KaVan infoilta vapaaehtoistyöstä ulkomailla 13.9. (Zoom)

Kiinnostaako vapaaehtoistyö Euroopassa tai kauempana? Tervetuloa Kansainvälisen Vapaaehtoistyön Verkosto KaVan infoiltaan!

Infoillassa saat tietoa vaihtoehdoista lähteä vapaaehtoistyöhön maailmalle KaVan jäsenten kautta ja kuulet vapaaehtoisten kokemuksista.

Infotilaisuus on kaikille avoin ja se pidetään suomeksi. Osallistujat sitoutuvat osaltaan rakentamaan ilmapiiriä, jossa kaikkia kunnioitetaan.

Kansainvälisen Vapaaehtoistyön Verkostoon kuuluvat Allianssin nuorisovaihtoKansainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT) ja Maailmanvaihto ry – ICYE Finland.

KaVa edistää laadukasta ja vastuullista vapaaehtoistyötä.

  • Verkoston jäsenet lähettävät vapaaehtoistyöntekijöitä ulkomaille paikallisiin ruohonjuuritason hankkeisiin ja vastaanottavat vapaaehtoistyöntekijöitä Suomeen.
  • Vapaaehtoistyöjaksot kestävät muutamista viikoista vuoteen.
  • Vapaaehtoistyölle on mietitty tavoite ja tarkoitus eikä toiminnalla tavoitella taloudellista hyötyä.
  • Vapaaehtoistyön tavoitteena on kulttuurienvälinen oppiminen ja globaalin vastuun sekä aktiivisen kansalaisuuden vahvistaminen.
  • Suomessa mukaan voi tulla kotikansainvälistymään verkoston vapaaehtoistoimintaan.

Tervetuloa!

Lue myös

Etäkouluttaudu Maailmanvaihdon kouluvierailijaksi to 21.9.

  Hei Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijä, tule mukaan Maailmanvaihdon kouluvierailutoimintaan! Ensiaskel on...

Hae viim. 1.9.! Alkuvuonna 2024 ICYE-vapaaehtoistyöhön ulkomaille

  Haaveissa vapaaehtoistyö ulkomailla ensi vuonna? Haluaisitko avartaa maailmankuvaasi perehtymällä...

Islannin Punaiseen Ristiin Euroopan solidaarisuusjoukkoihin – hae viim. 4.9.2023!

  Peruutuksen takia Islannin Punainen Risti etsii vapaaehtoista pikaisesti: vapaaehtoisjakso...

Pikalähtö: Euroopan solidaarisuusjoukkoihin Espanjaan syyskuussa 2023 – hae mahdollisimman pian!

Youth Educ(action) in Voluntared

  • Vapaaehtoisjakso: 12 kuukautta syyskuusta 2023 alkaen
  • Sijainti: Burgos, Espanja
  • Organisaatio: Voluntared
  • Vapaaehtoinen työskentelee vapaa-ajantoiminnan ja nonformaalin oppimisen parissa.
  • Vapaaehtoisia haussa: 1 (EU-maista ja Ukrainasta)
  • Vapaaehtoinen majoittuu vapaaehtoisten yhteisasunnossa
  • Hae mahdollisimman pian!
  • Tutustu vapaaehtoistyöpaikkaan (pdf)

Jaksoa koordioi ja vapaaehtoista tukee Asociación Brújula Intercultural, jonka kanssa meillä Maailmanvaihdossa on aiempaa yhteistyötä. Odotamme innolla uusien nuorten vapaaehtoisjaksoja!

Me Maailmanvaihdossa järjestämme kauttamme Brújulan koordinoimiin hankkeisiin osallistuville vapaaehtoisille lähtövalmennuksen, minkä ohella olemme koko vapaaehtoisjakson ajan soiton tai viestin päässä vapaaehtoisten tukena.

Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu

Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu tarkoitettu 18–30-vuotiaille ja sen rahoituksesta vastaa Euroopan unioni. Vapaaehtoistyöntekijälle kustannetaan:

  • matkat kohdemaahan (osallistujan maksettavaksi voi jäädä pieni osa matkakustannuksista)
  • lähtömaan tukijärjestön (lähettävä järjestö) tuki ja yhteydenpito
  • kohdemassa tulovalmennuskoulutus ja puolivuotisleiri
  • ylläpito kohdemaassa
  • taskuraha
  • päivittäiset työmatkat vapaaehtoistyöpaikalle
  • sairaus- ja tapaturmavakuutus sekä vastuuvakuutus
  • tukea paikallisen kielen opiskeluun

> Lue lisää vapaaehtoistyöstä Euroopan solidaarisuusjoukoissa yleisesti

Haku

Hae täyttämällä Brújulan sähköinen hakulomake englanniksi. Liitä lomakkeeseen ansioluettelosi.

Esteettömyys

Voit tiedustella vapaaehtoistyöpaikkojen esteettömyydestä Brújulalta osoitteesta sve@asociacionbrujula.es.

Lisätietoja

Haluaisitko kysyä jotakin avoimista paikoista? Ota meihin yhteyttä, kerromme mielellämme lisää! Tavoitat meidät osoitteesta maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi ja puhelinnumerosta 050 346 0965.

Lue myös

Kouluttaudu hakijoiden haastattelijaksi 28.10.

