäynninohjaaja Jyväskylästä. Halusin lähteä oppimaan elämästä ja maailmasta Etelä-Amerikkaan ja vapaaehtoistyö on vastuullinen valintani. Maailmanvaihdon kautta löysin Buenos Airesista mielenkiintoisen työpaikan. Tervetuloa seuraamaan matkaani porteñoksi!
Blogi on kaudelta 2019–20.
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
4 Pääkirjoitus / Editorial
6 Kutsu kevätkokoukseen
7 Kuulumisten vaihtoa
10 Tule mukaan toimintaan
11 Leiriohjaajana monessa mukana
12 Terveisiä maailmalta! Taiwanista Suomeen ja Suomesta Taiwaniin
14 Vapaaehtoiset muuttavat maailmaa ecuadorilaisessa kansalaisjärjestössä
26 A Peek into Life as a Volunteer
31 Tapahtumakalenteri
16 Yhdenvertaisuuden kehittämistä yhdessä
18 Suunnitelmallisesti yhdenvertaisemmaksi
20 Volunteer to Grow
22 Puoleksi vuodeksi Itävaltaan – näkövammasta huolimatta
23 Change starts within the individuals of an organization
30 Ideoita yhdenvertaisuuden edistämiseen – STAR E -hankkeen oppaat ilmestyivät
Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden teemoihin kiinnitetään alati enemmän huomiota kaikkialla ja niihin paneudutaan yhä enemmän myös suunnitelmallisesti.
Maailmanvaihdon hallitus hyväksyi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman 2018, jonka jälkeen missionamme on ollut jalkauttaa suunnitelmaa kaikkeen toimintaamme. Yksi konkreettinen toimenpide on ollut luoda ja ottaa käyttöön turvallisemman tilan periaatteet.
Vuosina 2017–2020 hallituksemme ja toimistomme väkeä on osallistunut Erasmus+ strategiseen kumppanuushankkeeseen Standing Together Against Racism in Europe – STAR E. Hankkeen suuria aikaansaannoksia ovat kaksi käsikirjaa: Organisaatiomuutoksen käsikirja esittelee välineitä ja metodeja, joiden avulla edistää moninaisuuden huomioimista ja kaikkien mukaan ottamista. Toinen käsikirja sisältää rasisminvastaisia harjoitteita.
Olin tammikuussa Nuori 2020 -nuorisotyöpäivillä Tampereella Maailmanvaihdon esittelijänä Fingon koordinoiman globaalikasvatusverkoston pisteessä, jossa esittelin uutta rasisminvastaista työkirjaa. Uusille välineille vaikutti olevan tilausta nuorten parissa työskentelevien keskuudessa, erityisesti yhteiskunnallisen keskustelun tuntuessa polarisoituneelta. Työkirja tarjoaa niin välineitä valta-asetelmien tarkasteluun kuin rasismia kohdanneille – usein rasisminvastaisissa työkirjoissa unohdetuille osapuolille – välineitä reflektoida ja voimaantua.
Tavoitteenamme on olla moninaisuuden huomioiva, yhdenvertainen ja tasa-arvoinen toimija ja toimintaympäristö. Haluaisimme, että kenen tahansa nuoren olisi mahdollista ja helppoa tulla mukaan toimintaamme. Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen on syytä kiinnittää huomiota jatkuvasti, sillä aina on kehitettävää. Olen optimistinen: asiat ottavat aikansa, mutta muutosta tapahtuu.
Maiju Alakurtti
Maailmanvaihdon hallituksen jäsen
Tervetuloa seuraamaan blogia nimeltä Voices of Volunteers! Se tarkastelee kansainvälistä...
Maailmanvaihto ry on kulttuurien välisiä oppimiskokemuksia kansainvälisen vapaaehtoistyön keinoin tarjoava nuorisovaihtojärjestö. Järjestö pyrkii toiminnallaan edistämään kulttuurien välistä ymmärrystä, tasa-arvoisten mahdollisuuksien toteutumista, yhdenvertaisuutta ja rauhaa. Järjestö pyrkii aktiivisesti luomaan turvallisen, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön kaikille toimintaan osallistuville.
Turvallisemman tilan periaatteiden tarkoituksena on luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi omana itsenään. Tavoitteena on, että jokainen Maailmanvaihdon toimintaan osallistuva vastaa omalla toiminnallaan turvallisen tilan periaatteiden toteutumisesta.
Maailmanvaihdon toiminnassa eri puolilta maailmaa tulevat ihmiset kohtaavat erilaisine taustoineen. Toiminnassa ei syrjitä ketään esim. sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, etnisyyden, vakaumuksen tai toimintakyvyn perusteella.
Seuraavat periaatteet edistävät turvallisemman tilan toteutumista:
Kaikki tietoon tulleet häirintä- ja syrjintätapaukset käsitellään Maailmanvaihdon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti. Maailmanvaihto ottaa mielellään vastaan palautetta ja kommentteja siitä, miten Maailmanvaihdon turvallisemman tilan periaatteet toimivat. Kuulemme myös mielellämme siitä, mitkä käytäntömme ovat toimineet erityisen hyvin, ja onko mahdollisiin ongelmatilanteisiin osattu puuttua asianmukaisin keinoin. Palautetta voi lähettää sähköpostitse: maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi.
Tervetuloa seuraamaan blogia nimeltä Voices of Volunteers! Se tarkastelee kansainvälistä...
… 12 kuukautta Ecuadorissa vuosina 2013–2014. Asuin tunnin bussimatkan päässä Ecuadorin pääkaupungista Quitosta, lähellä Tumbacon aluetta, pienessä Collaquin kylässä, joka on osittain alkuperäiskansan asuttama syrjäseutuinen maalaiskylä. Aloitin vapaaehtoisjakson vanhainkodissa, josta siirryin lukukauden alkaessa vapaaehtoistyöhön kouluun, kotini välittömään läheisyyteen.
Vanhainkotia ylläpitivät katoliset nunnat ja siellä asui parisen kymmentä vanhaa naista, joilla oli mielenterveysongelmia tai muita rajoitteita, kuten liikuntakyvyttömyyttä. Kuulemani perusteella vanhainkoti oli perustettu nunnien toimesta sellaisille vanhuksille, jotka muutoin joutuisivat asumaan kaduilla. Heillä ei siis ollut omaisia. Viihdyin vanhainkodissa hyvin. Oli avartavaa huomata, kuinka pienestä nämä iäkkäät naiset tulivat iloiseksi. Vanhainkodissa kuuli niin naurua kuin itkuakin, mikä osoitti ehkä sen, kuinka paikka todellakin oli naisten vakituinen koti, jossa elämä koki, kuten muuallakin, monenlaista nousua ja laskua.
Naisia oli moneen lähtöön: Toiset olivat sosiaalisia ja tykkäsivät tanssahdella ja nauraa, vaikka eivät välttämättä sairautensa vuoksi kyenneet esimerkiksi kommunikoimaan puheella. Toiset viihtyivät enemmän omissa oloissaan, mutta saattoivat esimerkiksi pitää siitä että heitä piti kädestä pihalla istuskellessa. Oli niin ”känkkäränkkiä” kuin ilopillereitä ja usein nämä osat myös vaihtuivat. Kaikki vanhukset kuitenkin tuntuivat vanhainkodissa viettämäni ajan tullessa päätökseen itselle yhtä tärkeiltä ja rakkailtakin. Mietin usein monikohan heistä on yhä elossa ja mitä heille mahtaa kuulua tänä päivänä. Luotan kuitenkin siihen, että nunnat ja vapaaehtoiset pitävät vanhainkodin uusista ja vanhoista asukkaista hyvän huolen.
…vanhainkodissa avustaa vanhuksia ja auttaa heitä esimerkiksi istumaan puutarhaan. Lisäksi lakaisin ja pesin vanhainkodin huoneet ja petasin vanhusten sängyt. Autoin myös nunnia muissa erilaisissa tehtävissä ja pääsin jopa pohtimaan uusia toimintatapoja, sillä nunnia kiinnosti opiskelutaustani mm. sosiaalipsykologian parissa.
Koulussa opetin aluksi peruskoulun ensimmäistä luokkaa avustajan roolissa. Oli piristävää nähdä iloisia ja energiaa täynnä olevia pieniä lapsia kyselemässä kuka kumma oikein olen ja letittämässä ”auringonkeltaista tukkaani”. Ensimmäisen luokan opettamisen jälkeen siirryin opettamaan englantia myös muille luokille aina ensimmäisestä luokasta peruskoulun viimeiseen eli seitsemänteen luokkaan.
Kiinnostus kummallisesta maasta saapunutta opettajaa kohtaan muutti muotoaan sitä mukaa kun luokissa kivuttiin ylöspäin. Pienet lapset olivat kiinnostuneita välitunnilla leikkimisestä, kun taas teini-ikäiset olivat uteliaita kuulemaan esimerkiksi siitä, onko minulla poikaystävää tai missä Suomi sijaitsee. Englannin kielen opettelua kohtaan kiinnostus ei monillakaan ollut huipussaan, mutta esimerkiksi suomenkieliset sanat, joita välillä loppukevennykseksi opetin, jäivät kaikkien huulille. Olikin liikuttavaa kuulla usein työpäivän tultua päätökseen lasten huutavan perääni suomeksi: ”Moi moi ope!”
Sekä vanhainkodissa että peruskoulussa nautin erityisesti kohtaamisista vanhusten ja lasten kanssa. Sen lisäksi että tulimme eri maista, edustimme myös eri ikäluokkia, mikä oli avartavaa ja kiinnostavaa. Kun huomasi luoneensa mukavan suhteen niin lapsiin kuin vanhuksiin, oli olo palkitseva –tästä vapaaehtoistyössä onkin parhaimmillaan kyse. Koin, että sen lisäksi että opin paljon lapsilta ja vanhuksilta, myös he oppivat jotain minulta. Ehkä ainakin kaikille osapuolille jäi sellainen olo, että meitä yhdistää moni asia kaikista eroistamme riippumatta.
…monella tavalla kummalliselta ajanmääreeltä niin aikanani Ecuadorissa kuin sen jälkeenkin. Kirjoitin blogissanikin siitä, kuinka päivät tuntuivat olevan sekoitus ajan kiitämistä ja matelemista. Jo kuukauden jälkeen aika tuntui paljon pidemmältä ajalta, mutta vuosi kaiken kaikkiaan tuntui lopulta menneen silmänräpäyksessä.
Mietin Ecuadoria ja siellä kokemaani usein näinäkin päivänä ja sikäli tuntuukin, etten olisi sieltä oikeastaan koskaan lähtenytkään. Sen sijaan koen, että sydämeeni on muodostunut Ecuadorin muotoinen palanen. Tavatessani ihmisiä Latinalaisesta Amerikasta, etenkin Ecuadorista, innostun paljon. Koen ymmärtäväni heitä monin tavoin, vaikka Ecuadorissa syntymisen, varttumisen ja pidempään aikuisena elämisen sijaan olen viettänyt siellä vain vuoden. Iloitsen myös siitä, kuinka ”lattarit” innostuvat kuullessaan, että olen asunut Ecuadorissa ja puhun espanjaa.
Elämä Collaquissa oli todella erilaista kuin mihin olin Helsingissä ja Espoossa eläessäni tottunut. Kotini katto muodostui mm. autonrenkaista ja pellistä ja kodin ovet olivat aina auki. Sisälle pääsivät niin kulkukoirat kuin kanatkin. Kotini yläkerrassa sijaitsi kioski, jossa isäntäperheeni äiti möi kaikkea makeisista hänen itse kutomiin villasukkiin. Pölyisellä maantiellä vastaan saattoi tulla joko äkäinen kulkukoira tai lehmäpaimen karjansa kanssa. Kaikkialla soi iloinen cumbia ja kotiensa ovien edessä vanhat emännät keittivät isoja satseja paikallista ruokaa ja myivät annoksia ”dollaritolla”.
Ensimmäinen päivä oli suurin shokki. Väsyneenä ja kaikesta hiukan pöllämystyneenä tirautin kyyneleenkin, mutta sopeutuminen tuntui alkavan heti sen jälkeen, kun isäntäperheen ihana äitini totesi minulle, kuinka ”meillä ei ole juuri mitään, mutta paljon rakkautta meillä on jakaa.” Silloin ymmärsin, ettei minulla ollut tässä kodissa mitään hätää. Puoli vuotta myöhemmin, kun oma äitini tuli Suomesta käymään, huomasin, kuinka jopa rakastin uutta kotiani ja kylää. Äitini, joka oli nyt vuorostaan kulttuurishokin vallassa, iloitsi kuinka hienosti olin sopeutunut tyypilliseen ecuadorilaiseen maalaiselämään: autoin perheenäitiäni arjen askareissa, väistelin sujuvasti kulkukoiria, hyppäsin täynnä olevaan bussiin kuin kotonani Helsingissä ja puhuin perheelle ja koulun lapsille espanjaa.
”Perehtyessäni uuteen ympäristöön ja kulttuuriin, huomasin kommunikaation ja positiivisen asenteen olevan avainasemassa. Vaikka aluksi en osannut kieltäkään, jo se että vietin perheeni kanssa aikaa ja seurasin iloiten heidän touhujaan, sai minut ja heidät tottumaan toisiimme.”
Perheemme on ennenkin asunut ulkomailla, mutta varsin länsimaalaisesti. Paikallinen asuminen teki minulle todella hyvää, koska koen sopeutuvani nykyään monenlaisiin ympäristöihin nopeasti. Perehtyessäni uuteen ympäristöön ja kulttuuriin, huomasin kommunikaation ja positiivisen asenteen olevan avainasemassa. Vaikka aluksi en osannut kieltäkään, jo se että vietin perheeni kanssa aikaa ja seurasin iloiten heidän touhujaan, sai minut ja heidät tottumaan toisiimme. Lähtiessä sekä minä että isäntäperheen äiti itkimme ja kiittelimme toisiamme siitä että olimme saaneet tutustua toisiimme. Vapaaehtoisjakson aikana sain kokea hurjiakin kulttuurisia eroja uudessa kotimaassa, mutta jälkikäteen koen, että erilaisuuden syvempi ymmärtäminen saa minut ymmärtämään erilaisia ja erilaisista lähtökohdista tulleita ihmisiä myös Suomessa: en ehkä ole yhtä asenteellinen kuin ennen, vaan enemminkin joustava ja kärsivällinen.