  Etsitkö vapaaehtoistoimintaa? Olisitko kiinnostunut osallistumaan Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön ulkomaille...

Asetu ehdolle! Maailmanvaihdon hallituksen uudet jäsenet valitaan 2.11.2023

  Haluaisitko mukaan luotsaamaan Maailmanvaihdon toimintaa? Asetu ehdolle Maailmanvaihdon hallitukseen!...

Ranskaan Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön – hae mahdollisimman pian!

  Etsitkö mahdollisuuksia lähteä jo pian vapaaehtoistyöhön Euroopan solidaarisuusjoukkoihin! Tässä...

Lentokenttänoutajaksi ja lyhytaikaiseksi majoittajaksi 19.–21.8.2023

Haluaisitko tavata vapaaehtoisia ulkomailta ja toivottaa heidät tervetulleiksi Suomeen, kun he saapuvat? Uusi vapaaehtoiskausi lähestyy ja etsimme nyt pian saapuville vapaaehtoisille lentokenttänoutajia ja majoittajia yöksi tai pariksi pääkaupunkiseudulta!

Useimmat vapaaehtoisista saapuvat Suomeen la 19. tai su 20. elokuuta. He tarvitsevat majoituksen ennen maanantaina 21.8. alkavaa tulovalmennusleiriä. Majapaikkaa vailla olevat vapaaehtoisemme saapuvat Suomeen Marokosta, Taiwanista ja Turkista.

Olisitko sinä se, joka tapaa hymy kasvoillaan vapaaehtoisen Helsinki-Vantaan tuloaulassa? Pystyisitkö majoittamaan vapaaehtoisen? Tässä olisi loistava tilaisuus saada uusi kansainvälinen kokemus! Korvaamme lentokenttänoutajille julkisen liikenteen kulut tai bensakulut.

Tässä vapaaehtoiset, joille etsimme lentokenttänoutajaa ja majapaikkaa, sekä se aikaväli, jolle he tarvitsevat majoituksen:

  • Vapaaehtoinen Marokosta 19.–21.8.2023, lento saapuu la 19.8. aamulla
  • Vapaaehtoinen Turkista 19.–21.8.2023, lento saapuu la 19.8. päivällä

Olisitko sinä se, joka tapaa hymy kasvoillaan vapaaehtoisen Helsinki-Vantaan tuloaulassa? Pystyisitkö majoittamaan vapaaehtoisen? Tässä olisi loistava tilaisuus saada uusi kansainvälinen kokemus!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä harjoittelija@maailmanvaihto.fi

Lue myös

Etäkouluttaudu Maailmanvaihdon kouluvierailijaksi to 21.9.

  Hei Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijä, tule mukaan Maailmanvaihdon kouluvierailutoimintaan! Ensiaskel on...

Hae viim. 1.9.! Alkuvuonna 2024 ICYE-vapaaehtoistyöhön ulkomaille

  Haaveissa vapaaehtoistyö ulkomailla ensi vuonna? Haluaisitko avartaa maailmankuvaasi perehtymällä...

Islannin Punaiseen Ristiin Euroopan solidaarisuusjoukkoihin – hae viim. 4.9.2023!

  Peruutuksen takia Islannin Punainen Risti etsii vapaaehtoista pikaisesti: vapaaehtoisjakso...

Elo-syyskuussa vapaaehtoistyöhön Tanskaan – hae niin pian kuin mahdollista!

Tanskassa vammaisten ja vammattomien henkilöiden asuiyhteisö Hertha Levefællesskab etsii vapaaehtoista vuodeksi vapaaehtoistyöhön. Jakso alkaa elo–syyskuussa 2023 niin pian kuin mahdollista. Hae mahdollisimman pian!

Tutustu Hertha Levefællesskabiin vapaaehtoisjaksoa koordinoivan Tanskan ICYE-järjestön kotisivuilla:

”Hertha is a living community for people with mental disabilities. It is located in Herskind, a small village whose inhabitants are integrated into the lives and rhythm of the residents. We are currently on the outlook of two potential candidates for two different periods. For more information please have a look below.

The community consists of 2 houses and 19 residents, who have different psychological and mental challenges. Some of them are also physically impaired, but all of them have the ability to walk. The degree to which their disability affects their life varies, from high independence to a few without any verbal language. Most of them are aged 18-30 years.

In the village, there are different workshops where both the residents and the volunteers will work: Bakery, biodynamic market garden, biodynamic farm, dairy, weave shed, kitchen and laundry. In the workshops, we make products which are used by the residents and, moreover, the bakery and dairy products are sold in ecological shops to kindergartens and other institutions in the area.”

Lue lisää (icye.dk)

  • Vapaaehtoisia haussa: 1
  • Vapaaehtoisjakso: 1.8.2023–31.8.2024 (kaavailtu aloitusaika on jo ohi, joten aloitus niin pian kuin mahdollista)
  • Haku: Mahdollisimman pian

Vapaaehtoisjaksoa koordinoiva Tanskan ICYE-järjestö tukee vapaaehtoista jakson aikana. Me Maailmanvaihdossa järjestämme vapaaehtoiselle lähtövalmennuksen ja olemme tukena soiton tai viestin päässä läpi vapaaehtoiskokemuksen.

Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu

Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu tarkoitettu 18–30-vuotiaille ja sen rahoituksesta vastaa Euroopan unioni. Vapaaehtoistyöntekijälle kustannetaan:

  • matkat kohdemaahan (osallistujan maksettavaksi voi jäädä pieni osa matkakustannuksista)
  • lähtömaan tukijärjestön (lähettävä järjestö) tuki ja yhteydenpito
  • kohdemassa tulovalmennuskoulutus ja puolivuotisleiri
  • ylläpito kohdemaassa
  • taskuraha
  • päivittäiset työmatkat vapaaehtoistyöpaikalle
  • sairaus- ja tapaturmavakuutus sekä vastuuvakuutus
  • tukea paikallisen kielen opiskeluun

> Lue lisää vapaaehtoistyöstä Euroopan solidaarisuusjoukoissa yleisesti

Haku

Hae mahdollisimman pian! Paikka täytetään sopivan hakijan löydyttyä. Hae täyttämällä hakemuslomake, lomakkeen ja tarkemmat hakuohjeet löydät Tanskan ICYE-järjestön sivustolta: https://www.icye.dk/en/application-forms.

Voit mainita lähettävänä järjestönäsi Maailmanvaihdon. Jos Hertha Levefællesskab haluaisi vastaanottaa sinut vapaaehtoiseksi, kerro tästä meille – tutustutaan lisää ja jos kaikki vaikuttaa sopivalta kaikista osapuolista, sovitaan yhteistyöstä.

  • Name: Maailmanvaihto – ICYE Finland
  • E-mail: maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi
  • Phone number: +358 452 5660
  • PIC number: 946737364
  • Accreditation code: 2016-1-FI101-KA110-026523
  • OID: E10126971
  • Contact Person: Secretary General Anni Koskela: maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi, +358 50 452 5660.

Esteettömyys

Voit tiedustella vapaaehtoistyöpaikkojen esteettömyydestä Tanskan ICYE-järjestöltä osoitteesta evs.incoming@icye.dk.

Lisätietoja

Haluaisitko kysyä jotakin avoimesta paikasta? Ota meihin yhteyttä, kerromme mielellämme lisää! Tavoitat meidät osoitteesta maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi ja puhelinnumerosta 050 346 0965.

Lue myös

Kouluttaudu hakijoiden haastattelijaksi 28.10.

  Etsitkö vapaaehtoistoimintaa? Olisitko kiinnostunut osallistumaan Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön ulkomaille...

Asetu ehdolle! Maailmanvaihdon hallituksen uudet jäsenet valitaan 2.11.2023

  Haluaisitko mukaan luotsaamaan Maailmanvaihdon toimintaa? Asetu ehdolle Maailmanvaihdon hallitukseen!...

Ranskaan Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön – hae mahdollisimman pian!

  Etsitkö mahdollisuuksia lähteä jo pian vapaaehtoistyöhön Euroopan solidaarisuusjoukkoihin! Tässä...

Lokakuussa vapaaehtoistyöhön Unkariin – hae niin pian kuin mahdollista!

Unkarissa Talentum Foundation etsii kahta vapaaehtoista Bring joy with music – nimiseen vapaaehtoistyöprojektiin. Vapaaehtoistyöjakso on pituudeltaan 8 kk (lokakuu-toukokuu 2024). Projektissa työskentelet vapaaehtoisena esimerkiksi lasten tai vanhustyön parissa. Tässä projektissa vapaaehtoisilta edellytetään kokemusta instrumentin soittamisesta ja laulamisesta, sillä vapaaehtoistyötä toteutetaan osittain musiikin kautta.

>> Tutustu Talentum Foundationin vapaaehtoistyöpaikkaan täältä (pdf, englanniksi)

Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu

Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoispalvelu tarkoitettu 18–30-vuotiaille ja sen rahoituksesta vastaa Euroopan unioni. Vapaaehtoistyöntekijälle kustannetaan:

  • matkat kohdemaahan (osallistujan maksettavaksi voi jäädä pieni osa matkakustannuksista)
  • lähtömaan tukijärjestön (lähettävä järjestö) tuki ja yhteydenpito
  • kohdemassa tulovalmennuskoulutus ja puolivuotisleiri
  • ylläpito kohdemaassa
  • taskuraha
  • päivittäiset työmatkat vapaaehtoistyöpaikalle
  • sairaus- ja tapaturmavakuutus sekä vastuuvakuutus
  • tukea paikallisen kielen opiskeluun

> Lue lisää vapaaehtoistyöstä Euroopan solidaarisuusjoukoissa yleisesti

Haku

Hae 15.8 mennessä! Hae lähettämällä CV ja motivaatiokirje osoitteeseen evs@talentumonkentes.hu, tai hakemalla suoraan Euroopan solidaarisuusjoukkojen sivuston kautta. Voit mainita Maailmanvaihdon lähettävänä tukijärjestönäsi. Jos sinut halutaan valita vapaaehtoiseksi, ota meihin Maailmanvaihdossa yhteyttä – tutustuaan ja jos kaikki vaikuttaa sopivalta puolin ja toisin, lyödään yhteistyö lukkoon.

Esteettömyys

Voit tiedustella vapaaehtoistyöpaikkojen esteettömyydestä Talentum Foundationilta osoitteesta evs@talentumonkentes.hu

Lisätietoja

Haluaisitko kysyä jotakin avoimista paikoista? Ota meihin yhteyttä, kerromme mielellämme lisää! Tavoitat meidät osoitteesta maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi ja puhelinnumerosta 050 346 0965.