Menin Ecuadoriin oppimaan. Halusin oppia espanjan kielen, mutta opin myös paljon käytännössä sellaista, jota teoriassa jo ymmärsinkin. Ihmiset ovat ihmisiä olivat he kulttuuritaustaltaan kuinka kaukana toisistaan tahansa. Iloitsimme samoista asioista, surimme samoja menetyksiä ja nauroimme samanlaisille vitseille ja sattumuksille. Pääsin jakamaan perheeni kanssa heidän ilonsa ja surunsa ja he puolestaan minun. Matkallani myös rakastuin silloiseen poikaystävääni, joka oli ecuadorilainen ja amerikkalainen. Tämä toki edesauttoi kiinnostusta ja ymmärrystä kulttuuria kohtaan.
”Se että osaa irrottautua katselemaan kaikkea hiukan ulkopuolelta auttaa myös. Miten täällä toimitaan? Mitä täällä rakastetaan? Mistä täällä surraan? Mitä täällä juhlitaan ja mitä kieltä puhutaan?”
Jotta sopeutuu hyvin erilaiseen kulttuuriin ja ympäristöön, on osattava päästää irti tietyistä totutuista toimintatavoista ja asenteista. Oma tapa tehdä ja nähdä asioita ei ole ainoa oikea tyyli. Kulttuuri, jossa elää on ollut olemassa siitä huolimatta, tekeekö itse asiat eri tavoin. Maailmassa ei todellakaan ole yhtä oikeaa tapaa tehdä ja toimia, vaan lukemattomia näkökulmia. Se että osaa irrottautua katselemaan kaikkea hiukan ulkopuolelta auttaa myös. Miten täällä toimitaan? Mitä täällä rakastetaan? Mistä täällä surraan? Mitä täällä juhlitaan ja mitä kieltä puhutaan?
Itse opiskelin tuohon aikaan yliopistossa myös antropologiaa, mikä antoi hiukan välineitä katsella maailmaa ”neutraalimmin silmin”, unohtaen oman taustansa. En kuitenkaan tarkoita, että tulisi unohtaa itsensä, päinvastoin: oli myös ilo nähdä kuinka kiinnostuneita kaikki olivat suomalaisesta kulttuurista ja tavoista. Koen, että me kaikki opimme toisiltamme paljon ja että se että olin sinut omien juurieni kanssa, auttoi myös ymmärtämään miksi toimin tietyissä asioissa eri tavalla.
Paluustani Suomeen tuli elokuussa kuluneeksi viisi vuotta. Muistan ensimmäinen kuukauteni Suomessa olleen shokki, sillä tuntui, että maiden välinen ero pärähti kasvoilleni vasta paluun aikana. Sopeutuminen takaisin taittui kuitenkin äkkiä, heti kun tutut rutiinit alkoivat: palasin yliopistolleni tekemään maisterinopintoja ja aloitin työn globaalikasvatuksen parissa. Tämä oli minulle terapeuttinen lasku, sillä pääsin puhumaan minulle tärkeästä kokemuksesta työkseni.
Lisäksi sain viimeistellä sosiaalipsykologian ja kulttuuriantropologian sivuaineitani, joissa käsiteltiin eri kulttuureja. Pääsin siis puimaan kokemustani vielä teoriankin tasolla. Perheeseeni oli tullut poissaoloni aikana lisäystä, sillä siskoni oli saanut jo toisen brasiliassuomalaisen pojan. On ilo, että perheessäni myös muilla on kokemusta Latinalaisesta Amerikasta ja saan olla kummi kahdelle brasilialaissuomalaiselle pojalle. Valmistuin valtiotieteiden maisteriksi kesällä 2017 ja olen työskennellyt neljä vuotta media-alalla. Muistelen lähes päivittäin Ecuadorin aikojani, puhun kokemuksesta paljon niille joita se kiinnostaa ja reissaan yhä paljon.
Alpakkavillapaitojen lisäksi Ecuador näkyy arjessani lähinnä muuttuneena tapana katsella maailmaa: meitä on täällä moneksi ja siihen on hyvä tottua. Kaikkia ihmisiä voi ymmärtää, ja mitä enemmän vietämme mahdollisimman erilaisten ihmisten kanssa aikaa, sitä ymmärtäväisemmiksi tulemme toisiamme kohtaan. Työssäni olen saanut toimia esihenkilönä ja sielläkin kiinnostus ihmisiin on ollut avainasemassa. Tykkään tavata mahdollisimman paljon eritaustaisia ihmisiä, koska opin heiltä suunnattoman paljon. Koen, että jos kiinnostuu ihmisistä, he huomaavat itsekin olevansa kiinnostavia. Tämä on mielestäni tärkeää siksi, että meillä kaikilla on annettavaa toisillemme ja sitä kautta myös koko maailmalle.
Karoliina Kupari
Karoliina työskenteli Ecuadorissa ICYE-vapaaehtoisena. Tutustu Ecuadorin ICYE-vapaaehtoistyöpaikkoihin ICYE-federaation hakukoneesta. International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
…puoli vuotta kaudella 2018–19 Bangaloressa Intiassa organisaatiossa, joka mahdollistaa myös heikoimmassa asemassa oleville lapsille mahdollisuuden käydä koulua. Organisaatioon kuuluu koulu (1.–9. luokat) sekä hostelli, jossa heikommassa asemassa olevat oppilaat asuvat ympäri vuoden lukuun ottamatta kesä- ja talvilomaa.
Vapaaehtoisaikanani koulussa oppilaita oli noin viisisataa, heistä hostellissa asui 69. Organisaatiossa työskenteli kahdeksan opettajaa ja kymmenisen työntekijää sekä kolme vapaaehtoista – minä ja kaksi vapaaehtoista Saksasta.
Bangaloressa asuu kahdeksan miljoonaa ihmistä. Oli kiehtovaa asua kaupungissa, jossa asuu enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa. Kaupunki sijaitsee Intian eteläosassa, jossa moni on korkeasti koulutettu. Bangalore vastaa Amerikan Piilaaksoa Intiassa, joten katukuvassa näkyi monia tuttuja yritysnimiä. Tämä toi kotoisaa tunnelmaa tuntemattomaan paikkaan.
Bangalore on kasvanut todella nopeasti, eikä infrastruktuuri ole pysynyt mukana vauhdissa. Näin ollen oli tavallista istua tunnin ajan taksissa päästäkseen 13 kilometrin matkan eteenpäin. Vapaaehtoistyöpaikkani ei kuitenkaan sijainnut kaupungin keskustassa vaan hieman sen ulkopuolella. Siellä ympäristö oli rauhallisempi ja vähemmän saasteinen kuin kaupungissa.