Lue myös

Etäkouluttaudu Maailmanvaihdon kouluvierailijaksi to 21.9.

  Hei Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijä, tule mukaan Maailmanvaihdon kouluvierailutoimintaan! Ensiaskel on...

Hae viim. 1.9.! Alkuvuonna 2024 ICYE-vapaaehtoistyöhön ulkomaille

  Haaveissa vapaaehtoistyö ulkomailla ensi vuonna? Haluaisitko avartaa maailmankuvaasi perehtymällä...

Islannin Punaiseen Ristiin Euroopan solidaarisuusjoukkoihin – hae viim. 4.9.2023!

  Peruutuksen takia Islannin Punainen Risti etsii vapaaehtoista pikaisesti: vapaaehtoisjakso...

Seinäjoki: Isäntäperheeksi nuorelle vapaaehtoiselle Saksasta

Elokuussa Suomeen saapuu vuodeksi Saksasta vapaaehtoinen nimeltä Lea. Hän tulee tekemään vapaaehtoistyötä ensin Eurajoella ja sitten Seinäjoella. Maailmanvaihto etsii nyt Lealle isäntäperhettä Seinäjoelta. Haluaisitko kulttuurivaihtoa kotiisi?

Lea tulee työskentelemään vapaaehtoisena Seinäjoella Seinäjoen lukiossa ajalla 1/2024–8/2024 (noin 7,5 kk). Vapaaehtoisjakson tarkoituksena on edistää kulttuurien välistä ymmärrystä arjen yhteistyön kautta. Lea on Saksasta ja hän osallistuu vapaaehtoistyöohjelmaan nimeltä Internationalen Jugendfreiwilligendienst.

Aika nuoren vapaaehtoisen isäntäperheenä on vapaaehtoistoimintaa, joka tarjoaa mainion mahdollisuuden olla avuksi, kansainvälistyä kotosalla, harjoittaa kielitaitoa sekä nähdä oma ympäristö uusista näkökulmista. Toivomme, että Lea voi viipyä isäntäperheessä vähintään kolme kuukautta.

Isäntäperheeksi sopii perhe tai henkilö, joka on kiinnostunut tutustumaan uuteen ihmiseen ja tämän kulttuuritaustaan sekä jakamaan arkensa uuden perheenjäsenen kanssa. Perhe tarjoaa vapaaehtoiselle majoituksen ja ruoan. Perheen on mahdollista hakea tukea kuluihin 100 € / kk, jos perheessä on vain yksi aikuinen vastaamassa talouden kuluista tai jos aikuisista toinen tai molemmat on eläkeläinen, työtön tai opiskelija.

Lea

”Moikka, nimeni on Lea ja olen Saksasta. Olen 18-vuotta, ja puhun saksaa ja englantia. Harrastan urheilua, ja olen aina kiinnostunut erilaisten urheilulajien kokeilemisesta. Olen myös kiinnostunut ruoanlaitosta. Kuvailisin itseäni avaramieliseksi, ystävälliseksi ja iloiseksi ihmiseksi. Odotan innolla tulevia uusia kokemuksia ja suomalaiseen kulttuuriin tutustumista. Terveisiä Saksasta!”

Maailmanvaihto ry – ICYE Finland on vuonna 1958 perustettu nuorisovaihtojärjestö. Meillä on reittejä vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi Suomesta maailmalle ja ulkomailta Suomeen. Kulttuurien välisen oppimisen kautta yhdenvertaisempi maailma, kuuluu visiomme. Järjestömme on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.

Lisätietoja antaa järjestösihteeri Mari Takalo: hosting@maailmanvaihto.fi, +358 44 318 0888 (myös WhatsApp)

Kiinnostuitko?

Hae isäntäperheeksi täyttämällä isäntäperhelomake. Lomakkeen lähettäminen on ensiaskel isäntäperheeksi ryhtymisessä, mutta se ei vielä sido mihinkään. Kun olemme vastaanottaneet lomakkeen, otamme yhteyttä – jutellaan sitten lisää.

Hae isäntäperheeksi.

”Ainakin tällä kahden kuukauden kokemuksella voin suositella isäntäperheeksi ryhtymistä kaikille, jotka haluavat nähdä, kuulla ja kokea enemmän. Joskus hyppy tuntemattomaan voi olla elämäsi paras teko.” – Jaana Silvast

”Vaparimme oli kerrassaan upea uusi ystävä, josta tuli nopeasti tärkeä koko perheelle. Oli etuoikeus saada olla osa tämän nuoren elämää ja tukea häntä aikuistuminen kynnyksellä, antaa rohkeutta uusiin seikkailuihin!” – Salla Finlow-Bates

Lue myös

Kouluttaudu hakijoiden haastattelijaksi 28.10.

  Etsitkö vapaaehtoistoimintaa? Olisitko kiinnostunut osallistumaan Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön ulkomaille...

Asetu ehdolle! Maailmanvaihdon hallituksen uudet jäsenet valitaan 2.11.2023

  Haluaisitko mukaan luotsaamaan Maailmanvaihdon toimintaa? Asetu ehdolle Maailmanvaihdon hallitukseen!...

Pikalähtö: Euroopan solidaarisuusjoukkoihin Espanjaan syyskuussa 2023 – hae mahdollisimman pian!