…opettaa koulukäyntikieltä eli englantia, joka ei ollut lasten äidinkieli. Lisäksi lasten vapaa-ajalla teimme yhdessä erilaisia tehtäviä maantieteellisistä projekteista käsitöihin. Päivät lasten kanssa olivat melko vauhdikkaita mutta myös erittäin antoisia. Koin, että merkityksellisin osa työtehtävistäni oli olla aikuisena tukena lapsille.
…ennen lähtöäni todella lyhyeltä ajalta, sillä olin asunut vuoden ulkomailla aikaisemmin ja muistin, että tämä aika riensi. Jälkikäteen minusta tuntuu, että puoli vuotta Intiassa oli minulle sopiva aika tutustua arkeen ja juhlaan tässä monin tavoin erilaisessa elinympäristössä. Samalla kun oli haikeaa palata Suomeen, oli se myös osittain helpotus. Oli mahtavaa päästä hengittämään raikasta ilmaa ja kävelemään kaduilla, jotka eivät ole roskan peitossa.
Kun työskentelee lasten kanssa, oppii valtavasti siitä, miten paikallinen kulttuuri toimii, sillä lapset heijastavat sitä, miten heidät on kasvatettu. Moni lapsille itsestään selvä asia saattoi olla minulle yllätys.
Opin Intiassa niin sanottua “go with the flow” -mentaliteettia, jossa tarkan etukäteissuunnittelun sijaan mahdolliset ongelmat ratkotaan sitä mukaan kun ne ilmenevät. Aikani Intiassa myös antoi minulle esimerkiksi aivan uuden näkökulman uskontoon: tuntui, että monille paikallisille uskonto antoi toivoa, jota he tarvitsivat pystyäkseen kohtaamaan arkielämänsä vaikeudet. Haasteelliselta tuntui sopeutua esimerkiksi työympäristöni hierarkkisuuteen.
Koen oppineeni Intiassa paljon itsestäni sekä uuteen kulttuuriin perehtymisestä. Maailmalla täytyy olla avoimin mielin liikkeellä. Moni asia on looginen, kun oppii ja ymmärtää sen taustan. Ilman avointa mieltä on vaikeaa nähdä, miksi asioita tehdään tietyin tavoin. Olin asunut aikaisemminkin ulkomailla, joten olin varautunut moneen. Uskon, että tämä auttoi minua sopeutumaan hyvin erilaiseen kulttuuriin.
Turhautumisen tunne oli ajoittain läsnä. Välillä mietin, miksi asiat pitää tehdä pitkän kaavan mukaan sen sijaan, että ne tehtäisiin omasta mielestäni tehokkaimmalla tavalla. Jos on jatkuvasti turhautunut, ei pysty oppimaan ja sisäistämään uutta kulttuuria. Näin ollen oma asenne on kaikkein tärkein uuden kulttuurin oppimisessa.
Ilman kulttuurivaihtoa jää helposti oman mukavuusalueensa sisälle eikä osaa nähdä asioita eri näkökulmista. Kun huomaa, että samoja asioita tehdään varsin eri tavoin eri maissa, ymmärtää mahdollisesti esimerkiksi, miksi myös työpaikoilla voi olla erilaisia menettelytapoja. Uskon, että uusien kulttuurien oppiminen myös auttaa olemaan avoimempi ja kohtaamaan paremmin ihmisiä eri taustoista.
Nyt syksyllä 2019 opiskelen juridiikkaa ja teen työtä verotuksen parissa. Koen, että vapaaehtoiskokemuksen jälkeen minulla on paljon rennompi ote elämään ja että henkilökohtaiset prioriteettini ovat vaihtuneet. Olin todella vaikuttunut siitä, miten Intiassa juhlittiin elämää.
Intian-matkani oli uskomaton kokemus, jota en ikinä vaihtaisi pois. Koen vapaaehtoiskokemusteni auttavan minua eteenpäin riippumatta siitä, mitä teen elämässäni tulevaisuudessa. Suomeen paluun jälkeen on ollut ilo huomata, että vaikka harva on kokenut vastaavaa, ihmiset kuitenkin monesti näkevät hienon puoleen siinä, että uskalsin lähteä maailmalle ja kokea sen.
Daniela Karlsson
Kuva ylinnä: ”Kuva on vierailultani Jaipurissa.”
Daniela työskenteli Intiassa ICYE-vapaaehtoisena. Tutustu Costa Rican ICYE-vapaaehtoistyöpaikkoihin ICYE-federaation hakukoneesta. International Cultural Youth Exchange -ohjelmassa (ICYE) työskennellään vapaaehtoisena 6 tai 12 kuukautta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa tai Oseaniassa. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi tai suomeksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...
Kiehtooko sinua oppimisen maailma? Haluaisitko perehtyä myös kehitysvammaisten lasten ja...
…vuoden kansanopistossa Suomessa kaudella 2018–19. Opisto sijaitsi Joutsenossa Lappeenrannan kaupungissa. Opistossa eri ikäiset opiskelijat voivat opiskella esimerkiksi taidetta, suomea, japania ja koreaa. Opiskelijoita oli kuutisenkymmentä ja opettajia laskelmieni mukaan kymmenen tai enemmän. Samoin muuta henkilökuntaa oli noin kymmenen henkilö. Olin paikan ainut vapaaehtoinen. Työskentelin opistossa vapaaehtoisena, minkä ohella myös asuin oppilaitoksen opiskelijoiden asuntolassa. Opisto sijaitsee kauniilla paikalla maaseudulla.
…etenkin opettaa kiinaa. Pidin tästä työtehtävästäni eniten. Lisäksi minun oli mahdollista esitellä opiskelijoille taiwanilaista kulttuuria, tein myös toimistotöitä ja tuin henkilökuntaa muutoinkin aina, kun he tarvitsivat apua. Lisäksi osallistuin muille tunneille opiskelijana. Tämä tarkoitti, että sain kotitehtäviä aivan kuten muutkin opiskelijat!
Tavallisesti työpäiväni alkoi yhdeksältä toimistohommilla tai suomen kielen tunnilla. Tämän jälkeen avustin henkilökuntaa, jos joku kaipasi apua tunneillaan, tai menin takaisin toimistopuuhiin. Työpäiväni päättyi neljältä iltapäivällä. Tiistait olivat siinä mielessä erilaisia, että tuolloin pidin kiinan kielen tuntini illalla.
…etukäteen jännittävältä. Odotin sitä, sillä vapaaehtoisvuosi ulkomailla tuntui suurelta haasteelta ja uudelta elämältä. Mietin, miten vuosi tulee menemään! Olin myös hermostunut ja peloissanikin, koska olin ensimmäistä kertaa lähtemässä yksin ulkomaille. Tulisin myös ensimmäistä kertaa asumaan yksin. Jälkikäteen minusta tuntuu, että vuosi antoi minulle rohkeutta.