  Pikalähtö vapaaehtoistyöhön Euroopan solidaarisuusjoukoissa! Espanjassa Asociación Brújula Intercultural etsii...

Beyond Borders: vammaiset nuoret vapaaehtoistyössä ulkomailla

Kiinnostaako kansainvälinen vapaaehtoistyö? Oletko vammainen nuori? Tutustu vapaaehtoistyömahdollisuuksiin Euroopan solidaarisuusjoukoissa sekä tukeen, jota vammaisille vapaaehtoisille on ohjelmassa tarjolla.

Euroopan solidaarisuusjoukot on Euroopan unionin rahoitusohjelma, joka luo vapaaehtoistyön mahdollisuuksia nuorille ympäri Eurooppaa.

Vapaaehtoishankkeet käsittelevät monia asioita inkluusiosta ympäristönsuojeluun. Euroopan unionin tuella vapaaehtoiselle kustannetaan päivittäiset ateriat, taskuraha, majoitus ja matkakulut. Jos olet vammainen nuori, sinulle voidaan räätälöidä tukea EU-tuella.

Voit hakea Euroopan solidaarisuusjoukkoihin Maailmanvaihdon kautta 6–12 kuukaudeksi. Lue lisää vapaaehtoistyöstä Euroopan solidaarisuusjoukoissa Maailmanvaihdon kautta:

Jos kysyttävää herää, ota rohkeasti yhteyttä!

1) Beyond Borders: Susanna Halme – Volunteering as a Person with a Visual Impairment at a Youth Exchange organisation in Austria

Videolla Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoinen Susanna Halme jakaa kokemuksiaan vapaaehtoistyöstä nuorisovaihtojärjestö Grenzenlosissa Wienissä näkövammaisena henkilönä.

00:00 – Introduction video
00:51 – Share us shortly where have you volunteered and what have been your tasks?
01:33 – What was your motivation for doing a volunteer project abroad?
02:03 – What did the volunteering experience abroad give you?
02:36 – What can an organisation benefit from co-operating with a young volunteer with disabilities?
03:19 – What obstacles did you face during your volunteering experience?
05:30 – What kind of support did you get for overcoming these obstacles?
06:09 – Based on your experiences, what kind of tips and recommendations do you have for future young volunteers with disabilities?
07:57 – How could the European Solidarity Corps better reach young people with disabilities to tell them about volunteering opportunities?
08:58 – What other advice, recommendations do you have for decision-makers and organisers of the European Solidarity Corps for making the program more accessible?
09:21 – What greetings do you have for young people with disabilities who might be interested in international volunteering?
10:24 – Credits

Musiikki: AlexiAction – Good Vibes https://pixabay.com/fi/music/yritys-good-vibes-127577

2) Beyond Borders: Young people with Disabilities Volunteering Abroad I Jutta Kivimäki

Videolla tapaat Jutta Kivimäen, joka työskentelee ohjelma-asiantuntijana Opetushallituksessa. Jutta kertoo, miten Euroopan solidaarisuusjoukot tukee nuoria vammaisia vapaaehtoisia.

00:00 – Introduction video
00:50 – In general, what does Finnish National Agency for Education do in regard to the European Solidarity Corps?
01:26 – What kind of support does the European Solidarity Corps offer for the young volunteers with disabilities?
02:20 – How common is it that young people with disabilities participate in the European Solidarity Corps volunteering?
03:16 – How can young people with disabilities find information about European Solidarity Corps volunteer opportunities?
04:24 – How can young people with disabilities learn more about financial and human support and insurance that the European Solidarity Corps offers for them?
05:27 – If a person with a disability participates in the European Solidarity Corps, this person will be asked to tell before starting the volunteering project, how much expenses will be involved in their support. What advice do you have for young people for calculating the expenses?
06:27 – What advice would you give to receiving and sending organisations for preparing to work with young people with disabilities?
07:57 – What would you like to improve in the future in the European Solidarity Corps, in order to make it more accessible to young people with disabilities? Whose support do you need in this regard?
09:06 – What greetings do you have for young people with disabilities who might be interested in applying for the European Solidarity Corps volunteering?
10:15 – Credits

Musiikki: AlexiAction – Good Vibes https://pixabay.com/fi/music/yritys-good-vibes-127577

Videot ovat osa hanketta “Beyond Borders: Young People with Disabilities Volunteering Abroad”, jonka on toteuttanut Maailmanvaihdon Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöntekijä Mariam Darbaidze.

Joka vuosi monet nuoret osallistuvat Euroopan solidaarisuusjoukkojen vapaaehtoistyöhön Vammaisten henkilöiden on usein vaikeampaa ottaa osaa kansainväliseen vapaaehtoistyöhön johtuen haasteista ja esteistä, joita he kohtaavat elämässään. Haluamme nyt osaltamme tehdä osallistumisesta hieman helpompaa tuomalla esiin tietoa tuesta, jota vammaisille vapaaehtoisille on tarjolla, sekä vammaisten vapaaehtoistoisten kokemuksia.

Tavoitteena luoda lisää tietämystä vapaaehtoistyöstä Euroopan solidaarisuusjoukoissa vammaisena nuorena. Toivomme, että viestimme tavoittaa kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita vammaisia nuoria, vapaaehtoistyöpaikkoja sekä vaapaaehoistyötä koordinoivia ja rahoittavia organisaatioita. Projekti pyrkii edistämään mahdollisuuksien yhdenvertaisuutta.