Esimerkiksi Suomen säästä. Muistan, että kun pidin maaliskuussa mekkoa, eräs opiskelija sanoi minulle, että vaikuttaa siltä, että olen tottunut säähän – en ole enää kylmissäni. Opin myös esimerkiksi sytyttämään nuotion metsässä. Oli mukavaa mennä metsään ystävän kanssa ja viettää yhdessä aikaa nuotion ääressä.
Kun tutustuu uusiin asioihin ja yrittää oppia ymmärtämään niitä, on tärkeää tutustua paikallisiin ihmisiin ja yrittää ystävystyä heidän kanssaan. Lisäksi tulee itse kokeilla paikallisia asioita niin paljon kuin mahdollista. Mitä tulee elämästä Suomessa oppimiseen, ehdin oppia suomea vain muutamia virkkeitä.
On tärkeää kunnioittaa toinen toisiaan ja erilaisia asioita. Kaikilla on omat ajattelutapansa ja taustansa, ja meidän tulisi yrittää ymmärtää toisiamme ja olla helliä toisiamme kohtaan. Tällä tavoin myös maailmalta tulee hellä. Usein ei ole oikeaa tai väärää vastausta.
Mielestäni kulttuurien välinen oppiminen kansainvälisen vapaaehtoistyön kautta edellyttää rohkeutta, uteliaisuutta sekä oman kulttuuritaustan tuntemista: Rohkeutta tarvitaan uusien asisoiden kokeilemisessa, kuten paikallisille ihmisille puhumisessa. Täytyy myös olla utelias oppimaan erilaisista asioista sekä tietää omasta kulttuurisesta taustastaan, jotta voi jakaa sitä toisten kanssa.
Jos opettelee paikallista kieltä, on helpompaa rakentaa siltaa paikallisiin ihmisiin. Sillan kautta oppii helpommin paikallisten kulttuurista ja elämäntavasta. Minusta kuitenkin tuntui haasteelliselta oppia suomea.
Ennen kuin tulin Suomeen, monet ihmiset ympärilläni sanoivat, että suomalaiset ovat kylmiä ja pitävät välimatkaa. Asuttuani Suomessa vuoden tiedän, ettei tämä ole totta. Vapaaehtoisvuoden kuluessa tapasin monia lämminsydämistä ihmisiä, jotka halusivat ystävystyä kanssani. Jotkut heistä olivat ujoja tai eivät osanneet englantia hyvin, mutta kuitenkin he halusivat tutustua minuun. Vältä yleistämistä ja yritä haastaa omia stereotypioitasi ihmisistä.
Palasin juuri Suomesta Taiwaniin. Tunnen, että olen vapaaehtoisvuoteni jälkeen lempeämpi muita ihmisiä ja kulttuureja kohtaan. Uskon myös, että minulla on kokemusteni ansiosta jatkossa enemmän rohkeutta tehdä mitä haluan.
Chih Wen Lai
Ylimmässä kuvassa: ”Aina kun kohtaat ongelman, hyppää ja ylitä se!” Chich Wen sanoo.
Taiwanilainen Chich Wen työskenteli Suomessa ICYE-vapaaehtoisena. Suomessa ICYE-vapaaehtoisia vastaanottavat erilaiset yleishyödylliset työyhteisöt eri puolilla maata. Tutustu vapaaehtoistyöpaikkoihin ICYE-federaation hakukoneessa.
Suomesta käsin ICYE-vapaaehtoistyöhön voi hakea 6 tai 12 kuukaudeksi Aasiaan, Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Oseaniaan. Osallistujana näet maailmaa ja pääset rakentamaan kulttuurien välistä ymmärrystä ruohonjuuritasolla. Tutustu ja hae mukaan!
”Meidän luona asuneet vapaaehtoiset ovat kaikki tulleet jokseenkin nopeasti. Maailma Kylässä -festareilla toukokuussa 2016 näimme Maailmanvaihto-nimisen järjestön pöydällä materiaalia isäntäperhetoiminnasta ja ilmoituksen, että kolmelle nuorelle aikuiselle etsitään isäntäperhettä 15.6. alkaen. Teini-ikäinen tytär innostui ja me perässä. Vähän nopeasti ajattelimme isäntäperhealoituksen tulevan – kolmen viikon päästä – mutta toisaalta, mitä pidempi aika olisi hyödyttänyt? Ehkä siitä olisi ollut hieman apua makuupaikkajärjestelyissä. Perhekeskustelun ja Maailmanvaihto-konsultaation jälkeen selvisi, että isäntäperheenä aloittaisimme vasta 15.8.
Elokuussa luoksemme saapui Esra Turkista. Nuori, joka oli päättänyt pitää välivuoden opintojen jälkeen. Esra sopeutui meille loistavasti. Avoimuus ja halu oppia uutta kulttuurista, suomalaisesta perheestä ja elämänmenosta toimivat pontimena. Käytännön avustamista tarvittiin: maistraatin paperihommat, miten ja mistä saa pankkitilin avattua sekä tuikitärkeän puhelinliittymän hankinta – kaveri- ja perhesuhteet kun pysyvät tiiviinä nettipuheluiden ja somen ahkeralla käytöllä. Kuinka Helsingin julkinen liikenne toimii: no metrossa et eksy, koska reittivaihtoehtoja ei Y:n muotoisella raiteistolla paljoa ole. Bussit ja junat eivät odota mattimyöhäistä, liikennevaloissa pitää odottaa vihreää jne.
Ruoka on iso yhdistävä tekijä. Esralle kävi kaikki, erityisesti graavilohi ja sienet maistuivat, mikä oli mahtavaa. Lihaisempaan ruokavalioon tottuneelle siirtyminen lakto-ovo-vege-ruokavalioon kävi – ainakin meidän havaintojemme mukaan – sujuvasti ja mieluisasti. Perunaa piti olla. Ymmärsimme, että se oli ainakin tuon Turkin kolkan perusasioita kokkauksessa. Mielessämme siinti vuorovaikutteisesti saada turkkilaisia ruokia maisteluun joku kerta, ja Esran äidin ohjeiden turvin se toteutuikin. Herkullista turkkilaista kahvia saimme nauttia useamman kerran.
Tottuminen Suomen ilmastoon vei aikansa. Marraskuun pimeydestä varoittelimme ja kerroimme sen aiheuttavan myös suomalaisille apeutta. Pimeys tuntui myös Esrasta raskaalta. Hän kertoi hämmästelleensä, mitä me oikein tarkoitimme, kun toistelimme, miten lumen tultua on niiiin paljon valoisampaa. Kunnes sitten lumi tuli ja oli valoisampaa. Kun lumeen on ollut vain satunnainen kosketus, ei sen merkitystä ja ominaisuuksia luonnollisesti ole helppo kuvitella. Noin kahdet farkunpolvet menivät palkeenkielille ennen kuin muistiin jäi, että talvella on petollisen liukasta yrittää satasen sprinttiä bussipysäkille kuten sulana aikana. Lumen tuoma hiljaisuus, valo, kauneus ja kerrospukeutumisen merkitys – kaikki nämä kokemukset olivat merkityksellisiä ja uusia.
Esralla oli läheiset suhteet perheeseensä ja luottamus siihen, että uusi perhe kannattelee myös. Vuoden aikana purimme koti-ikävän tunteita ja jaoimme ilot ja surut. Valmistelimme ja vietimme perinteistä joulua – Esran ensimmäistä – ja söimme mämmiä. Juhlimme syntymäpäiviä ja juhannusta ja kyläilimme yhdessä. Lisäksi Esran paras kaveri tuli luoksemme viikoksi. Ja sauna – koskaan ei voinut liikaa tai liian usein saunoa.
Mikä sitten on molemminpuolisen hyvän vuoden tae? Minusta se lähtee avoimuudesta ja halusta haastaa omia ennakkokäsityksiä, kiinnostuksesta toisiin ja kulttuurien erilaisuuteen, halusta jakaa niin kokemuksia kuin näkemyksiä ja ennen kaikkea valmiudesta puhua ja kysyä. Esran kanssa meitä yhdistivät yhteiset arvot, kuten perheen merkitys, rehellisyys ja luottamus, sekä keskustelutaito. Ne olivat paljon merkityksellisempiä kuin mistä ja missä olet kasvanut.
”Nuoren aikuisen kasvun tukeminen ns. vieraalla maalla ja poissa tutuista ympyröistä vaati ainakin minulta paljon tunnetyötä, läsnäoloa ja jakamista. Mutta minusta se oli hienoa ja ainutkertaista. En vaihtaisi pois tätä kokemusta.”
Mitä se vuosi vaati? Työtä. Emme pidä B&B:tä, tämä on perhe ja tänne tullaan perheenjäseneksi. Nuoren aikuisen kasvun tukeminen ns. vieraalla maalla ja poissa tutuista ympyröistä vaati ainakin minulta paljon tunnetyötä, läsnäoloa ja jakamista. Mutta minusta se oli hienoa ja ainutkertaista. En vaihtaisi pois tätä kokemusta. Pidämme edelleen Esran kanssa yhteyttä ja olemme edelleen jakaneet hänen kanssaan kuulumiset ja elämän käännekohdat.
Joulukuussa 2018 olimme isäntäperheenä päälle kolmikymppiselle Ayakolle, kun hän tarvitsi kolmeksi viikoksi tilapäisen isäntäperheen. Ayako sujahti perheeseemme kuin hansikas käteen heti ensi minuuteista. Liekö sitten iän myötä tuleva elämänkokemus siinä apuna. Oli uskomattoman kivaa vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia hänen kanssaan tuona aikana.
Ayako halusi tehdä jotain mukavaa lahjaksi pidempiaikaisen isäntäperheensä lapsille sekä kollegoillensa vapaaehtoistyöpaikassa. Ja kun hän tuli näyttämään ideaansa – kuorrutettuja pipareita – minulle niin bingo ja no problem! Vihdoinkin pääsin käyttämään noin kuuttakymmentä eri piparimuottiani ja pursotinvalikoimaani, kun oma tytär oli vuosien piparoinnin jälkeen kasvanut siitä jo ulos. Pistimme viikoksi Ayakon kanssa piparitehtaan pystyyn keittiöömme. Ehkä perhe sai sinä aikana ruokaa – en muista. Mutta pipareita syntyi – ja miten kauniita! Omat ja Ayakon parhaat ideat saivat muodot ja värit muumeina, kransseina, lumiukkoina, joulukuusina – you name it! Samalla keskustelimme niistä näistä.
Muistan, kun kerroin Ayakolle, miten perinteisesti vietimme lapsuudessa joulua: haudoille, sukulaisten luo, kirkkoon, syödään liikaa, lahjoja… ja kesken kertomiseni hän puuskahti, että ihan kuin heillä haudoilla, sukulaisten luo, temppeliin, liikaa ruokaa… Se siitä erilaisuudesta; varmasti suomalaisten ja japanilaisten vuoden suurin juhla on monella tapaa erilainen, mutta sisältö ja ihmiset arvoineen ovat niin samanlaisia.
Mariam tuli vapaaehtoisvuotensa viimeisiksi kolmeksi kuukaudeksi meille viime kesänä. Georgiasta kotoisin oleva elohopea pisti imuroimattomat pölyt pyörimään kotonamme. Parhaina iltoina hän teki kolmekin pyörälenkkiä vanhalla Nopsallamme, jotta sai energiansa purettua. Kun Esran kanssa kävimme Suomea ja suomalaisuutta läpi askel askeleelta, oli Mariam kahdeksan Suomi-kuukautensa jälkeen jo ready-made eli ihmeempiä opastuksia käytännön asioihin ei enää tarvittu – jos ei oteta lukuun alun neuvoja pyöräreiteistä. Tosin hän ehti kartoittaa ne erinomaisesti ja kattavammin kuin minä kahdessakymmenessä vuodessa.
Kävimme hyviä keskusteluita maittemme historiasta – meillä sota kuului isovanhempiemme elämään mutta Mariam perheineen oli siitä saanut oman kokemuksensa. Suomessa hän oli ensi kertaa syönyt kalaa ja lohesta oli tullut herkkua, kesäkeiton lämmin maito olisi vaatinut vielä pitkän harjoittelun. Elokuun alussa Mariam palasi kotiin, Whatsapp-ryhmässä pidämme edelleen yhteyttä.
”Mikä sitten on molemminpuolisen hyvän vuoden tae? Minusta se lähtee avoimuudesta ja halusta haastaa omia ennakkokäsityksiä, kiinnostuksesta toisiin ja kulttuurien erilaisuuteen, halusta jakaa niin kokemuksia kuin näkemyksiä ja ennen kaikkea valmiudesta puhua ja kysyä.”
Kotimme ei ole iso ja yksi yhdistetty kylppäri/wc asettaa rajoituksia aamukäytölle – suihkuilut iltaan, kiitos. Äänet kantautuvat läpi asuntomme, joka ei ole iso, eli kuulokkeet päähän, myöhätv:n ohjelmia ei tarvitse huudattaa eikä keittiössä voi venyä yömyöhään keskustelemassa, kun yläpuolisessa huoneessa muuten valvotaan. Mutta sama järjestelyt ovat toimineet vuosikaudet tuttavaperheiden kyläillessä.
Suihkuun piti laittaa ylimääräinen suihkuverho laattaseinän suojaksi – vanha talo ei ole niin tiivis, kun huushollissa on kaksi aktiivisesti liikkuvaa nuorta naista ja kaksi keski-ikäistä, jotka yrittävät jotenkin muistaa kuntoilla. Kaikki uusperheenjäsenemme ovat tulleet toimeen degujemme (myyriä) kanssa, ne kun saavat ulkoilla olkkarissa säännöllisesti iltaisin. Kaikki ovat myös auttaneet arjen askareissa.
Minusta tuntuu, että vapaahtoiset ovat viihtyneet meillä ja me heidän seurassaan.”
– Outi Liusvaara
Kuvissa Outi perheineen sekä Esra.