Euroopan komissio ei vastaa videoiden sisällöstä.

Lue myös

Kouluttaudu hakijoiden haastattelijaksi 28.10.

  Etsitkö vapaaehtoistoimintaa? Olisitko kiinnostunut osallistumaan Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön ulkomaille...

Asetu ehdolle! Maailmanvaihdon hallituksen uudet jäsenet valitaan 2.11.2023

  Haluaisitko mukaan luotsaamaan Maailmanvaihdon toimintaa? Asetu ehdolle Maailmanvaihdon hallitukseen!...

Pikalähtö: Euroopan solidaarisuusjoukkoihin Espanjaan syyskuussa 2023 – hae mahdollisimman pian!

  Pikalähtö vapaaehtoistyöhön Euroopan solidaarisuusjoukoissa! Espanjassa Asociación Brújula Intercultural etsii...

Tietosuojaseloste: Kamujen tietolomakkeet

Peruste: Henkilötietolaki 523/1999  *)
EU:n tietosuoja-asetus
Pvm: 15.6.2023

1. Rekisterin pitäjä / y-tunnus

Nimi: Maailmanvaihto ry / Y-tunnus: 0281262-7
Osoite: Oikokatu 3, 00170 Helsinki
Puhelin: 050 452 5660
E-mail: maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi

2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa

Nimi: Järjestösihteeri Mari Takalo
Osoite: Maailmanvaihto ry:n osoite (yllä)
Puhelin: 044 318 0888
E-mail: hosting@maailmanvaihto.fi

3. Rekisterin nimi: Kamujen tietolomakkeet

4.  Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

  • Maailmanvaihdon Kamu-toiminnan järjestäminen

5. Rekisterin tietosisältö

  • Kamu-toimnnan yhteydenottolomakkeet, jotka sisältävät nimen, yhteystiedot (sähköpostiosoite, puhelinnumero ja asuinpaikkakunta), syntymävuoden sekä lomakkeen täyttäjän antamat tiedot Kamu-toimintaa koskien
  • Kamu-toiminnan osallistumislomakkeet, jotka sisältävät nimen, yhteystiedot (sähköpostiosoitteen, puhelinnumeron ja kotiosoitteen), syntymävuoden sekä lomakkeen täyttäjän antamat tiedot Kamu-toimintaa koskien
  • Kamu-toiminnan palautelomakkeet, jotka sisältävät nimen, sähköpostiosoitteen ja asuinpaikkakunnan sekä lomakkeen täyttäjän antamat tiedot Kamu-toimintaa koskien
  • Kamu-tietokanta, josta käy ilmi, kenen kamuna ja milloin rekisteröity on toiminut

6. Säännönmukaiset tietolähteet

  • Tiedot saadaan pääasiassa rekisteröidyiltä rekisteröidyiltä itseltään.
  • Rekisteröidyt täyttävät yhteydenottolomakkeen Maailmanvaihdon kotisivuilla.
  • Rekisteröidyt täyttävät osallistumislomakkeen Google Formsissa tai erillisenä pdf-tiedostona.
  • Rekisteöidyt täyttävät palautelomakkeet Google Formsissa.
  • Maailmanvaihdon toimistohenkilökunta täyttää Kamu-tietokantaan tiedon siitä, kenen kamuna ja milloin rekisteröity on toiminut.

7. Tietojen käsittely Maailmanvaihdossa

  • Tietoja käsitellään Maailmanvaihdossa huolellisesti.
  • Tietoihin on pääsy vain Maailmanvaihdon toimistohenkilökunnalla ja hallituksen tukihenkilövastaavalla. Tietoja käsittelevät vain ne toimistohenkilökunnan jäsenet, jotka tarvitsevat niitä työtehtävissään.

8. Tietojen säännönmukaiset luovutukset

Maailmanvaihto välittää rekisteröidyn nimen ja sähköpostiosoitteen hänet Kamuksi saavalle vapaaehtoistyöntekijälle.

9.  Tietojen siirto EUn tai ETAn ulkopuolelle

  • Maailmanvaihto välittää rekisteröidyn nimen ja ja sähköpostiosoitteen hänet Kamuksi saavalle vapaaehtoistyöntekijälle EU:n tai ETA:n ulkopuolelta.
  • Maailmanvaihto säilyttää tietoja Googlen pilvessä, joka voi sijaita EU:n tai ETA:n ulkopuolella.

10. Rekisterin suojauksen periaatteet ja säilytysajat

IT:llä käsiteltävät tiedot

  • Sähköisiä asiakirjoja säilytetään toimistohenkilökunnan Google G Suite -tileillä. Tilit ja toimistohenkilökunnan tietokoneet on suojattu salasanoin, tietokoneet myös tietoturvaohjelmin.
  • Dokumenttien säilytysaikaa ei ole rajattu.

11. Tarkastusoikeus

Rekisteröidyillä on oikeus tarkastaa henkilörekisteriin tallennetut tietonsa. Pyyntö tulee tehdä Maailmanvaihdon järjestösihteerille henkilökohtaisesti tai Maailmanvaihdon toimiston osoitteella. Henkilötietolaki §24, EU:n tietosuoja-asetus.

12. Oikeus vaatia tiedon korjaamista

Rekisteröiydllä on oikeus vaatia henkilörekisterissä olevan virheellisen tiedon korjaamista. Pyyntö virheellisen tiedon korjaamiseksi tulee tehdä Maailmanvaihdon järjestösihteerille.

13. Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia henkilörekisterissä olevien tietojen poistamista. Rekisterinpitäjä oikaisee, poistaa tai täydentää virheellisen, tarpeettoman, puutteellisen tai vanhentuneen henkilötiedon oma-aloitteisesti tai rekisteröidyn vaatimuksesta. Rekisteröity on vastuussa antamiensa tietojen oikeellisuudesta. Rekisteröidyn vastuulla on myös ilmoittaa, mikäli hänen antamissaan tiedoissa tapahtuu muutoksia.

14 Muutokset tietosuojakäytäntöön

Tätä tietosuojaselostetta voidaan päivittää esimerkiksi lainsäädännön muuttuessa tai tarkentuessa.

Lue myös

Harjoittele kieliä Maailmanvaihdon kielikahvilassa to 25.5.

Haluaisitko harjoitella puhumista espanjaksi, suomeksi tai englanniksi rennossa ilmapiirissä? Oletko...

10.10. Infoilta: Vapaaehtoistyöhön ulkomaille

Kiinnostaako vapaaehtoistyö ulkomailla? Haluaisitko saada lisätietoa Maailmanvaihdon vapaaehtoisohjelmista? Tule infoiltaamme!...

Kouluttaudu hakijoiden haastattelijaksi 28.10.

  Etsitkö vapaaehtoistoimintaa? Olisitko kiinnostunut osallistumaan Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön ulkomaille...

Asetu ehdolle! Maailmanvaihdon hallituksen uudet jäsenet valitaan 2.11.2023

  Haluaisitko mukaan luotsaamaan Maailmanvaihdon toimintaa? Asetu ehdolle Maailmanvaihdon hallitukseen!...

Koulutus: Young Activists for Peace promoting Non-Violent Conflict Resolution, 22.–29.7.2023, Sievershausen (Saksa)

Maailmanvaihto etsii kahta edustajaa Suomesta kansainväliseen kolutukseen Young Activists for Peace promoting Non-Violent Conflict Resolution

Koulutuksen järjestää saksalainen yhteistyöjärjestömme ICJA. Tutustu alta heidän ilmoitukseensa ja innostu mukaan! Ilmoituksen alta löydät hakuohjeen ja -lomakkeen. Hae mahdollisimman pian!

Young Activists for Peace promoting Non-Violent Conflict Resolution – The art of dialogue: Peace-building skills for everyday life and for youth work

  • Sievershausen near Hannover / Germany 22.07.–29.07.2023
  • Age: 18+ Language: English

For all those active in youth work and youth political education at national or international level, who want to experience and learn how to adopt the non-violent communication approach and concept

Are you interested in getting an additional qualification in peace work and conflict resolution for yourself and for your non formal learning activities with young people?

  • Would you like to advocate for peace in your community and society together with people and organisations from different corners of Europe?
  • Do you feel the need to get more know-how and experience in dealing with conflicts on a personal level?
  • Do you find it exciting to learn about methods with which you and the organisations you are involved in can promote peaceful conflict resolution and international friendship among young people?
  • Would you like to adopt the approach and methods of non-violent communication and mediation in your work with young people?
  • Would you like to receive official recognition of your participation in this learning experience? (Youthpass)

If so, we look forward to receiving your application!

With this training, which is part of our long-term project of political education ”Young Activist for Peace”, we want to remind people that we as human beings are also characterised by the ability to communicate successfully, to cooperate, to show compassion and to act in solidarity. We find Non-violent communication can be a powerful method for conflict transformation. It is suggesting to look at conflict, firstly within your relationships and then to learn how to support other people within your community, organisation, your country and internationally.

Our training wants to give the opportunity for a well-founded discussion of the following questions:

  • What concepts can help us to understand and deal with interpersonal and social conflicts?
  • Do you find yourself arguing with parents and friends about little things or feeling lost and overwhelmed with how to support your organisation and other young people around you to truly connect?
  • How is it possible to communicate peacefully instead of escalating and how can we implement this in our work with young people?
  • Where can we as youth workers and youth organisations contribute to a peaceful way of communicating in public discourse?
  • How can we contribute to peace between the countries of Europe and the world through peace education of young people?

Candidates should be aware that this training wants to support you in your development on a personal level. Therefore, you should be ready to get personally involved and to actively participate in the whole process. For further information, please visit https://www.icja.de/content/workcamps/young-activists-for-peace-promoting-non-violent-conflict-resolution

We are happy to announce that Olena Kashkarova from Ukraine and Germany and Emma Buggy from the UK, Israel, Ireland and Greece will be our trainers this year. Both are experienced trainers and mediators in non-violent communication and conflict transformation. In an interactive and safe format, they will invite you to work with examples from your own life. Together you will practice non-violent communication through demonstrations, roleplays and exercises to help further integrate the values and language of NVC into everyday life.

Become part of the international community working for peace and a world without discrimination! We invite two participants from EU- and neighbouring countries from each partner. Some experience in youth or non-formal political education is required. As a follow-up activity the participants are expected to apply the methods and concepts learned in their own youth work activities.