Tutustu myös muihin isäntäperheiden kokemuksiin.
Maailmanvaihdon kautta Suomeen saapuu vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa. Isäntäperheet tarjoavat nuorille vapaaehtoisille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua elämään paikallisessa kodissa. Kotiovensa vapaaehtoiselle avaavat perheet saavat uuden ystävän ja mahdollisuuden nähdä oman asuinympäristönsä uusin silmin. Lue lisää ja hae isäntäperheeksi!
Haluatko kuulla kokemuksia kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä sekä nuoren vapaaehtoisen isäntäperheenä toimimisesta?...
Tässä sarjassa tutustumme ICYE-verkoston vapaaehtoistyömahdollisuuksiin eri puolilla maailmaa, tällä kertaa uusiselantilaiseen seikkailupuistoon nimeltä Living Springs. ICYE-toimintaa Uudessa-Seelannissa koordinoi The Aotearoa Cultural & Volunteer Exchange (ACVE) -järjestö.
Millaista toimintaa Living Springs’llä järjestetään?
Olemme seikkailupuisto Christchurchissa, joka järjestää ulkoilma-aktiviteetteja esimerkiksi koulujen ja kirkon ryhmille sekä yritysten virkistystoiminnaksi.
Millaisia tehtäviä vapaaehtoisilla on?
Meillä on kerrallaan 5–6 vapaaehtoista. He ovat mukana monenlaisissa tehtävissä, kuten keittiö- ja ylläpitotöissä sekä aktiviteettien ohjaamisessa, ryhmänjohtamisessa ja ulkotöissä.
Mitä yhteistyö on työyhteisöllenne?
Ympäri maailmaa tulevat vapaaehtoiset ovat olleet iso osa Living Springs’iä yli kymmenen vuoden ajan. Koemme, että he ovat ikään kuin osa perhettä. Lisäksi vuorovaikutus eri kulttuurien kanssa tarjoaa vierailijoillemme paljon syvemmän ja antoisamman kokemuksen.
Mitä kansainvälisten vapaaehtoisten vastaanottaminen vaatii työyhteisöltänne?
Pyrimme aina olemaan avoimia ja kärsivällisiä uusien kulttuurien kanssa. Meillä on paljon kokemusta erilaisten ihmisten mukaan ottamisesta työyhteisöömme. Tavoitteenamme on, että kaikki tuntisivat olevansa kuin osa yhteistä perhettä.
Mitä vapaaehtoiset voivat oppia vapaaehtoistyössä Living Springs’ssä?
Paljon kaikenlaista! Erityisesti työelämätaidot ja eläminen erilaisten ihmisten kanssa tulevat tutuksi. Lisäksi vapaaehtoiset oppivat muun muassa uusiseelantilaisesta kulttuurista sekä työskentelemään ahkerasti ja tietysti pitämään hauskaa.
Terveisiä kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille.
Rakastamme eri kulttuurien kanssa työskentelyä ja toivotamme sinut tervetulleiksi liittymään osaksi joukkoamme! Aina kannattaa pyrkiä oppimaan toisista ja jakamaan kulttuurien välisiä kokemuksia.
Teksti: Kaisa Rahko
Kuva: ACVE
Lähde: Suomen YK-liitto
Juttu on ilmestynyt MaailmanVaihtoa 2/2019 -lehdessä.
Lukiossa opiskellessani päätin, että vietän välivuoden ennen jatko-opintoihin hakeutumista. Halusin...
19.–20.10. ICYE-vapaaehtoistyöstä ulkomailta palanneiden tapaaminen. Espoo, Lärkans.
30.10. Maailmanvaihdon syyskokous. Helsinki, Maailmanvaihdon toimisto. Klo 17.15 alkaen.
31.10. Viimeinen päivä hakea elo–syyskuussa alkavaan ICYE-vapaaehtoistyöhön Aasiaan, Afrikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Oseaniaan (ensimmäinen haku).
2.11. Koulutus ICYE-vapaaehtoistyöhön hakijoiden haastattelijoille. Helsinki, Maailmanvaihdon toimisto.
9.11. Valintapäivä ICYE-vapaaehtoistyöhön hakeneille. Helsinki, Maailmanvaihdon toimisto.
3.–4.12. Maailmanvaihto Studia-messuilla. Helsinki, Messukeskus. Ti klo 9–17, ke klo 9–16.
24.–25.1. Maailmanvaihto Educa-messuilla. Helsinki, Messukeskus. Pe klo 10–20, la klo 10–17.
31.1. Viimeinen päivä hakea elo–syyskuussa alkavaan ICYE-vapaaehtoistyöhön Eurooppaa etäämmälle (toinen haku).
30.1.–2.2. Maailmanvaihdon puolivuotisleiri ulkomaalaisille vapaaehtoistyöntekijöille. Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi.
Tapahtumakalenteri on julkaistu MaailmanVaihtoa 2/2019 -lehdessä.
…vuoden kaudella 2012–13 Turrialban pikkukaupungissa, Costa Rican terveysministeriön ylläpitämässä päiväkodissa. Tällaisia päiväkoteja on Turrialbassa muitakin. Paikka tarjosi vähävaraisten perheiden lapsille päivähoitoa sekä mahdollisuuden ruokailla, jälkimmäisen myös raskaana oleville äideille. Joka kuukausi päiväkoti jakoi lisäksi maitoa perheille.
Vapaaehtoistyöpaikassani työskentelin neljän hengen tiimissä, johon kuuluivat lastentarhanopettaja, kaksi keittiötyöntekijää ja minä. Päiväkodin vanhempaintoimikunta osallistui toimintaan järjestämällä varainkeruuta, sekä auttamalla tapahtumien järjestelyissä. Päiväkodin tilat olivat varsin pienet lasten lukumäärään nähden ja virikkeet siellä rajallisia, mutta kuitenkin päiväkoti tarjosi lapsille huolenpitoa ja paikan olla.
Kuvailisin Turrialbaa pieneksi, kotoisaksi kaupungiksi. Keskustan läpi pystyy kävelemään kymmenessä minuutissa. Vieressä siintää tulivuori. Kun kerroin muualla päin maata tapaamilleni costaricalaisille, missä asun, vastaus kuului usein: ”Siellä on tosi kaunista!” Maisemat olivat tosiaan kauniit. Elämänrytmi noin 36 000 asukkaan kaupungissa oli rauhallinen.
…pääasiassa avustaa ja ohjata kahta lapsiryhmää. Nuorimmat ryhmässä olivat kolmevuotiaita ja vanhimmat eskari-ikäisiä. Piirtelimme, askartelimme, leikimme ulkona, tanssimme ja lauloimme lastenlauluja. Muistan yhä monia lastenlauluja, jotka kaikuivat salsarytmissä. Toisinaan, joskin harvoin, avustin myös paperitöissä, siivouksessa ja huoltotoimissa.
Parasta tehtävissäni oli yksinkertaisesti saada viettää aikaa päiväkodin väen – lasten ja työkavereiden – kanssa. Tykkään olla lasten parissa ja kuunnella heidän juttujaan. Vein lapsille tuliaisiksi espanjankielisen version Mauri Kunnaksen kirjasta Joulupukki. He pitivät siitä kovin ja luimme sitä usein yhdessä.