Conditions for Participation & Contact

  • Date of arrival: 22.07.2023 in the afternoon
  • Date of departure: 29.07.2023 after breakfast / lunch
  • Location: Sievershausen (Germany)
  • Age: 18+ (no upper limit)
  • Working language: English
  • Previous experience: you should have some experience in running non-formal youth learning or political education activities
  • The Hosting Organization of this offer will organise the accommodation and covers the costs for accommodation and food
  • The participation fee: 20,- Euro for participants living in South and Eastern Europe. 40,- Euro for participants living in Central, West and Northern Europe. There might be other costs charged by your Sending Organization.
  • Reimbursement of the travel expenses is calculated according to the flat rate of the ERASMUS + programme.

„The goal of Nonviolent Communication is not to change people and their behaviour to get our way, but to build relationships based on honesty and empathy that ultimately meet everyone’s needs.” Marshall Rosenberg

This a professional development activity of the Erasmus+ Programme co-financed by the European Union for which ICJA has received the quality label.

See the call in pdf

Etsimme Maailmanvaihdon edustajiksi henkilöitä, jotka haluavat jalkauttaa koulutuksen antia Maailmanvaihdossa.

Tässä vielä osallistumisehdot suomeksi:

  • Saapumisajankohta: 22.7.2023 iltapäivällä
  • Lähtöajankohta: 29.7.2023 aamiaisen/lounaan jälkeen
  • Paikka: Sievershausen (Saksa)
  • Ikä: 18+ (ei yläikärajaa)
  • Kieli: englanti
  • Vaadittava aiempi kokemus: osallistujilla tulisi olla jonkinlaista kokemusta nonformaalin oppimisen aktiviteettien vetämisestä nuorten parissa tai poliittisen kasvatuksen aktiviteettien vetämisestä
  • ICJA järjestää osallistujille majoituksen ja kattaa heidän majoitus- ja ateriakulunsa
  • Osallistumismaksu: 40 € (Maailmanvaihdon osallistujille Suomesta)
  • Matkakulukorvaus lasketaan Erasmus+-ohjelman kiinteän hinnan mukaan (ks. alla linkki ”Financial guidelines for participants”).

Financial guidelines for participants

Haku

Lataa ja täytä rekisteröitymislomake (docx)  ja lähetä lomakkeesi Maailmanvaihtoon osoitteeseen maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi.

Hae mahdollisimman pian! Täytämme paikat sitä mukaa, kun sopivia hakijoita löytyy.

Esteettömyys ja saavutettavuus

Jos haluat saada koulutuksen estteettömyys- ja saavutettavuustietoja, ota yhteyttä ICJAan: youthexchange@icja.de.

Lue myös

Etäkouluttaudu Maailmanvaihdon kouluvierailijaksi to 21.9.

  Hei Maailmanvaihdon vapaaehtoistyöntekijä, tule mukaan Maailmanvaihdon kouluvierailutoimintaan! Ensiaskel on...

Hae viim. 1.9.! Alkuvuonna 2024 ICYE-vapaaehtoistyöhön ulkomaille

  Haaveissa vapaaehtoistyö ulkomailla ensi vuonna? Haluaisitko avartaa maailmankuvaasi perehtymällä...

Islannin Punaiseen Ristiin Euroopan solidaarisuusjoukkoihin – hae viim. 4.9.2023!

  Peruutuksen takia Islannin Punainen Risti etsii vapaaehtoista pikaisesti: vapaaehtoisjakso...

Pääkaupunkiseutu: Isäntäperheeksi Niceheartsin vapaaehtoiselle Turkista

Isäntäperheeksi sopii perhe tai henkilö, joka on kiinnostunut tutustumaan uuteen ihmiseen ja tämän kulttuuritaustaan sekä jakamaan arkensa uuden perheenjäsenen kanssa. Perhe tarjoaa vapaaehtoiselle majoituksen ja ruoan. Perheen on mahdollista hakea tukea kuluihin 100 € / kk, jos perheessä on vain yksi aikuinen vastaamassa talouden kuluista tai jos aikuisista toinen tai molemmat on eläkeläinen, työtön tai opiskelija.

Ecem

Hei, olen Ecem. Olen 24-vuotias ja kotoisin Turkista. Puhun englantia ja turkkia ja opettelen suomea. Olen luonteeltani ystävällinen ja pidän ihmisten kanssa kommunikoinnista. Harrastan ystävieni tapaamista, lentopalloa, kalastusta, retkeilyä sekä uusiin paikkoihin ja kulttuureihin tutustumista. Rakastan uusiin ihmisiin tutustumista. Myös lukeminen, matkailu ja valokuvaaminen ovat harrastuksiani. Haluan viettää elämääni lukien, oppien ja itseäni kehittäen. Olen kiinnostunut suomalaisesta kulttuurista. Haluan oppia suomen kieltä ja suomalaisia perinteitä. Haluan myös esitellä kulttuuriani. Pidän kokkaamisesta ja haluan kokata ja esitellä kulttuurini ruokia. Haluan myös kokeilla suomalaisia reseptejä. Uskon, että yhdessä asuminen ja eri kulttuurien kokeminen rikastuttaa näkökulmiamme.

Nicehearts ry on vuonna 2001 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on mahdollistaa, että tytöt, naiset ja perheet, sukupuolen moninaisuus ja itsemäärittely huomioiden, löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa sen tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina jäseninä.