…etukäteen pitkältä ajalta. Ehkä siksi, etten ollut koskaan asunut ulkomailla, kaukana perheestäni. Tuntui jännittävältä lähteä paikkaan, josta kyllä tiesin asioita, mutta josta en tuntenut ketään.
Vuosi meni valtavan nopeasti. Puolen vuoden jälkeen olin onnellinen ja helpottunut siitä, että sain jäädä vielä puoleksi vuodeksi, sillä viihdyin hyvin päiväkodissa ja olin kotiutunut isäntäperheeseeni. Olin myös ehtinyt oppia kieltä ja arkeni oli ehtinyt rutinoitua. Toisaalta tunteeni selittyy ehkä osin myös sillä, että olin alusta saakka orientoitunut viettämään Costa Ricassa vuoden.
Costa Ricasta oli vaikeaa lähteä: yhtäältä oli ihanaa palata kotiin, sillä siellä minua odottivat mm. mieluisat opinnot, mutta toisaalta lähteminen tuntui haikealta. Jaksoni lähestyessä loppuaan tein työtä sen eteen, etten ajattelisi paluuta vaan nauttisin jäljellä olevasta ajasta. Kotiin palattuani huomasin, että elämä siellä oli monin tavoin samanlaista kuin ennen lähtöäni. Saman huomion tekee varmasti moni muukin palaaja. Pikkusiskoni olivat kasvaneet, mutta muutoin kaikki oli samalla tavoin kuin ennen.
Ainakin espanjan kielestä. Muistan sen hetken, kun katsoin telkkaria ja tajusin, että ymmärrän kaiken. Kielitaito oli iso asia ja apu kulttuurin ymmärtämisessä ja hahmottamisessa – ehkä koska tykkään jutella ihmisten kanssa. Kun espanja alkoi sujua, asioiminen helpottui ja arki aukesi uudella tavalla, pääsin paremmin osalliseksi paikalliseen elämään. Kieli tuntui yhdeltä avaimelta kulttuuriin.
Arkipäiväistä tuli myös esimerkiksi bussin odottamisesta. Aiemmassa elämäntyylissäni oli tuntunut ikuisuudelta odottaa bussia seitsemän minuuttia, kun taas Costa Ricassa täytyi tottua siihen, että bussi tulee, kun se tulee. Tähän oli jokseenkin helppoa sopeutua, sillä pääsin suoralla bussiyhteydellä päiväkotiin. Monien vaihtojen reitin kanssa olisi saattanut olla hankalampaa.
On tärkeää yrittää olla avoin ja haastaa jatkuvasti stereotypioitaan. Kaikessa toiminnassa ja kulttuurien välisessä ymmärtämisessä on tärkeää muistaa, etteivät esimerkiksi costaricalaiset tai suomalaiset ole sitä tai tätä – jokainen ihminen on omanlaisensa, ja ihmiset tekevät kulttuurin. Jokaisen yksilölliset piirteet ja tavat ovat osa kulttuuria. On myös tärkeää kuunnella, mitä toinen sanoo, vaikka ajattelisi asioista voimakkaastikin eri tavalla.
Oli mielenkiintoista vertailla Costa Rican ja Suomen yhteiskuntajärjestelmiä, poliittisia tuulia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Esimerkiksi, vapaaehtoisjaksoni alkupuolella Costa Ricassa oli ensimmäistä kertaa nainen presidenttinä. Oman, silloisen tulevan, kätilön ammattini kautta minua kiinnostivat myös terveydenhuoltojärjestelmien yhtäläisyydet ja erot. Yhä seuraan mielenkiinnolla uutisia Costa Ricasta.
Olemme kaikki erilaisia. Meidän on tarkoitus olla erilaisia, mutta elää yhdessä rauhanomaisesti. Siksi on tärkeää laajentaa ymmärrystään omien näkemystensä ulkopuolelle. Kun on kanssakäymisessä erilaisten ihmisten kanssa, pääsee pohtimaan ja kyseenalaistamaankin omaa arvomaailmaansa.
Costa Ricassa kohtasin esimerkiksi yhteisökulttuurin. Maassa ei ole lähellekään samanlaista sosiaaliturvajärjestelmää kuin Suomessa, vaan ihmisistä pidetään huolta esimerkiksi diakoniatyön kautta, ja saman katon alla asuu monesti useampi sukupolvi. Yhteisöllisyyden kohtaaminen sai minut pohtimaan sen mielekkyyttä, että Suomessa asutaan monesti kovin nuoresta alkaen itsenäisesti, vaikkei olisi pakko.
Ymmärryksen edistämisen kannalta keskeistä on avoimuus sekä halu kuulla ja kohdata. Kun isäntäperheeni yli kahdeksankymmentävuotias isoäiti kuuli, että heidän luokseen tulee asumaan ulkomaalainen vapaaehtoistyöntekijä, hänen ainut kommenttinsa oli huoli siitä, mitä tämä syö, jos ei pidäkään perheen ruoasta. Lähtökohtaisesti siis tulija oli heti tervetullut perheeseen. Valtava tuuri, että sain isäntäperheen, jolla oli tällaiset valmiudet kohdata minut.
Vapaaehtoisjakson jäljet elämässäsi?
Nykyään vuonna 2019 elän tavallista, hyvää arkea. Olen saanut päätökseen opinnot, jotka aloitin Costa Ricasta palattuani.
Joka vuosi vapaaehtoiskokemukseni muovautuu mielessäni vähän erilaiseksi. Toivon, että pystyn jatkossa osallistumaan Maailmanvaihdon toimintaan täällä Suomessa. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, koska minun oli mahdollista kustantaa ICYE-vapaaehtoisjakso ulkomailla. On tärkeää, että nuorille tarjotaan erilaisia tapoja lähteä asumaan ulkomaille. Nuoren antoisa ulkomaankokemus vaikuttaa positiivisin tavoin moniin ihmisiin hänen ympärillään.
Seuraan nykyään maailmanpolitiikkaa ja uutisia Costa Ricasta laajemmasta näkökulmasta kuin ennen vapaaehtoisvuottani. Espanjan kielen taidosta on ollut hyötyä Suomessakin, ja koen, että kompetenssini kohdata eritaustaisia ihmisiä parantui vapaaehtoiskokemukseni kautta. Haluan alleviivata: pois boksiajattelusta. Kulttuurin kuin kulttuurin tekevät erilaiset ihmiset, siksi kulttuuriin mahtuu monia erilaisia tapoja.
Vilma Nihti
Ylin kuva: ”Olen kuvassa isäntäperheeni äidin (vas.) kanssa perheen isoäidin syntymäpäiväjuhlissa. Juhlissa oli paljon perhettä ja ystäviä, hyvää ruokaa ja yllätysnumerona mariachi-orkesteri.”
Olen Juhani ja matkani Maailmanvaihdossa alkoi yli kymmenen vuotta sitten....
